Hän vai se?

Omasta murretaustastani johtuen minulle on luontevinta viitata ihmisiin se- ja ne-pronomineilla. Mutta entä jos puhekumppani käyttää poikkeuksetta omasta lapsestaan hän-sanaa? Särähtääkö hänen korvaansa, jos tulen sanoneeksi se hänen pienestä kullannupustaan? Koulussa olemme oppineet, että ihmisiin kuuluu viitata hän- ja he-pronomineilla, se ja ne on varattu eläimille, asioille ja olioille. Osa kokee, että tämä kirjakieleen tehty sääntö sopii myös puhekieleen. Toisille hän ja he ovat luontevia oman murteen kautta.

Aivan tuoretta tietoa tämän piirteen nykytilanteesta sain jälleen opiskelijoiden keräämistä havainnoista. Kurssilaiset olivat valinneet kekseliäästi tarkkailunsa kohteeksi monenlaisia tilanteita: televisio- ja radio-ohjelmia, oppituntitilanteita sekä perheenjäsenten ja tuttavien välisiä keskusteluja, jotka oli käyty eri puolilla Suomea.

Havainnot osoittivat, että pronomineilla on monenlaista työnjakoa. Puhuja, joka suosi se-muotoa, saattoi käyttää hän-sanaa puhuessaan jostakusta leikittelevässä sävyssä tai halventavassa merkityksessä. Tai sitten päinvastoin: Inhimillinen tekijä -ohjelmassa haastatellun äidin puheessa oma tytär oli hän, mutta tytärtä hyväksikäyttänyt mies se.  Eräs radiotoimittaja vaihteli pronominia sen mukaan, missä roolissa toimi. Kun hän jutteli leppoisasti haastateltavan kanssa, puheessa vilahtivat se ja ne, mutta kun sama toimittaja asettui juontajan rooliin ja esitteli seuraavaa levyä, hän viittasi artisteihin he-pronominilla.

Muutamat kiinnittivät huomiota myös siihen, että valinnan pronominien välillä voi myös välttää toistamalla puheena olevan henkilön nimeä. Pidemmän päälle se käy kuitenkin hankalaksi.

Moni opiskelija vaikutti pettyneeltä tuloksiinsa: taivalkoskelaisten sukulaisten keskusteluista ei löytynyt yhden yhtäkään hän-sanaa, ja (muistaakseni) Pressiklubista se-muoto loisti poissaolollaan. Tutkijan näkökulmasta kaikki tulokset ovat kuitenkin yhtä kiinnostavia. Yhteen koottuna ne viittasivat vahvasti siihen, että pronominien käytössä on edelleen alueellisia eroja. Esimerkiksi helsinkiläisissä perhekeskusteluissa hän-muodolle ei näyttänyt olevan juuri sijaa, mutta Lounais-Suomessa nuoretkin suosivat sitä runsaasti. Yhtä lailla ilmeistä on tilanteinen vaihtelu: arjessa moni pärjää pitkälle se-sanalla, mutta hän-pronominille on edelleen kysyntää virallisemmissa tilanteissa.