Säilyykö suomi maailmalla?

Ruotsissa asuvat perhetutut tuntuivat olevan monessa suhteessa vahvoilla: suomi on molempien puolisoiden äidinkieli, sitä puhutaan kotona, mies voi päivittäin käyttää suomea työssään ja myös ystäväpiirissä on suomenkielisiä. Lapsi on päässyt hoitoon suomenkieliselle perhepäivähoitajalle, joka puhuu kaksikielisten hoitolastensa kanssa sekä suomea että ruotsia. Parin päivän keskustelujen perusteella saattoikin havaita, että koko perheen sanavarasto on säilynyt monipuolisena ja rikkaana ja suomen puhuminen on sujuvaa.

Toisenlainen tilanne on Yhdysvalloissa asuvalla perheellä, jossa isä on amerikkalainen ja äiti suomalainen. Isällä on hyvä suomen kielen taito Suomessa asuttujen vuosien ansiosta. Perheen kasvettua Suomessa käynnit ovat harventuneet, mutta tavoitteena on ollut pitää sukulaisuussuhteita ja suomen kieltä yllä. Kaikki lapset ymmärtävät suomea ja vanhimmat puhuvatkin sitä sujuvasti. Tätä on edesauttanut se, että lapset ovat käyneet kotikoulua äidin johdolla. Äiti myönsi, että englanti on kuitenkin vallannut yhä enemmän alaa. Kun oppimateriaali on englanniksi ja ystäväpiiri englanninkielinen, puhe tahtoo kotonakin kääntyä yhä enemmän englantiin. Nuorimman kielitaito vaikutti varsin passiiviselta, ja äitikin joutui ajoittain etsimään sopivia suomenkielisiä ilmauksia.

Täältä käsin on helppo antaa ohjeita, mutta arjen eläminen on eri asia. Vaikka kuinka pitäisin tärkeänä suomenkielistä koulua, mitä tekisin itse, jos tuo valinta tarkoittaisi lapselle pitkää ja turvatontakin koulumatkaa Tukholman vilinässä? Tai jaksaisinko pyykinpesun, ruuanlaiton ja kotiopettajan tehtävien ohella houkutella lapsia suomenkielisten kirjojen ja lehtien pariin tai selvittää, millä nimellä uutta ilmiötä kotomassa kutsutaan?