Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Jalkapuu ja piiskakuorma

Antero Optatus Mantere (s. 1888) kertoo elokuussa 1960 äänitetyssä nauhoitteessa ensimmäisestä lukuskokemuksestaan. Haastattelijoina ovat Ruben Nirvi ja Irma Nirvi.

Alleviivatuista murresanoista on esitetty levikkikartta sivupalstalla.

Sihin aikaa nin, täyty lukusis käyrä ja lukuset oli, aina vuaroo, taloos nyt, yhrel vuotta yhres talos ja toisel taas toises talos. Ja jollei oikee osant lukee – ne papit oli semmossii perhanoi, ne, vähä haukku silloi. Miekii muistan niin ku ens kerta lukusii menin ko, äitivainaa puhu että noin, suntia tuopi, piiskakuorman ain tullessas ja, lukkarill on toi, toi toi toi jalakapuu.

 Ja, muistan ko oli sitte Vakkula Juslas sit lukuset ja, mi oliv vähä semmoneh huono, taikka niin ettei ne saanum minu oikee lukemaa hyvi. Kyl mie sitte osasin sentää sev verral lukee ja, sitte ku me mentii lukusii äitivainaan kans ja, juu pihall_oli aikamoinen kasa piiskoi. Ku oli noit, ko, täyty ennel länkkii tehräj joka paikas – rekee länkit, mistä hevoset veti nyt, ja kakkulalänkit, ja heinähäkiis, niit länkkii, vittoi joka puolel ja... Ja oli justi tuotu semmonen piiskakasa. No, sehää telläs jo niin kylmäv väreem minun, ruumiin ylitte.

 Sitte ko menttii rappusist ylös, siin oli höyläpenkki ja mie ollu nähny sellaist höyläpenkkii et s_oli nyt uurempaa mallii et oli ne, kaapit alla, semmoset, ja mie luulin et se oj jalakapuu.

 Ja, aijjai sit, aikaa ku sitten – sihin aikaa oli taksa että ne aina, antovat lukuväelle, talos kahvit, ennen ko alko se toimitus. Ja, sitte mie näin sen suntijan siel ja näin sel lukkarij ja, ja ja ja pelko niin kova sitte ol ja...

 Sitte tää, Askola ko oli kappeli sihin aikaa nyt, Porvoon kappeli tääll ol aina Porvoost toinem pappi sit tääl kans lukusis. Ja sitte Askolan, pappi oli se Roopert Ilmonen, Askolas silloim pappina ni, se tavallisest lapsien kans (tollas?) sitte lujetti ja, se Porvoom pappi aikaihmis-. Ne jokka rippikouluu meni n_oli lujil, nyt pyrkivät rippikouluu ens-, ensimäiseks ni, ne täyty ossaa lukkee niit, kuritti pappi häijystee ja, lukkari yhres ja, sitte ne jokka noin, oli päässy rippikoulust ja [’myös’], niill_oli sama taksa ne täyty ja [’myös’], olla lukemas. Ja moni vanha mies, vanha ihminenki muutenki täy-, sai lukee. Ei silloin auttanu sit, kieltäminen – ky se oli lujettava. Ja sitte tää, Ilmonen se aina piti sitte meittii, semmossii, lapsii luetti. Ja sitten on...

 Mie selvisinkii siit lukemisest peri hyvin ettei ollum mitää hätää. Ja sitte vasta ookee selvisi minulle että ne oli pelästyspuheet meitillä, se piiskakuarma ja, sama se jalakapuu. Kyl mie jalkapuun olen nähny – se ov viel, kyl mie (luule) et se ov vieläki Askolan siäl, siel siel siel kellotapulis.

Ks_oli, em mie sit tapaust on nähny mut se piti olee viimiin, viimiin yks Mettä-Peltolan, isäntä joka oli jalakapuussa, on tapahtunu siin, s_oli sit siin kirkon eteise- taik siim porstuas kirkom porstuas se jalakapuu. Ks_oli noin, oli viheltänny ku ennen ku, mitää sanomalehtii ollu – kaikki kirkos kuuluttivak kaikki, (tee) kuka täyty mitäkii tehrä tai mitä oli tapahtunu. Ja s_oli sitte, fallismanni noo noin, pannu kuulutuksen, kirkkoo että täyty, täyty et ne ajjaa hiataa maantiele lisää. Ja Mettä-Peltola oli justin, ajanu hiarat sinne ni, se vihelsi. Juu. Ja siit joutu, seuraavaks pyhäks jalakapuuhu. Jalkapuussa sai istua. Ja se kaikki ihmiset näki sitte sii. Ei siin mikää paha ollu istuu mut_että, jalat oli semmoses luukus, ettei niit itte pois saanus siit jollei, ks_oli niil levvee jollei joku sielt toisest pääst aukais semmoist, linkkuu. (Sit)hää mie ku rippikoulus käytii myö käytii oikee tutkimas se jalakapuu siäl. S_on siin, Askolan kellotapulin alla ja, mie luule et se ov vieläkii siäl.

Jalkapuu Maaningan kirkossa v. 1927. Kuva: Suomen murteiden sana-arkisto.
Vanha jalkapuu Maaningan kirkossa v. 1927. Kuva: Suomen murteiden sana-arkisto, Kotus.


Jalkapuu

Ennen vuonna 1921 säädettyä oppivelvollisuuslakia kansan lukutaitoa valvoi pääasiallisesti kirkko. Kristinopin ja lukutaidon kuulusteluja eli lukusia pidettiin kylissä kevättalvisin.

Ennen kansakoulujen yleistymistä opetus oli vanhempien, naapureiden tai kiertokoulun varassa. Opiskeluun kannustettiin pelottelemalla. Jalkapuu oli toimiva uhka lapsille, vaikka sen käyttö oli lopetettu jo vuonna 1848.

Lähde: Suometar 1848: 23.