Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Karvakenkäkin narajaa kun oikeen on pakkaanen

Maria Ruusa Hilli (o.s. Pohjola) syntyi 30.1.1881 Peräseinäjoen Haapaluoman kylässä, jossa hän eli suurimman osan elämäänsä. 25.7.1968 äänitetyssä murrenäytteessä (SKNA 7792: 1) Hilli muistelee, kuinka nuori palvelustyttö joutui keksimään monenlaisia keinoja selviytyäkseen lumen ja pakkasen keskellä. Peräseinäjoella hevostie kulki lumitunnelin läpi.

Haastattelijana on Suomen kielen nauhoitearkiston stipendiaatti Yrjö Sepänmaa, joka kiittää Maria Hilliä yhdeksi parhaista kielenoppaistaan. Hillin puheessa kuuluu monille eteläpohjalaisille naisille  tyypillinen voimakas painotus.

Alleviivatuista murresanoista on esitetty levikkikartta sivupalstalla.

Lumitunneli

No. Minä on ollup palavelukseh nin, kaharenkymmenev vanhana ni, ni sellaases taloos johna tuli talavella nii vahavahal lunta porraspäähäj jottei olluk ku pikkuunem matka. Pikkuunem matka oli siitä vain niin siitä porraspäästä niin siihej ja tehtihin sitte... Ku soli kova nietoh ni, tenavat lasketteli – toisen taloon tenavia oli – niin ne lasketteli siitä kelekalla ja, me saot [= sanoimme jotta] ei stä saas sotkiaj ja, miehet rupes ne, paapa ja isäntä niil laittamahan sittä – ja joku kylämmies oli siellä kans tyäs – niin sano otta tehrään siitä tunneli. Jotta teherähän niil leviä että hevoosella rehahevoosella pääsöö – ja luokka hevoosen päällä ninku asetettu hevoonen on – niin kuljetaha. Ja niin kuljettihin kaksi kuukautta. Kyllä oli...

Lumesta vettä

Ja mum piti kantaas sittes sitä lunta kuv vesi loppuu – ei keherannu lähtiä hakemahan täältä jojest astiv vettä sinne Hietalahan ni, vaikka hevoosell ois saanu hakiam mutta kus se tiempaikka oli, sitt ett oli aita nin korkia ollun ni, se oli sitte kans nin korkialla otta siitä ei päässym, hevoosella oikeen kulkemaa. (Mut)ta jonku kerram minä, sittes sanooj jotta minä hajen sillä vanhalla hevoosella – jotta ku siell oli kaksi hevoosta nin, varsa se ka olikin, kyllä sill ois saanuk kans ajetuksi ni – tuolta Hahkalan tykyä sieltä luomasta sittek kun niill oli avento siinä. Mutta minä sano otta soli nyv viimmeinen kerta kum minä haje hevoosella vettä enkä millää, sieltä. Ennemmim minä laitan niij jotta min em päästän niiv vähään siitä tuvast siitä ampehe-, ammehesta sev verej jotta, minä kannan ku kerram paapa on tehenys se isooisä on teheny, sellaaser ripakopaj jotta siin on, molemmis päis siinä kopah ripa näim molem-, niij jotta sai kantaa. Ja puulapio oli niin, sittes sievä niim minä hajin sieltä kaukaa sitten niin, sitä lunta jottem minä siitä likipaikalta ollenkaa hakenuj ja, toij. Ja niim minä pirin...

Vettä tarvittiin paljon

Oli kaksi hevoosta ja, seittemän kytkyvellä olovaa itikkaa ja siihel lampahat ja... Sittev vielä tupahoiros meni paljo ku oli pikkuvauva ja, ja isoompi tenava jota piti pestäk kans sittek kus se oli niin huonovattaanej jotta, kyllä siltä housuja meni sittej jotta vessuhun (?) – yhtä mittaa oli pyykimpesua. Ja min en saanup paljo kynsityöllem mitääk kum minä stä emäntää passasin sittek kus se oli niin, kans sittej jotta kus sem meni aika siinä... Kyllä se pikkuvauva oli sellaanej jotta se nukkuu pitkähäm mutta se va että se, joka oli syksyllä vuorev vanhaksi tulluk kum minä sinnem menin ni, niin se oli niin sellaanej jotta, siin oli jokir riisi. Jotta sittes se, emännän äitee niin siellä käyi [= kävi] tyttären, nuorimman tyttärensäk kans niin, se sanoo otta, "kyllä siinä varmahan or riisitautti kus see kerran nuon kamalastin nuo jalaakkir rupiaa menenmähä". Eikä se ottanuj jaloollensakkaa ollenkaan se oli, keväällä vasta sittev vähä otti jaloollensak kun, sillen tuotihin niitä sellaasia riisilääkkeitä, atteekista tuolta Alavurelta. Ja sitten nauttii ja...

Kusiaispesästä lääkettä

No, sittem minä niin, näji unta jotta... Ku, se oli ensimmääsev vait toisen kerran annettu vasta stä lääkettä niim minä yöllä näin sitten unta ku se niin nukkuu rauhallisesti jotta, kusiaaspesää siinä pitää hakiaj jotta mettästä – sellaasta johona tietää olovan hyvim paljo suuria kusiaasia – ni jollaki säkillä. Ja, rupian sitä toimittamahan ninkul leikiv varjosta, einestä syöres sitten niirem miesten aikana – ku siin oli se isooisä syömäs ja, ja isäntä ja minä sitte – jotta, nii, minä sano otta "minä näin yöllä sellaasta unta jotta tuo Lyyti, niin sillä konstim paranoo jotta ku sille... jotta hajetaha mettästä kusiaaspesää ja haurotahan sillä jonkiv viikon aika" jottem minä stä sii-, unis nähänyn nii jotta monta viikom mutta minä sitte vain sanooj jotta pitää enempi aikaa ste hautua. Ja se jotta... "No, mutta kun on nuov vahavas lunta." Niim minä sanon "niim mutta kyllä sit on sellasiaki paikkoja ja, mennähäl lapijon kans". Ja me menimme hevoosella sittes sinnej ja, se isäntä tuli ja, niin sanoo otta "minkähällaanen kusiaaspesä" ku tiettihin kyllä että siellä on siellä, niin, toisella puolella, siellä mäjeh nii suuria kusiaaspesiä niin, minä sano että "siellähän oli niin suuria syksyllä kum minäkis siellä käyin", ku puita koottihin nim minäkim menin sinnes sittek kattomahan siinä pyhäämpäij jäläkihin nii... Niij ja, minä saon "täällähän on niin suuria kusia-, nuota, kusiaaspesiä otta oikeej jotta"... Niin sano otta "niin niitä on jotta, on se hyvä että ne on näin kaukana täällä ettei ne ok kartanol likiillä, jotta ne kumminki tukkiis tupahankij ja..." Minä stet toimiti otta kyllä, kotonani oli niin, jotta niin kusiaaspesä ollun niin, ja siihen oli... Ne ei ollum miehet havaannukkaak kuk kokosivat tuvan siihen sitte, tuwan sivullej ja, ei olluk kahtakaav vuotta, kun oli tuvam puolella sten niiv vahavassa niiren, haltiaan, isäj ja äireen sängyn takana seinäs sitten niin, niitä juoksi tämän tuosta ja tieräm mistä ne sinnep pääsivät sitten niin konttimahan [= mönkimään], ne kusiaaset.

Lunta riitti

Ja sama se oli justihin sittet tuolla että niin niin laitettihi ja minä sanoo että, ku kerran on ny hevoone aseihil [= valjaisiin] laitettun nin koittakaa nyn miehet jotta mahtuuko se siitä se, siitä sittes sen tunelil läpi jonka te otta nyl laittanuj ja... No niin siitä kuljettihij ja, ja se kesti. Mariampäivän aikana sitter rupes, jo olemahav vähä pehemiää, niim minä sanon kyllä sem pitää purottaas siitä, pois sen kohorustaj ja... Ja minä stä vettä aina vain sain siitä lumesta laittaas sieltä kannoon sitte ja se oli mun, paras työni sittem mitä minä tenavilta sain kum minä niitäki hoivasin aina niitä, kun ei se kävellyk kerran se, vanhee flikka. Toinen olikin niiv vasta kuukausiev va-, kuukaurev vanha se vissihin oli silloo. Se oli parahiksi justi jotta keriittihin kirkos jotta se, ei viel ollus stä lunta silloon siinä ku se, lapsi...

Hevonen ajossa (Juva v. 1938). Kuva: Arvo Inkilä. Suomen murteiden sana-arkisto, Kotus.
Hevonen ajossa (Juva v. 1938). Kuva: Arvo Inkilä. Suomen murteiden sana-arkisto, Kotus.

Siernapölkynajossa

Ku min olin Syrämmaan asemallenki ajamas isännän kans nuota, siernapölökkyjä. Kun niin, olis otettu, naapurista sieltä jostakin niin, Nevalasta niim poika nii minä sano otta "ennemmim minäkit tuun ni ennenkö... Se otta minä teen aamulla niim parahin askarehet ku kerram päivääseltä siellä vain ollahaj jotta ja, ja, tuun, toisella, sillä vanhalla hevoosella sitte." Ja meit oli sitte ku oli, Hahkalasta ja Harrista isännät ja, ja sittes se, Uureh-Hietalan isäntä jok oli sen isännän serkku sittes sen, johona minä palavelukses olij ja se isäntä jotta... Siäl mentihi nim monella hepoosella niill oli niin, niitä siernapölökkyjä vietävänä niin ni, sitten niin, toresta ku saatihi ne ja... Ne oli jo vienyn niitä usiamman kerram mutta se, isäntä sanoo otta se meirän tuan isäntä että, niin, kyllä niim pitää hakia että hän niin tuota, kaharella hevoosella saa ajetuksi niin, niitä, siernapölökkyjä. Kyllä siinä ajomies pitää ollas sillä vanhalla hevoosellakis se kävelöö nim paljo hiljempaa ku ei sen oos suittis. Ja sitten nii, minä sanooj jotta, "em minä ainakaam meep pyytämähän stä poikaa jotta, se on nii ilikiänahkaanen aina sittek ku se, te tuutta kotian niin se, aina sotkoo kaikki mun, lumiastianikis sittej jotta... et em minä piittaas sellaasta mitää. Kyllä minä tuuj" ja niim minä laitooj ja, illalla myöhälle, lehtikervokki hakkasim pieniksi jotta ne sitten ne saa se mumma ja, ja emäntä sitte käyryksi siellä sitte, antamas, niillen niin sitä apetta päivällä. Eikä me siellä viipynyk ku kello oli puoli kolomek ku me olimma jo kotona taas. Ku yhreksän aikana lähärettihin ni Syrämmaan asemallev vietihi. Ja sitte oli niin kylymä – mull oli isännän, sellaanen suvipaltooksi sanottihi fooritoon takki ku ei mulla ittelläni ollus sellaasta ja, sitten niin, mull ei ollup pieksuja sitte ehejiä muuta ku kengut mull oli ja karvakengät ja, minä tykkäsin sitte ja minä panin ne kengut jalakahani ja villaaset sukat oli ja niin ne karvakengät päällej ja, minä meni sittes sinner riittam päällen kun niin, sen, pi-, siernapölökkyjem päällem. Piti ollav vetämäs sielt aina sinnes se, kun oli no, ylähällä.

Niin pakkaanen, että karvakenkäkin narajaa

Ja siell_oli ste Ruismäem poikia sittet tuolta Kuurtanehelta sieltä, jotta, niin, ne rupiaa sanomahan että "kyllä om mukavaa kut tuon neidin kengät ni, karvakengät niin narajaa". Kun ne naraji sitten ni hi ja minä vielä varsir rupesin kun ne rupes siinä toisellensat toimittamahan ne poijat jotta, "jotta perään nyt" jotta... Ei ne tienny jotta mulla karvakengät... Muuta o- lopuksi näkivät sittej jotta kum minä, tulil likemmäs siihen syrjähän ni, niitä verettihij ja, niitä nauratti niitä isäntiä sittek kun ne niir ri-, niitä siinä sittel laittoo ne, kaikki nin ni, niitä siernapölökkyjä ni... sano jotta "tosijaan ne narajaa" jotta "karvakenkäkin narajaa ku oikeen om pakkaanem mutta nyt ei o oikeem pakkaanem mutta ov vain tavallisestik kylymä". Minä meinasin enstem mennäj jotta minä paan ne kengut vaan jalakahani mutta kun niin se mumma rupes sanomahan se isoäiti että, "kyllä suj jalakas paleltuu", jotta, "otan nyt tuon isännän", jotta "pieksusaappahat ja paan ne eres" mää haom [= sanoin] "mutta mull on nuo karvakengät" jotta "mä paan ne leikillänsäs siihem päälle – mitä mun ov väliä" minä sanoov vain nuo.