Matkimista ja mukauttamista

Monelle varmaan on tuttua se, että oma puhetapa mukautuu puhekumppanin puhetavan mukaan. Välillä muutos on tahatonta ja tiedostamatontakin, toisinaan tietoista ja tarkoituksellista. Joskus se, että huomaan omaksuvani toisen suosimia sanoja, synnyttää minussa huvittuneisuutta. Joskus taas melkein kiukuttaa, kun kuulen käyttäväni aivan vieraita murrepiirteitä. Yksilölliset erot lienevät suuret siinä, miten helposti toisen puhetapa tarttuu. Muutamat ystävät ovat kertoneet, että he pystyvät arvaamaan lastensa puhetavasta, keiden kanssa nämä ovat päivän viettäneet. Tutkimuksissa puhetavan mukauttaminen on tulkittu merkiksi siitä, että puhuja haluaa miellyttää puhekumppaniaan.

Kyky mukauttaa omaa puhetapaa kehittyy ilmeisen varhain. Sen voi havaita vaikka kuulostelemalla lasten roolileikkejä. Vaikka olen ollut tietoinen siitä, että jo alle kouluikäiset pystyvät vaihtelemaan puhetapaansa, ystäväperheen tyttären tarkkakorvaisuus ja vahva näkemys mukauttamisen välttämättömyydestä yllätti.

Tyttö, joka on luonteeltaan reipas ja sosiaalinen, vaikeni äitinsä hämmästykseksi täysin neuvolan 4-vuotistarkastuksessa. Lääkäri ei saanut hänestä irti sanaakaan. Äitiparalla oli täysi työ vakuuttaa lääkärille, joka epäili, osaako tyttö muodostaa lauseita, että normaalisti tyttö puhuu kuin papupata ja juttelee ummet ja lammet. Kun äiti sitten kotimatkalla tenttasi tyttöä, miksei tämä suostunut pukahtamaan lääkärissä, tyttö ilmoitti, ettei pystynyt, koska ei millään osannut puhua samalla tavalla kuin lääkäri. Kyseessä oli ollut ulkomaalaisen lääkäri, jonka suomen ääntämys oli äidinkin korvaan selvästi poikkeuksellista. Tytöllä olisi siis vankka näkemys siitä, että puhekumppanille on vastattava samassa rekisterissä, kuin mitä tämä itse käyttää. Kyseinen tapaus sai äidin oivaltamaan, miksi tyttö on aina ulkomaalaisille vieraille yrittänyt puhua omaa ”enklantiaan”.