Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Sotakauhutarinat (Anjala)

Aina Sihvola (o.s. Halme) (AS), s. 11.9.1885 Anjalan Junkkarissa, kuollut 8.11.1970, asunut vuodesta 1909 Korvenkylässä miehensä kanssa rakentamassaan talossa.

Haastattelu tehty 9.9.1965 Anjalan Korvenkylässä, haastattelijana Matti Punttinen (MP).

Signum: 4595: 2

Haastattelija kysyy aarteista, ja lyhyen vastauksen jälkeen Aina Sihvola johtuu kertomaan kauhutarinoita Ruotsin sodan ajoilta. Ensimmäisessä tarinassa Korhosen vaari katoaa jäädessään muiden jälkeen piilottamaan rahoja. Toisessa tarinassa äiti joutuu todistamaan kuinka sotilas surmaa pienokaisen kehtoon. Tarinat on julkaistu Matti Punttilan toimittamassa Anjalankosken murrekirjassa (Punttila 1988, s. 268).

Murrenäyte

MP: Onkos semmosta kertoneet että olis jostai löyletty aarre? Raha-aarre löytynny jostai.

AS: Juu niin kyl tuat, kyl ne siit puhu ennen että tuota, ne rahahaulat sil viissiin ne välist alko, että tuleh… tul nous niist. Ja sit ne sil viissii löys niin kun ne noin. Niit niit pit olleeh nys siit tual suurel mäjel ja. Siält ne kylläki löys kun se, sillon ku tul Ruatsin sota niin siit.

Min mummuin on siält Korhoselt kotosin niin se ol tuat, se… Se ol keskevar (=majatalo, kestikievari) se talo ja. Siit, ne ne vanhemmat siit sillon Ruatsin sotan elel ni sanovat että, − kun siih aikah oli suurii rahoi semmosii, − niin sano kun ne läks sotapakoh siit, kun se, pääs Kymen yli jo se sotajoukko se se ruatsalain, joukko. Ja siit tul se tiato hätää − ehkei se nyt tälviissiin tullu kun nyt saap mut se tul silvitsiin kuinka sih aikaah sai. Mut ne nuaremmat läks siit. Ja siit se vaari ol sanon sil taval että ”toi muorinlanssu nyt ei ettin eles rahapussii” että hän olis rahat, pannu. Kun tuat rahat ol… Ne läks nuaret vaan − ei ne rahoist välittän muv vaari rupes rahoi. Ja kukaan ei vaarii nähny sen jälkee. Nii. Kun se jäi niit rahoi piilottah ni silloin ne sotamiähet tulkij ja ja siit noin.

Siit ne löys sen siält Suureltmäelt jok o lähel Korhoist. Ne löys siit pääluun ja niit luita. Ne päätti että, sih se vaari siit. Kun, se o sellain se laki että ne ei saanu eläh, jättää ketää kenkä ne näk, siit kun ne ne men.

Ja siit yhest paikast niin, kun ol äiti ol heijas, laps, laps ol heija… Laps ol heijas ja äiti men, uunin päälle siit ja kattel kun ei se hirven (= hirvennyt) lasta jättää. Kun toiset läks pakoh ja se, äiti pist itteh uunin päälle kun ol sellain uuninpäällys ennen se. Ja siält kattel. Ja sotamies kun tul tupah niin, se puhuttel vähän aikaa sit lasta. Ja siit kääns heijan nurimpäin ja siit pisti, sapelil sel lapsen. Ja äiti uunim päältä kattel. Nii mut ei uskaltan, se olis tappanu senki. Ei uskaltan ilmoittaa ittiäh.

Ja tälläsii ne kyl puhu silloin. Niin ku se Ruatsin sota ol. Kun se men, se men tästä näin läpi. Ja, kukaan ei o Korhosen vaarii sen koommin siit nähny kun sen, ne läks. Onhaan siit nyk kaikkii on sotaa ja kaikkii on nähty. Myäki.


Litteroinut Anni Tiirikainen. Litteroinnin tarkastanut ja pääosin Matti Punttilan tekstin pohjalta korjannut Eeva Yli-Luukko.