Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Jämsän murrepiirteitä

Jämsän murteessa on lähinnä hämäläisiä ja savolaisia murrepiirteitä. Näytteessä havaittava hämäläisperäisyys on kaksi- ja useampitavuisten verbien 3. infinitiivin illatiivin tunnukseton muoto, esimerkiksi kuuluu(n) (= kuulumaan) ja palaan (= palamaan).

Savolaisia piirteitä Jämsän murrenäytteessä on selvästi enemmän. Niitä ovat esimerkiksi asut mehtä (= metsä) ja männä (= mennä), sekä pitkien väljien vokaalien diftongiutuminen, kuten voan (= vaan), oarnijomehtät (= aarniometsät) ja veänsvät (= väänsivät).

Myös konsonanttien liudentuminen on savolaisperäistä. Liudennus syntyy, kun i katoaa mutta jättää i-väriä viereiseen konsonanttiin. Se on merkitty Jämsän näytteessä pienellä pystyviivalla kirjaimen oikealla puolella, esimerkiksi tul' ja vesas'. Liudennuksesta voi lukea lisää Kauden murre -kokoelman Lisätietoa liudennuksesta ja prosodiasta -alasivulta.

Lisäksi savolaisuutta Jämsän murteessa osoittaa vokaalialkuisten sanojen edessä esiintyvä luja aluke eli laryngaaliklusiili tai puristussupistuma. Se syntyy, kun ilmavirran tulo katkaistaan hetkeksi sulkemalla kurkunpää. Luja aluke voi myös kahdentua silloin, kun sitä edeltävässä sanasta on kadonnut loppu-n tai historiallinen loppu-k. Puristussupistuma paljastaa savolaisuuden usein silloinkin, kun puhuja käyttää muutoin yleiskieltä.

Luja aluke on merkitty Jämsän näytteessä pienellä pilkulla rivin yläosaan vokaalialkuisen sanan eteen, ja joskus myös sitä edeltävän sanan jälkeen, jos puristussupistuma on kahdentunut. Esimekiksi siihi ´eht (= siihen ehti), rovijo´ ´ale (= rovion alle) ja joki ´ala (= jokin ala).

Jämsän murteessa on myös joitakin vanhoja mahdollisesti karjalaisia piirteitä. Näytteessä näitä ovat esimerkiksi muodot lähtii (= lähtee) ja
paluu (= paloa).