Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Rovaniemen murrenäyte

Peräpohjalaista murretta ei tarvitse kuunnella paria lausetta pidempään, ennen kuin huomaa sen tyypillisen piirteen: h esiintyy tiuhaan. Peräpohjolassa jälkitavujen vokaalienvälinen h on säilynyt toisin kuin eteläisemmissä murteissa. Etelän lampaat kuuluu Kemijärven murteissa lampahat, Tornionjokilaaksossa lamphaat ja Kemin murteessa lamphat.

Alla oleva 10 katkelmaan jaettu murrenäyte on Rovaniemeltä, jonka murre edustaa peräpohjalaisten murteiden Kemin murteiden alaryhmää. Rovaniemellä sanotaan veethin (= vedettiin). Yleiskielen d on kadonnut itämurteiseen tapaan ja h:ta edeltävä vokaali on heittynyt pois.

Kaikki kaikesa oli joki

Rovaniemeläinen Hermanni Kouri (s. 1888) kertoo näytteessä Kemijoen tulvista. Hänen kuvauksensa on tarkkaa ja asiapitoista. Välillä hän innostuu ylistämään runollisin sanoin Kemijoen mahtavuutta.

Haastettelu on tehty heinäkuussa 1969. Haastattelijana on Jorma Toivainen.

Alleviivatuista murresanoista on esitetty levikkikartta sivupalstalla.

Kemijoki

 – Jos otettas tuo Kemijoki nyk kateltavaksi ku se tuota, jää nyt voimalaitosten tähe, unholha. Peittävät, kosket. Mahtavak kosket ja muuk katuavat. Olisko se…? Siittähä stä paljon nyt, valokuvathaj ja…

– Jo vain!

– Joo. Jokos se teill_on käynnisä? Jaa.

No niin se olis se Kemijoki, joka on Suomen suuriin, joki. Sinnev viissattaa kilometriä sem pittuus oj ja, levveemestä kohti se on, siellä neljäsattaa metriä, leviä ja, om paikon kapijampiki. Ja siinä o sitte net suurek kosket, Kemijärveltä aina, Kemijokisuulle asti. Ja, suurinhen lohirikkauksinhej ja siika-apajinhej ja, porohoitoihnej ja, ja kaikkinhe se veti, asukasta tännej jokivarshii ja, joka asuhmaam pääsi, ja sai talonsa pystytetyksi ni, elämä oli turvallinen, joven antimista ja, jover rikhauksista. Ja, se oli niin ku peruselämää ja pohjaa.

Kemijoen rantaa (Pelkosenniemi v. 1947). Kuva: Suomen murteiden sana-arkisto, Kotus.
Kemijoen rantaa. Kuva: Suomen murteiden sana-arkisto, Kotus.

Veneet

Mutta kaikki kaikesa kulukuvälihneenä, ja, mitä tarvithin kulukijat täällä kairoisa ja erämaisa, ihimiset niin se oli joki. Se oli niinku maantie ja valta-. Siell_oli aina liikettä, ja aina kulkua, ja jokija tarvithin. Sekä kesälä että talavela. Ja asukhaala, ja talollisilla se oli, kaikkiiv välttämättömiin, ja suuresta merkityksestä tuo venehuone. Joskin kartanot olivat, punaseksi maalatut ja valakiat akkunalauat ja ne rehot mutta tuo venehuone, se merkitti paljon. Se oli venevvalakama siinä ja, siinä oli aika suuri hirsiner rakenus siin_oli yliset ja alaset ja orret ja muut, ja siinä oli monellaiset venhet, ja venhen tarphet joita kulusa tarvitthi. Oli kirkkovenhet, niittuvenhet, nuottavenhet, ja sitte semmoset pienemät käsivenhet. Ja sielä oli, airoja, telijuja, viskimijä, sauvomija, seimiköysijä, nahkafilttijä. Ja ku pitemäller reisullel lähethin niin se otethii – sillä ku ei muita tehty – niin ku Kemhinki ja, jokisuulles sinne, tuo,  monen kymmenen penikuormam pitunej joki nii se, otethii se matkavene ja, siihen kuulu ne varustet se oli, kaksihankane ja kolomanet oli semmoset huopurit sielä, jolla se perämies huopasi, ja ohjasi venettä. Ja siihen kuulu sitte siihen perhän se mela koskisa joita piti, ku kosket piti laskia ja… Näi hangoilta kaksi souti etupäästä ja, ja sitte, takkaa, taas yksi henki. Ja siinä keulasa oli seimiköysi, jolla veethi sitte, tiukimmap paikak ko ylös tulthi ja sauvothin kolomesa ja neljäsä sauvomesa nii se yks oli maala ja kaksiki. Se oli hankhan sivottu se, ja toinen kokhan, pää kiinitetty että se aina sauvomella ulisti kivet ja, semmoset, semmoset semmosep paikat.

Kosken kivet

Ja sii- niillä oli sitte erityinen nimikin niilä kivilä, niit_oli kahellaisia kiviä koiraskivi ja naaraskivi. Koiraskivi se hylykäsi eikä venet tarttunum mutta naaraskivi se tarttu siihen kiini ni, sitä kuttuthin naaraskiveksi. ja… Ja sitte näihän nek kosket, kosket sauothin, tällä tavala ylös. Ja se oli tiukkaa hommaa ne oli vuolavat, virrat ja ärjyt suuret.

Koskenlaskun taito

Mutta tuo lasku, siihem piti olla erityinen taito, ja valitut miehet kukka pystyit, näitä, koskivenhejä laskemhan kun n_oli tavaralastisa. Niisä ku_nt oli voita, voitaha viethin täältä paljo siihen aikhaj ja, ja kaikellaista, riistaa ja, nahkoja ja sen semmosia ja, niinkun net sitte nahkafiltillä peitethin vesisathen tähej ja muun, ettei tavarak kastunna. Ja niitä oli joitaki koskija semmosia, kovija koskija, joita ei kaikkina veenaikoina isoina veenä voinuv venheelä laskia eikä uskallettu mutta ku vesi oli parhaala mallila ni, nii ninku sieltä Luusuastaki lähti, siin_oli Juukoski ja Pirttikoski o hyvi, hyviv voimakas, Säpsä ja, Juotaskoski ja, sittepä nt_ei olekhan, Olokkakoski ja, Ounaskoski ja, Valajainej ja, Elinko ja, Petäjäskoski oli hyvin tiukka koski ja Narkaus. Ja Ossaus, ja sittehä siell_oli suurri koski siellä jokisuulla, lähempänä sielä se, Taivalkoski joka, joka oli mahotol laskiav venheelä, tulvan aikha.

Niin se, nuo soutumiehet piti myös ymmärtääp perämiehen komentoja ja käskyjä kun se laski siihe kuohhuin nin, niitä piti tehä joisaki isoisa koskisa neljäki leikkausta ja kolome ja kaks ja ykski leikkaus ja, toisisa ei tar(vinnu). Niin se tuota, anto sen komenon, sillä tappaa ku se alako ku piti poikkileikkaus tehä että, pyörtheitten suurten tähej ja kivviin nin, se, kielsi että ”soutu pois soutu pois” ja taas ku se sel leikkauksen siittä että se, toisesta pääsi niin se, kovastik karjasi että ”kova soutu!” Ja se se mela oli siinä piti olla sillon sillä voi tarkon sitte ohjata ja… Tämä oli niv vaarallistaki hommaa lastin, arvokhal lastin kansa että sitten ko oli kosken allep päästy nin, se perämieheltä pääsi helpotukse huokaus ja, ja nim myös soutajilta ku onnellisestik kävi.  Mut jos siinä virhejä tuli että se kalliohon sattu niin kun niitä sattuki nin, niin se, voi vene mennäp pirstalheeksi ja tavarat joutua hukhaa ja hukkukihan niisä joitaki ihmisiä ja, ja nii, niin eespäin niikun niisä nt_on nimetki, voilastinki tuohon Suutarinkorfham muuan kaato ja, meni ja, sitte niit_on niitä Murhakorvia joisa, tapahtu onnettomuuksia ja hukkumisia ja…

Urheilukalastajia ulkomailta

Ja näin ollen se o ollus suuri tekijä tuo, joki, ja ne mahtavat, aallot ja vyöryt, mikkä niisä on olhe. Ja sittep paljon oli, minunki muisthon, Englannista ntä loortia ja urheilukalastajia, net sielä vyötäröitä myöten kahloit sielä koskisa ja semmosep perhoset oli ja rullavavat ja, ja niillä ne sitte lohia pyyvysti, ja harriaki, ja n_oli nim mahottoma hyvilhä silloin ku mekki kattoima kun se tuommone, kolomattakymmenen kilol lohiki oli sillä perhosa ja se sitä väsytti ja, haalas sitä rannale ja, ja ku se sen sai sieltä sitte omaksen nin se mongersi ja molitti – puhu hänen kielthäm mutta saahan sitä puhuak ko ei ymmärä. Mutta sen näki kasvonilimeestä että tavattoma hyvilhän se oli. Ja, jokka ymmärsi sitte Ameriikasa oli käynhe, ja praatauttanha niitä ja enklannin kieltähän net puhuit niin ne olit sanonh_että, Suomi or rikas maa, mahotor rikas maa, vesivoimista ja mettistä. Että ne olit semmosta lausuntua antanhe,  että, tääll_on suuret elämisem mahollisuuet tulevaisuuesa, ja sitte ihhailhe sitä luontua, ku se melkein koskemattomana siihen aikhan oli.

Kosken ääni

Ja sitten, Kemijoki, on, on aina, sen kaltasta, menetelmää pitäny, heh tuntuu näin ihmis-, ajatuksela ja kattelesa täsä koskivarrella on ollu ja kuunnellus sitä laulua niin ku se ilimat tietää ja muut ja sitä sävelthän soittaa ja se pauhu ja lirinä. Niin ku evakostaki tulthin ja olthii sielä se vierhalla maalla nin kyllä s_oli ihana kuullak ku, rupes koskem pauhu ku sieltä tulthin, yli rajaj ja omalle maalle nin se oli niin tuttua ja voimaa antavaa, se kosken pauhu ja se kähinä mikä se kuulu.

Koskimaisemaa Utajärvellä v. 1946. Kuva: Jaakko Kemilä. Suomen murteiden sana-arkisto, Kotus.
Koskimaisemaa Kainuun Utajärvellä v. 1946. Kuva: Jaakko Kemilä. Suomen murteiden sana-arkisto, Kotus.

Tulvan synty

Niim myöski se on aina ollus sitte tuo Kemijoki, siinä on suuret vaihtelut. Se on tavattoman kuivaki, ja taas tavattomav vetinen. Se ennevvanhasta, ja nin näyttää historiasa että se on nin kuj juhulinu aina, noiv viienkymmenev vuojem päästä. Ja se, tapahtu, sillä tavala siihen aikhan ku oli mettät hakkaamattomat ja korvek koskemattomat niin, niihin lunta tuli nim mahottomasti että ne oli tuota, metri kakskymmentä senttiäki lunta ja siihem pääliseksi kova routa. Ja sitte ku se, aurinko, alako lämmittämhä ja vaarhoin kokkoo ja vaarar rakhoo ja uohmiin semmoset, lämpöaalot ja, se on ni äkästä se lähtö tuolta ylimaista. Tuntureittev välisä ku on suuret aavat ja uomat niin, se saatto yhev vuorokauven sisäläki ollap penikuormittain oleva aapa, aivaj järvenä. Se niin äkkijä suli.

Räisäsen tulva

Ja tämmönen taphaus sitte, on nuin ku sataviiskymmentä vuotta takapperin, sitä kuttuthan, Räisäsen tuluvaksi. Sillon oli talavi, mahottomal luminej ja ankara ja… Se ku niisä koskisa ja jyrhämän alustoisa talvikauet hyytää niin se om pohjaa myötej jääsä että se jää voi ollak kuus ja seittemänki metriä vahvaa. Ja ku se sitte rupes tuohoon kesäntekhon niin, ja nuin kauhiat lumet oli, se lämpesi ilima, että se yöt vettä sateli, ja päiväk kovasti paisto, niin se aivan yhtenä hyhymänä, Kuunkalhoj (?) jokiuohmaan, lukemattomista jovista sivujovista tuli ja järvistä vesi. Ja, näin ollen se, sitte, kosket oli tukosa ja jäät suanoista, siihen kartuit ja kartuit ja niihän se sitte tuosa, Ylikörkön ylempänä Tennilä, tykönä sai semmosen kuustoista kilometriä pitkän, pitkäj jääpavo. Ja se tukki sen niin että se, ei, ei päässyv vesi siittä juuri liion ollenkha ja toista tuli. Ja vesi nousi. Niin sielä oli yksi Räisäs-niminen, asukas ja se meni kattomhan sitä, sielä yläpuolela, jääpavon niskasa että minkälaista meininkiä – se teki suunitelman sittes semmosen yksikertasen. Nouti kotua lapijoj ja kirfvej ja alapuolellep pikkusen ku misä oli se ku se oli nin korkiala vesi nin äyrhästä laitto kolome monttua kaivo ja, sitte ne monttuil lävet elikkä ne välit soro semmosella krassila. Ja se alako sieltä vesi nihuhmaaj ja, ja se alako lirihmään sieltä ja niin se ukko nousi sieltä monttusta ja… No johan se alako sittes suuremasti ja suuremasti ja vesi on sel luontonen että sev voimakhampi se oj jonka korkiammalta se putuaa. Ja ku se sai puttousta sitte, siinä nin se, repäsiki sitte, ja nin kauhijat aalot siittä nousit ja kävit ku paine oli mahoto, ja vaarat oli eesä nin… N_oli isok kalliokki hypelhes siellä ve-em päällä niin ku, korkkikappalhet ja, suuret kauhijap petäjät, juurinhen nousse ylös issoir ruuhkii ja… Ja, näin ollen se sittet teki kokonhan uutta uomaa, kuustoista kilometriä (suunnilleen), Kemijoki. Ja, se, suuriin Kemijoen koskiki Kaarnakoski jok_on siinä Viirinkylän, seut-, pikkusen alapuolela se, aivaj joutu kuivile ja hävisi pois ja, uusia synty sitte nin ku se Vanttauskoskiki jok_o iso koski ja, …

Mutta sitä oli sitte, ollu jovela muttaa s_oli olluk ku puurovelliä. Menihän siinä talojaki ja,  Saarenkyläsäkihän se oli peittäny, peittänyp peltoja ja vahinkoja tuli –  tietäähä sen ku se Liittoveestä Kesäpohojasta yheksäm metriä vesi sillon nousi. Että kyllä stä vettä oli. Ja hirviästi lissää tuli.

Ja nii sillä Räisäs-rievulla tuli lähtö, lähtö ja se pakeni Norjhaaj ja mihil lie menny ja, pelekäsi ja, kyllähä siittä sitte vahinkon arvioita näkkyy nuisa vanhoisa pöytäkirjoisa tehty, ja suuret nes summat oli mutta minun tievosa ei olet tuliko niistä, kukhan korvaahman elim maksamham mittää. Mutta vahinkot oli, hyvin huomattavat.

Tulvan hyöty

Mutta se korjasi sitte monin kerroin, nämä vahinkot niin ku täsä kauppalan ja, Saarenkyläv välilä on, ja tuolta Nivan alta, Ounasjoelta tullee – sitä kuttuthi siihen aikhaa ja sillon on ollu, järvenä, Ylikyläjjärveks. Ja siinä on, mihin Ylikyläjjärvi elikkä Kemijoki ja Ounasjoki yhtyy siinä ol Lainas. Ja se on nimensä saanus siittä sen syyn tähen että ku siinä vuoron veet vaihtuu että se toisinaam mennee tuosa Lainhasa, Kemijoki ylös, saa lähtösä aina Nivan alle asti virtaa, ylös käsiv virta. Ja taas Ounasjoesa, ku se on tuluvilhaaj ja, suurempana niin sinnes Suutarinkorvan ja pian sinnem Mommon päähänki asti nousee ylös vesi. Nii se on tästä vanha mies antanus sille nimen että ”Lainas” ku sitä, kumpiki joki lainaa.

Ja, näin ollen se täsä Lainhasa sittet tätä vaihtelua teki tuo suuren tuluvan kansa ja ku mujua oli ja kaikellaista siellä niin se kokos, mahottomasti se tuo Kemihaara eli, Takapuaski [Takapudaskin] täytty,  mujulla kokonhan –  ntä pienempiä haarroja katos, se löi niiv vahvastis sitä ja…

Ja niin saaria ilimesty sitte ja niihin alako sitte semmosta heinätuppaletta  tulehmaa ja se kasvatti lissää muut tuluvat ja muina vuosina ni, sehän teki mahottomastis sitte hyötyä. Niihnä tuli tuhansia hehtaaria niin hyviä niittuja ja niis oli niin sakija heinä että se oli kahenki metrim pitusta ja sakijaa ku turkki. Ja sanger rikaspitosta ja voimakasta. Nii se lisäs, aivan, lehmäkarijaa, että sitä saathi nim mahottomasti ja myös sen kautta tuli elivvoimaa ja, niin ku se vanha sannoo että se, ”niittu om pellon äiti”. Ku saathim paljo karjaa pittään ni stä karttu lantaa ja tekotunkioita tehthi ja saathim pellok kasvamha. Ja muuta lihhaa ja kallaahan oliki, Kemijoesa ja sev varsilla riistaa, määräämättömät mitat ni, elämä vaiv vöyristy ja, se oli siihen aikhaa semmonev valtion apu ja, ja akraarihomma että, se oli mahotoh hyöty mikä siittä tuli. Ja sitte net sitä äijää hait että, ihimiset unohtit sev vahinkonsa ja sem menetyksensä, että mistä het sen käsiinsä että hep palakittisit sille, hyvir runshastit tuon, tuon tevon. Se hoksathin että siittä se oj johtunu.

Myöhempiä tulvia

Ja, niihän niitä on ollu aina viiskymmentä vuotta jäli-, aina nuin jaksottain niitä suuria tuluvia ja sillohan se on, juhla-asushan Kemijoki, ja mahtava. Ne vyörryy, kosket, suurina aaltoina ja kalliot rannoila tärisee ku istahtaa kivele. Jo sitä oli, mukava kattuas sitä näytelmää ja, jäällähöt oli, oli mahtavat ko se jääpatoja teki ja sit niitä sitte rynnisti törmijä vasten. Ja…

Ja, sittehä on ollut – tuli jäläkhim päin, vähä yli viiskymmentä vuotta se kuulusa Saulin tuluva mutta se ei ollun niin suuri, sillä ei kohonnuv vesi Liittoveestä ku nui seittemäj ja puoli metriä ja… Ja taas Saulin tuluvaj jäläkhin oli suuri tuluva niin sanottu lakkotuluva. Ja, sitte oli taas, että sitä nyt ei ollup paljov välijä sel lakkotuluvaj ja, Uuensahan tuluvaksi sitä kuttuthin, sitä yheksäntoistasattaakuus oli se lakkotuluva ja, yheksäntoistasattaakymmenen oli tuo, Uuensahan tuluva. Ja se sai nimensä, siittä ku se uusi saha sillom perustethin tuonne, vähä matkaa tuosa ja kaupunkiaha se ov vieläki ja, ja siihen ku sitte kokkoo nin ku tehas tehhän nin, se, asukasta tullee ja kaikellaista ja siihehän tuli, elämää – siihen tuli hyviä ja huonoja ja se oli, kuulusa, mainhesta se Uuensaham perä niin ku se, Iso-Helistö sielä luki, sanomalehtiä kotohnaan ku oli ne olumpialaiset silloi ja, Suomi oli Venäjäv vallan alla ja, ne sitte ei sielä ulukomailla tienhe että misä se Suomi on, ja kartaasta kattoot, mutta suomalaiset nek kuitenki olit jotka siellä parhaitev voitit, ja sehä oli suurta mainetta niin se Helistö luki ja pani lehem pois ja sano että, ”hmh se on kumma ettei tiijetä misä Suomi on, sanos että Uuensaham perähän niin kyllä Suomi löytyy” heh heh heh. Ja,  sinnet tehthir rautatieki, sieltä asemalta siihen sahalle ja se kaato junanki, se tuluva, ei hoksanhe eikä arvanhek ku se nin korkiallen nousi nin, se ronkka löi ja se syövytti sem maaj ja ko siihev veturi ajo nii ne rathat ylimäiseksi nep pyörrähti ko se, meni sinne, vesikhoo. Mutta ei se siinä kauon ollus se tuli Oulusta, saki ja ne nostit sen, siihen kiskoile ja laitoit sen, uuelhen että saivat sem pois siittä.

Ja sitte, ei ole ollu, semmosia tuluvia niin ko oli se kymmenen, tulu(va) että se täsä Saarenkyläsäkhän ei ollu missään tuosa, lossitörmälä misä tuo, Rovanieme osuskauppaki oli se oli aivan kaikki veev vallasa ei siinä ollu, yhthän kuivaa paikkaa ja, navetoista souethil lehmät tuonne, rinthen allet tuoho Syväsevvaaran alle ja, sinnet turfhaam mutta, se kuitenki sitte lakkas vesi nousemasta ja, minum muistosani ei oles sitte ollu isoja tuluvia.