Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Viipurin maalaiskunnan murrenäyte

Viipurin maalaiskunnassa, Viipurin kaupungin ympäristössä, puhuttiin ennen toista maailmansotaa varsinaista kaakkoismurretta. Murre säilyi vanhempien evakkoon joutuneiden puheessa uudessakin ympäristössä. ”Lanttuvaras”-murrenäytteen puhuja on tästä hyvä esimerkki.

Viipurin maalaiskunnan murrenäyte on luettavissa ja kuunneltavissa alta. Näyte on jaoteltu 11 katkelmaan.

Lanttuvaras

Anni Uronen syntyi vuonna 1887 Kuolemajärven pitäjässä lähellä Viipuria ja asui myös Viipurin maalaiskunnassa. Hänen tarinoitaan nauhoitti syksyllä 1963 Lappeen Simolassa Ismo Karvinen. Uronen sanoo viipurilaisittain ne kassoot (katsovat), mutta toisaalla Kuolemajärven tapaan ne kutsuit (kutsuivat).

Murrenäytteessä Uronen kertoo, kuinka joutui jo yhdeksänvuotiaana ansaitsemaan leipänsä ”likoittamalla” lasta. Lapsenlikan kohtelu oli kovaa, ja omin luvin maistetusta lantusta tuli pienelle tytölle viikkojen ahdistus.

Alleviivatuista murresanoista on esitetty levikkikartta sivupalstalla.

Itara vaari ja herkullinen lanttu

No sitte tuota, siit ko se ukko ol oikee tarkka mokoma, ni heill_ol, suur lanttumaa kuulkaaha.

No, antaaha olla, sit syksyl mie ko oli ahkera syömäär raakaa lanttuu ni, ni, se vaija ko tul syömää ni vaija tuota, toi sielt semmose komija lantu, silpo hyväst kaik sen lantu, kaik ja puhtaaks sihej ja, pan sin pöyvvä alle.

Lapsi sai lanttua, lapsenlikka ei

No, mium mielee ko tek sitä lanttuu, ni eiks tätä nyt sit pitäs, pitänt sannoo et syö nii paljo ko tahot. Ja sit siint lantusta ko tul selvä ko mie tuli aikuiseks. Mie, mie pai- pisti päähäi siit.

No, sitte tuota, vaija sannoo, tulloo iltasiil sanoo, sannoo sil lapsel sitte, si-, Jalmar ol se lapse, nimi. No, se sannoo sille et tuota, jot, ”tule tän vaijalle” tuota, jot, ”vaija, jälttää [= kaaputtaa]  tuota lanttuu”. Ehä stä lanttuu siel oltkaa ennää sit.

Maistoi, pelkäsi ja kätki

No, mut, pittää olla nii höperö ni jot mie leikkasi vähä siint lantust kuulkaa. Ehä mie jaksant nyt koko lanttuu syy-. Ja sit mie aloi pelätä mut, mut jos se, jos se vaija pirulaine tuota, eh rupijaa kaihoomaa sitä ni, ni, niin tuota jos se taas vaik tukistelloo.

No, sit tuota mie aatteli, a mie pistä tuol lantu tuone, uuni, uuni alus ko ol, nuonikkää ennevanhasis uunilois mis puita piettii kuivamas, semmone siin_iha, jot ei sitä lämmitetty ni, mie oti siell_ol lapse, potti. Se Jalmar ol viel se pojan nimi, se, mitä mie likoti. Se ol vuuvve vanha ja mie oli kymmenännel vuuvvel oli i[tse].

Ensimmäinen piilo: lapsen potta 

No mie oti ja pani sen, siihe ‘uuni, uuni siihe, alle ja, pani lapse poti siihe ‘alassui siihe lantu pääl.

No, mie ota siit ja,  ja tuota, ja tulen, ja… Ja mie etsi siit sitä lanttuu hei kanssaa yhessä näät vaik mie, mie seh heh, mie sem pani siil lapsepoti al ja leikkasi pala siit.

No, sit,  mie aatteli mitäs ihmeitä...

Sit mie makasi, makasi lattial – ei miul olt vaatteita, siihe tyynylöi eikä mittää millo viskasi hammee – ja torokkoi ol nii paljo talos, kuulkaa ne tulliit ko aprakoillee syömää yöll_aina ja  mie makasin ko, härski seltti tietysti ko nukui näät ni ehä mie havaahtunt lapsena yllääl.

Lanttua etsittiin joukolla 

  • Kuuntele (5/11)                                

 No sit tuota, sit, mie etsin siit sitä lanttuu hei kanssaa yhes. Ja kova nevvo kans. No ko mie pelkäsi et se lyöp minnuu taas. No, mie siit aatteli mitäs, (pirskaa) jos, ja ja mite hyö lie olleet et hyö ei o hoksanneet sitä pottii alassui ottaas siint päält pois ko lapse pyllyy pestii siit pot-.

Toinen piilo: kaivo 

No, vaija alkaa vonkuu siel, ne makas mummo vieres makas semmoses suures sängy rotkos siin tuvassa ja Helena ja Aapram makasi... Nee jos kuuloo kuuloo kuka nuoi nii ne nauraat partahee kuulkaa niinko hullut et ompas se, ompas se mokoma osant selittää ne asiat mite ne ovat. He he siit tuota, sitte tämä, vaija alko vokajaa et häntä janottaa.

No, mie otij ja... Mummo sannoo et, ”mää tyttö, mää sie ottamaa vettä” sano ei tuos... Siell_ol nii semmone suur puuämpärirrotko siin_ol puine panka ja kaik niinko enne pittiit sellas-. Mie sanon ni et sitt_et, ”no, mie tuota, mie vien tuo lapsepoti,  tuost männessäi”, ja poukkasi lantu sin sissää.

Ja, ja mään sitte ja, ja kiirees aatteli et jos kassoot ikkunast ettei näkis niät mitä mie tie. Mie aatteli perhana mie pistä kaivoo tuo lantu.

Kaivo (Kiihtelysvaara v. 1936). Kuva: R. E. Nirvi. Suomen murteiden sana-arkisto, Kotus.
Kertoja yritti kätkeä lantun kaivoon. Kuva: R. E. Nirvi. Suomen murteiden sana-arkisto, Kotus.

Lanttu ei uponnut

Mie ko, pisti kaivoo ni se nous vee pääl. Mie aatteli ei perhana tästäkää tult mittään nyt taas et, ”jot mihim mie tää lantu kans nyt jouvvu”. Ni nii pittää ollah höntten jot vaik oisim maa sissään visant ja peittoom mut ku ‘äly, äly ei näät tule oikeen ni ei siin mitä.

Ja,  mie tuo sit sen ja, vaija monta aikaa kuulkaa sitä lanttuu kaihos. Ja ni, ja, suuret saarekkeet ol lanttui!

Mustalaisetko varastivat?

Mut hää just, sano ”käiks täs mustalaisii”. Mie sano ”eihän tääl_oo mustalaisii käynt”. ”No, jos et sie nähnt.” Mie sano ”eehä mie kotonha mie oli”.

Miull_ol vaa siint lantusta semmone hätä ja, mie ota uuestaa sel lantu, semmose kapan kans siel ko semmone keppi ol siin kapas mil nostettii sielt kaivost vettä. Mie ota uuwestaa kuulkaa sen, sel lantu ja… Saamari ko mie paukkasi oikee ko – se tek sama tempu nous vee pääl.

Kolmas piilo: saunan luhti

Mie aatteli ”mihis ihmeelle mie nyt paa tuo lantu ja, ja pitäs tuota, pitäs viijä sitä vettä, et vaija sais juuvaksee sitä vettä, vettä nyt kaivost”.

Mie aatteli ”a mie, miepä mää tuoho sauna porstuaa ja  viskaa tuol sauna luhtii. Tuol lantu.”

Ni sellasta, terminää pittää pitämä.

Ja, sit tuota, mie ko viskasi sen sinne… No sit_alko tulla syksy jo ja, ko käivät peruna kaivoo ja, ja lanttui ottamaa pois sit – ottiit sillo pois justii ko se lantun pappa toi sieltä pellolta.

Vaari haistoi jotakin

No siit alkaa, pappa yhe ker tulloo saunasta siit sen jälkee jo – siint ol jo sit jo taas vähä ‘aikaa.

Sit ne syksyl veivät, mie muista mihi aikaa ne veivät sit minnuu pois sit Huumalaa, sin kottii.

Kotihei.

No sit tuota, sit, pappa alkaa sannoo nuoinikkää sit et tuota, ”tuol saunas_ei oo oikee tuota löylyy. Siel_o huonot vyllit h h, sielä, sielä luhissa.” Sannoo et tuota "Aapram siu pittää männä... – sil, sil lapse isäl mitä mie likoti, ja se ol sen ukom poika siit se Aapram. Jot ”siu tuota, Aapram siu pittää nyt ko saahaan nuo työt kaik e lantut ja kaikki korjuuse kel-, kuoppiihe” – kuopitha sillo olliit semmost kuopat maakuopat – sannoo ”ni siu pittää laittaa tuota, iha iha ottaaj  juurta jaksoi jos ne o siel nii ko kostuneet” sano ”ni ottaa ja tyhjentää tuo ja panna iha uuvvet vyllit tuuvva tuost sahalta sahajauhoi ja panna”.

Mie aatteli no perhana mie nyt, nyt se lanttu heh heh nyt se lanttu o taas ja ne löytäät. Ja, ja mie en en heilkää hirvint sannoo niile e niille nuorille, mitä, minkä lasta mie likot'i. Ja, sit...

Vuosien päästä 

No antaapas olla, sit siint ko kulu aikaa ko mie mäni rippikouluu. No, mie näi sitte ko ne olliit sielä kirkomääel ko, meitä pyhän vietii sit sin kirkol, Kuolemajärve kirkol ko ol kolmekymment kilometrii Huumalasta. Nii, nii tuota, sit,  sitte tuota se… Myö oltii sit siel kortteerii eihä myö Huumalaa tultu myö oltii  aina sen aikaana rippikoulus kaks viikkoo syksyyl ja kaks viikkoo kevväil. No sit se, sitte se Helena ja Aapram tulliit, sitt_ol se pappa kuollu jo, ja mummoki ol kuollu. Ei mummo eli viel. Se, vanha mamma.

Ja, ja tuota, ne kutsuit nii kovast sit minnuu se Aapram ja Helena, sen lapse, vanhemmat, jot ”nyt ko sie ot rippikoulus ni tule lauvantain sitte ko kaks viikkoo ootta nii tule sinne meille”.

No. Mie aatteli nyt se lanttujuttu oikiaa ko mie, mään sin. Mie tuota, sit ko haastetaa siinä ja Aapram sanoo ni jot ”No kyl sie lapsrukka ja näit kiusaa" sannoo "ko isä, ko mei isä aina tukisti sinnuu" sano "meitä nii säälitti ko sie itkit ja, ja välii potkaskii sinnuu”.

Mie s[an]oi ”Nii, se ol aika, aika jurikka” mie sanoin ”jot tuota...”

Mie sanoi ”ja nyt mie nyt mie virka se lanttujutum mikä mitä leikkii mie se lantu kans piji”. Ni hyö nauroit kuulkaa et hyö iha keppur... heh heh... Sannoit et ”No herranen aika no, mitä sie raukka et siit meil virkant”. Mie sano ”mie aatteli työ (kaatta) ja sit se tulloo vaik minkälaine selkäsauna miul”.

Nii sel lantu kans käi tuol ni hyö nauroit nii kovast sannoit et, ”no ei myö ois nyt_aateltu et sie olit tuommoses_ihmees” mie saoj ”ja pelkäsin niim maailma kovast et mitä nyt tulloo ja...”

Ja sit, sit mm, pappa ko läks viemää, se ukko läks viemää  sit minnuu pois sin Huumalaa ja, ja tuota ja... ja sano ”Tää ol oikee hyvä tyttö ei täs olt mittää sanomiista” ni, mie meinasi sannoo ”Nii ko, välii tukistelit_oikee kovast_et läks hiuksii kopraheis iha, mut ei olt puhettakkaa ni jot et tulet sie kottii siit muka...” Nii. Ni se saakkuna [= tarina] ol sillä viisi. Ni sellasta sitä näät o.