Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Liudennus

Liudennus on konsonantissa ilmenevä i-väri. Liudentunutta konsonanttia äännettäessä kielen etuselkä on litteänä lähellä kitalaen etuosaa.

Suomen murteissa liudennus on itäinen piirre.  Se on tavallisesti kadonneen i:n jättämä jälki viereisessä konsonantissa. Regressiivinen liudennus esiintyy i:n loppuheiton yhteydessä, esim. ol’ < oli, olallan’ < olallani. Progressiivinen liudennus taas liittyy tavallisesti i-loppuisen diftongin jälkikomponentin katoamiseen: annon’ < annoin, punas’ta < punaista.

Liudennuksen akustisia kuvauksia

Akustisessa spektrissä liudennus näkyy parhaiten formantti F2:n huomattavana korkeutena. Formantti on vokaalin spektrissä ilmenevä osasävelten vahvistusalue. Myös soinnillisisten konsonanttien spektrissä näkyy formanttirakennetta.

Vokaalin spektrin alin formantti (F1)  ilmentää väljyyttä ja toiseksi alin (F2) etisyyttä. Suppea etinen vokaali i saa spektrissä muita vokaaleja matalamman formantti F1:n ja muita vokaaleja korkeamman formantti F2:n.

Konsonantin liudennus näkyy akustisessa spektrissä F2:n nousuna konsonanttia edeltävässä vokaalissa. Itse liudentuneessa konsonantissa näkyy formantti 2000 Hz:n paikkeilla (ks. kuva 1).

Formantit F1 ja F2

Praat-analyysiohjelmalla tehdyssä kuvassa 1 on osa lauseesta "hakavarspuu ol’ minu olallan’ sitten tuota". Kuvassa näkyy, kuinka formantit F1 ja F2 ovat takavokaaleissa verraten lähellä toisiaan. Etuvokaaleissa F2 nousee ja etääntyy F1:stä.

Kuvassa 1 näkyy myös, kuinka liudentunutta n:ää edeltävän takavokaalin a formantti F2 nousee kohti i:lle tyypillistä asemaa. Sama formantti F2:n liike näkyy kuvan 2 ol’-sanassa.

Liudentunut  l'
Kuva 2. Liudentunut l'.

Kuvassa 3 on vertailun vuoksi liudentumaton ol-jakso sanasta kolu. Siinä F2 pysyy matalalla tasolla koko vokaalin ja seuraavan l:n ajan. 

Liudentumaton l
Kuva 3. Liudentumaton l.


Kuvassa 4 on irrallaan lausuttu liudentunut ol’-sana, jossa n:n aikana noussut F2 pysyttelee koko l:n ajan korkealla 2000 Hz:n tuntumassa.

Liudentunut l' irrallaan lausutussa sanassa ol'
Kuva 4. Liudentunut l' irrallaan lausutussa sanassa ol'.

Kuhmoisten murteen liudennus

Päijänteen länsirannalla Jämsässä ja Kuhmoisissa puhutaan keskenään melkein samanlaista murretta. Kun jämsäläisiltä kysyy, onko näillä murteilla mitään eroa, voi saada vastauksen: ”On sillä ero. Ne (kuhmoislaiset) lillauttoa ällän”.

Kuhmoisten murteessa tavanomaisen itämurteisen liudennuksen lisäksi i:n jälkeinen l on liudentunut. Samanlainen, mutta hiukan heikompi l:n liudennus esiintyy Padasjoen, Asikkalan ja Hollolan vanhojen murreäänitteiden puhujilla, mutta jo 1900-luvulla syntyneiltä hollolalaisilta i:n jälkeinen l:n liudentuminen puuttuu. Esim. sil’loin, Lauri L’usi (Asikkala),  sil’loin, pil’aantuu, maalaamatoi l’attia, toril’la, vil’lat, nii l’auantaina (Hollola). Sysmänkin vanhoilla murteenpuhujilla voi kuulla esim. il’lam myöhää.

Kuvassa 5 on Jämsän murteen liudentumaton sillon-sana. Formantti F2 on i:n aikana 2000 Hz:n tuntumassa ja häipyy l:n alussa, mutta tulee esiin l:n loppupuolella matalammalla tasolla lähellä o:lle tyypillistä korkeutta.

Jämsän murteen i:n jälkeinen liudentumaton l
Kuva 5. Jämsän murteen i:n jälkeinen liudentumaton l.

Kuvassa 6 on Kuhmoisten murteen liudentunut sil’lon-sana. Siinä F2 pysyy 2000 Hz:n paikkeilla koko i:n ja l:n ajan ja laskee vasta o:n kuluessa alemmas lähelle takavokaalille tyypillistä tasoa.

Kuhmoisten murteen i:n jälkeinen liudentunut l
Kuva 6. Kuhmoisten murteen i:n jälkeinen liudentunut l.

Teksti: Eeva Yli-Luukko