Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Nälkävuodet (Pyhtää)

Anton Falk (AF), s. 1898 Pyhtään Länsikylässä, elänyt Länsikylässä, vuoden Tanskassa ja 3 vuotta armeijassa. Anton Falk on kaksikielinen.

Haastattelu on tehty 26.5.1970 Pyhtään Länsikylässä. Haastattelijana Pertti Virtaranta (PV).

Signum: 8881: 1

Anton Falk muistelee isoisänsä kertomia 1860-luvun nälkävuosista. Joulu pelastettiin, kun Falkin isä poikasena kävi ostamassa jauhoja jäihin kiinni jääneestä laivasta. Isoisältä kuoli pernaruttoon kaksi hevosta samana päivänä ja kaikki lehmät. Pelloilla vilja hukkui sateisiin ja paloi kuumuuteen. Stockforsin herra tuli perimään torpparien velkoja, mutta isoisä oli onneksi ehtinyt piilottaa viljaa.

Murrenäyte

PV: Mitäs Anton Falk kuuli noista köyhistä vuosista puhuttavan?

AF: Ai niist oli paljo. Isänisä juu tuata, puhu niistä. Kyllä se oli kamalaa. Ku leipäpalast oli kysymys. Kyl ne sai mennä tuonne petäjän kimppuu ja, ja siältä ottaa, mitä siält voi saada. Akanoita ja semmoistkiin tuota koitetii tuota, tuota, sekottaa sekä, että se olis ollu, niin kum piisavampaa se leipä.

Mut että mie muistan yhen kerran kun isänisä juttel tuota, että joulu oli tulos eikä ollu leipäpalaakaa. Mut kaks markkaa oli rahaa, kun se ajo rahtii tuota, Valkosta ylös Anjampeltoo. Se vei suolakuormaj ja toi lautakuorman takasiv Valkkoo, ja siintä reisusta se sai kaks markkaa ja. Siit puhe kävi, että yks seiluri oli tullu, jauholastin kans, mut talvi tuli ja yllätti sen ja se jäi tuonne, Iisnääsin ulkopualel, Pernajan tuota saaristos. Mut tässä oli sittä kyläs, kymmenen hevost joka tuota, laitto ittiää tuota reilaa, ja piti mennät tuata, sieltä hakemaa jauhokulin tuota jouluks ja. Minun isä oli jotain kolmetoist vuatta vanha nin, isänisä laitto pojan, niiden toisiem mukaa hakemaa, yhej jauhosäkin. Ja, joulu oli pelastettu.

Sinä kesänä kuoli molemmat hevoset, ja kaikki lehmät, ruttoo. Isänisält. Lammaslauma jäi ainoastaa jälel, ja niin ku jouluaatonaatto niin se täyty teurastaa pari lammasta ja, sitte kun se leipä se jauhokuli tuli tuolta Iisnääsist sieltä Lotkasta nin sithän se pelastu, se jouluki. Kyllähän se oli hyvin, hyvin synkkää kun ajattelee.

PV: Kerjäläisiä kulki.

AF: Niit kävi tuota ja, niit jäi tuonne tien viereenkii ni, ja ne korjattii pois ja haudattii ja. Kyl se oli, hyvin synkät vuodet ja ne oli kaik samallaissii kun, kolme vuotta perättäin tuli katovuatta ja neljäs vuas tuli, kultavuas. Mut siit tuli toi, Stockforssin herra, joka − nää nyt oli torpparii sen alla. Sit se tuli ja otti omans pois. Mut, tuata, ne oli ehtiny piilottaa vähär ruista pois alta. Morsiankirstu oli täynnä tuol aitassa viljaa ja, se pelasti siihen, sen joulun taas.

PV: No kuinkas se Stockforssin herra niin saatto tehdä?

AF: No, ne jäi velkaa niim monest vuadest kun oli katovuas ja sittä kun tuli, ni sit se meinas että nyt mie otan osam pois. Ja se tuli vouti tänne ja, karsi kaikki laarit tuota puhtaaks. Niin ne oli ilman leivätä taas neljäs vuos. Juu nii julmui ne oli, ne vuodet.

Juu kylhän se puhu kaik kuinka mistä se, mistä se tuota, se katovuas tuli. Se ensimmäinen katovuos oli semmonen että kun se kylvi, syksyllä rukiin, se sato joka päivä, kun se kattel taaks niiv vako oli täynnä tuota, vettä. Se mätän heti siäl se siämen, ei tullu orastkaan ylös syksyl. Sehän oli se ruispelto joka oli, numero yks siihen aikaan, ja vähä, ohraahan ne kylvi aina keväsin.

Nää pellot oli silloin niin pienee, ne oli vaan tommosii plänttii kun sanotaan. Täs tää laaja mikä on täs nyt meidän edelt se oli mettää täynnä. Tääl pellot oli tääl yläreunassa vaa, oli niim piänet ne pellot.

Ja seuraava kesä oli taas nin kuivaa. Ku mie juuri sanoin että rutto tuli ja tappo kaik elukat, nii se oli taas niin kuivaa − ei sadetta − tuli kaikki paah-, kaikki tuota, palo keltaseks. Ja sit rutto tuli, kaubam päälle, ja se oli se pernarutto. Ne kuttu sit vaan, rutto mut se oli pernarutto, se oli oikeastaa, joka kaikki.

(Sitten) ne, molemmat hevoset kual saman päivänä. Se tuli Haminast mi-, sil oli jotain rahtii Haminaa ja, kun se tuli tähän näin, Heinlahtee, siin Hartikan kankaal nimitäin, siin kopsaht yks hevonen nurin. Ne meni siint talost hakeel lapiot ja kaivovatten siihem maahan sen hevosen ja, sit ne laitto ne toiset kärrit perää ja tuos kujas ku ne tuli, siin kopsaht toinen hevone. Sit se oli ilman hevosii.


Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Eeva Yli-Luukko.