Where is my pipo?

Kahden kielen sanastot eivät osu yksiin ollenkaan niin usein kuin sanakirjoista voisi luulla.

Kaksikielisessä perheessä syntyy lainasanoja tuhkatiheään. Meillä sellaiset sanat kuin pipo, kori, sauva (kävely- tai suksi-), tossut, sieniveitsi ja klapikone sanotaan aina suomeksi.

Suomentaja oli aluksi kauhuissaan moisesta kieltensekaannuksesta, mutta tarkemmin ajatellen tässä on kyse yhden pienen kieliyhteisön luontevasta kommunikoinnista. Emme me tätä muille tarjoile. Saman tien olen oppinut jättämään kauhistelun sikseen kun suomenruotsalaiset ripottelevat suomen sanoja puheeseensa. Ovathan he Suomen ruotsalaisia. Ja me stadilaiset taas, miksi emme sanoisi keskenämme ja joskus muidenkin kuullen spora, skutsi, arbis ja dörtsi? Entäpä lapsuuteni kyökkisuomen filtti, kraana, soosi ja nestuuki, nehän ovat jo suojeltavaa kansanperinnettä. Kyllä kieleen sanoja mahtuu.

Ennen kuin lukijat älähtävät, lisään että katoavaa on muutakin: supisuomalaiset ilmaisut, joille ei löydy vastinetta/sysäystä vieraissa kielissä (ennen muuta englannissa). Annan itselleni aina suomipisteen kun onnistun sijoittamaan käännökseen sellaisia verbejä kuin viihtyä, joutua, jaksaa tai viitsiä. Nämä ovat yleismaailmallisia käsitteitä, jotka vain ilmaistaan eri kielissä eri tavoin. Hankalampaa, ellei mahdotonta, on tunkea käännökseen suomen rikasta lumisanastoa: nuoska, suoja, hanki, räntä, loska, tuisku tai pyry, kun itse käsitteille ei ole britin päässä sijaa. Toisaalta Englannin maalla sellaiset sanat kuin forest, winter, house ja fireplace tarkoittavat jotakin aivan muuta kuin metsä, talvi talo ja takka. Metsässä kasvaa tammia, talvi on ankea lumeton sadeaika, talo on toistasataa vuotta vanha rivitalo ja ulkoseinälle sijoitetusta takasta johtaa suora hormi taivaalle.

Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa | Keskustele

2.10.2012 14.54

Urpu

Pilvinen päivä ilman aitan polkua...

Sanoissa on kieltämättä se "huono" puoli, että ne merkitsevät eri ihmisille eri asioita jopa kieliyhteisön sisällä, vaikka perusmerkitys on kaikille sama. Kaikki ymmärtävät, mikä on kesämökki, ja kuitenkin eri puhujat liittävät sanaan eri merkityksiä ja mielleyhtymiä. Kielen vaihtuessa muuttuu koko viitekehys: summer house ei ole suomalainen kesämökki.

Muuttuuko tarina käännettäessä toiseksi, kun uuden kielen myötä kaikki mielleyhtymätkin muuttuvat - sen jälkeen kun kääntäjä on ensin tehnyt omat sanavalintansa omien lähtökielen pohjalta muodostamiensa mielleyhtymien perusteella? Ehkä muuttuu, ehkä ei, mutta minkäs teet, ja haittaakse?

Toisaalta, elävä ja rikas käännöskieli on eri asia kuin tarinan "kotouttaminen". Jos lähtökielen maailmassa ei tunneta nuoskaa, turha siitä on kai suomennoksessakaan puhua!

6.12.2012 14.49

Isss

Ajatuksia kielten sekoittumisesta

Mielenkiintoinen ja hyvin ajankohtainen aihe! Usein metrossa ja busseissa kuulee mitä uskomattomimpia kielisekoituksia somalin suomesta arabian suomeen. Maahanmuuton lisääntyessä ja uusien sukupolvien syntyessä tällainen ilmiö tulee varmasti yleistymään ja vaikuttamaan myös suomea äidinkielenään puhuviin. Toisaalta tämä on kieltä ja osaltaan kulttuuriakin rikastuttava elementti. Koen oman äidinkielen rehevyyden kuitenkin erittäin tärkeänä, joten sanojen korvaaminen muiden kielten synonyymeillä on ilmiönä mielenkiintoinen, mutta kyseenalainen.

Toinen näkökulma, jota itsekin sorrun käyttämään on englannin kielessä ilmaistavat tunnesanat kuten, love ja cool. En tiedä, johtuuko se suomalaisesta "jöreydestä" ja yleistettävästä identiteetistä, mutta esimerkiksi sanalla rakkaus on suomen kielessä voimakkaampi merkitys kuin englannissa. Tämän huomaa facebook päivityksiä ja blogitekstejä lukiessa olevan hyvin yleistä, varsinkin nuorison keskuudessa. Huolestuttavaa on se, jos muiden kielten tunteita ilmaisevat sanat ikään kuin tukahduttavat suomen kielen vastaavat ilmaisut.

8.12.2012 21.42

Karoliina

Kielipisteitä

Olen samaa mieltä Isss:n kanssa siitä että suomenkielisten sanojen korvaaminen vieraskielisillä on kyseenalainen, mutta mielenkiintoinen ilmiö.

Itse olen kovin miettinyt asiaan liittyviä seuraavia kysymyksiä. Pitäisikö sitä itse olla tietoinen kielenkäyttäjä ja kerätä omasta puheestaankin suomipisteitä tukeakseen suomenkielen rikkautta? Voiko suomenkielen muutosta estää? Onko lainasanojen syntyminen vain luonnollinen ilmiö, josta ei pitäisi huolestua? Jos suomenkieli rikastuukin vieraseräisillä sanoilla?

11.12.2012 9.35

Ansku

Kielet sulassa sovussa

Olen itsekin mielenkiinnolla "salakuunnellut" julkisissa kulkuvälineissä käytyjä keskusteluja, joissa käytetään sulassa sovussa useampaa kieltä. Suomen ja ruotsin sekoittamista olen kuullut lapsesta asti siinä määrin, että se kuulostaa hyvinkin tutulta, joskin hauskalta. Harvemmin, mutta lisääntyvässä määrin, kuulee esimerkiksi somalin ja suomen sekoitusta. Poikani siirryttyä tänä syksynä yläkouluun, joka on monikulttuurinen, olen ehtinyt jo odottelemaan, josko uusia sanoja alkaisi ilmaantua kotiimmekin. Kun mitään uutta ei kuulunut, kysyin pojalta, käyttävätkö oppilaat heidän luokassaan esimerkiksi somalin sanoja. Sain myöntävän vastauksen. Kun opettaja käskee olla hiljaa, kaikki sanovat kuorossa: "Niinpä - amus!". (Kirjoitusasu on varmaankin väärä.)

12.12.2012 13.55

Kauko

Itse en koe kielten sekottumista niinkään huonona ilmiönä. Kyse on pikemminkin suuremmasta muutoksesta, globaalisaatiosta. Rajat ovat hälventyneet niin kansalaisuuksissa, miksi ei siis myös kielissä?

Eikö tämä nyt käynnissä oleva kielten "muokkautuminen" kansainvälisemmäksi ole vain osa kielen kehittymistä? Erityisesti täällä Suomessahan tämä pitäisi olla hyvin tuttua, sillä jo alkujaan iso osa "oikesta suomen kielestä" muodostui muiden kielten lainasanoista. Olisi mielestäni naivia ajatella, että kielet pysyisivät sellaisinaan.