Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Rahantasaajia (Iitti)

Kalle Kustaa Sinisalo (KS), s. 6.5.1880 Iitin Sääskjärven kylässä.

Haastattelu tehty 15.8.1964 Iitin kirkonkylässä vanhainkodissa, haastattelijana Matti Punttila (MP).

Signum: 3538: 1

Kalle Kustaa Sinisalo kertoo rosvoista, jotka ryöstivät rikkailta ja antoivat köyhille.

Murrenäyte

KS: No oonhan niit Sinisaloja sit on niit, om pappismiähiikiiv viel on yks Sinisalo. Ja noin, jos kuulitten sit suurrosvoo. Sinisalo ja Leppä. Jotka tek pankirryöstöi. Nii noin, ne ol ja. Ja, nekih miä näin. Ne tuli siitä meilän torpan ohitte ja olkiir riskit isot miehet ja, ruskiat salkut ol niil käsis ja, oikei hianot miehet olivattenki. Nii. Ei ne meillä sisäs käynym mut, ne sano että se ol Leppä ja Sinisalo.

Ja siit ne ol noin, mie en nym muistas sit, sit pitäjäst missä ne siit poikkes yhteet torppaa ja, siij justii nainen itki. Niin ne kysyy siit se, Sinisalo että mitäs nainen itkee. Nii se sano että miä itken nyt tulee noin, nimismiäs ja myyp ainoval lehmän, ja mitäs min siit – se ol leski-ihmiin ollu. Mikäs min siit perii noiel lasten kans. Niin se Sinisalo ol kysyny että onko se isokiis summa, mistä ne nyt tulee myyttää sit lehmää. Niin se ol sanonus sen summan niin siit se ol ottannur rahat ja lyänyp pöytää. Ja sanonu että, ”Täst siit maksat. Ja jos se kysyy kuka or rahat antan niin sanot suaraav vaan että Sinisalo anto. Nii.” Sano ”ei myö mitää  varkahii ollas” se ol viel sanonu että, ”myö ollaar rahantasaajii. Että otetaa sellasest paikast missä on, ja annetaa sellasellej jolla ei o yhtää.” Sen se ol sanonus siin torpas. Nii.

MP: Ai niitä ol sellasiikii, tavarantasajii.

KS: Juu nehän ol, ne, ne olkii pulskat miehet. Eikä siit olekka onkohan siit, ei siit ov viäl ku ne kävelyksel ol ja, linnaha ne välil ja joutu ja, olisko siit, neljättäkymment vuotta siit kuitenkin ooj jo yli kolmekkymmentä.

Niithän ol sihi aikaa. Sit ol yks Sutki-nimii miäs oikee, oikeen se vorojev voro. Nii. Ja niin noin, isäm sano ollee, kun sihe aikaa ei ollum muuta ne, vangivvartiat niit kyylitti toisest, vartiopaikast toisee, ja, ja käräjillej ja pitkin, nii noin, sano ollee siim Marttilam pihas siit ku siin ol noin ja, vankitalo, nii ne läks sit siit viämää. Niin ne ol valjastannuh hevosen. S_oon olluh hirmur riski, suur miäs ja, siit se on olluv viel täysis raulois. Kakstoist leiviskää paino ne raulat. Niin noin, ku se hevoin ol valjahis se isäm ol, sano ollees siin niin, ne meinas sit siit kahles miehes auttaa siin kärrillen niin se ol sanonu että ”väistäkää pois”. Ja ku se ol loikannus siit niis raulois siin kärrillen niin, siin ol molemmat kärrinaisat poikki siit. Ja hevoin ol pois valjai. Niin se ol sellain Sutki. Isäm puhu sit monta kertaa sano että siin ol siit aika äijä. Nii. Mut noin, veihän ne ehän se mihkäs se täysis rauloissa.

Kyl mie olen nähnys sellaset raulat. Nii mie olin tual Hiitolas, meitillek käy, vähä pikkunen erehlys – meittii ol kaks miästä siäl, se ol Ilmeim pitäjähäs, nii. Ja noin, siin tulee yks, miäs meitiv vastahannej ja, miä kysyn että onkos täst kuinka pitkä matka kyläh – se ol hyvin iltaa jo. Niin se sano ”kakskymment kilometrii. Ei os se likempää kylää. Mut tost tulee talo mut s_oon, vankitalo” se sano. ”Mutta, kyl siinäkih voip olla yätä” sano se miäs. No myöhäm mentih siih siit mut, siin, se kysy ensimmäiseks se vangivvartija et, ”Onkos teitil mitääm paperii ja passii?” Mie sanon ”Kyl meitill_on.” Se tarkasti. Minull_ol ja vuolem passi ja samaten ol sil toisel. Nin noin, sano ”Kyylhän täs yätä saap olla.”

No. Ja siit noin, myö istuttih siij ja ne, siin nurkas ol ne, täylet raulat siin_ol viäl muitakii rautoi. Mie sanom ”Mitäs noi on tos nurkas?” ”Siin_om miäher raulat” se sano. Nii miä sanon ”No kuinkaham paljo noi painaa jos ne panis noin, päälle?” Sano kyl hään ne tellää jos tahlot mie sanon ”Eei miä puhun nyv vaal leikkii.” Sano ”Ne painaa kakstoist leiviskää” sano. Vanhaa leiviskää. Mm. Ja siin...

Ja hyvähän siin olkii mut, sit illal ku käytih syämää siip pöytääh niin noin, sit se aukas sen kopin oven aukki ja, sielt tul oikeen komia nainen nii et se tul samah pöytääh syämää. Ko myäki. No miä joka oliv vähä sellai junkkar ja jutuissain, niin, se nainen istaht sihin ennenko se vei sen sink koppii ni, mie saon ”Enks mie saam mennäj ja yätä ton naisen kaa.” Sano ”Et!” Se kiäls jyrkästi. Nii niin kaikellaisii temppujan niit_on. Mut hyvä siin ol yätä olla ei sit, ei siin vaikka se ol vanktalo. Ja myöhän olis, jouluttu yän selkih – kakskymment kilometrii matkaa. Ne ol sellasii salomaita siäl Ilmem pitäjäs.


Litteroinut Eeva Yli-Luukko.