Puoliso – pahin kielipoliisi?

Keskustelin eilen muutaman kollegani kanssa artikkelista, jossa kerrottiin siitä, miten avioliitto vaikuttaa osapuolten kielenkäyttöön (http://www3.interscience.wiley.com/journal/123269053/abstract?CRETRY=1&SRETRY=0). Tutkimuksessa tarkasteltiin Yhdysvaltoihin muuttaneiden Hmong-pariskuntien kielenkäyttöä. Perinteisesti tuon kansan tapoihin on kuulunut, että toiseen heimoon naidun naisen tulee omaksua miehensä murre. Tutkitun yhteisön parissa sukupuoliroolit olivat murroksessa, ja osa naisista olikin säilyttänyt oman murteensa. Joukossa oli kuitenkin myös niitä, jotka olivat yrittäneet omaksua miehensä murteen. He kertoivat haastatteluissa, että heidän miehensä olivat korjanneet heidän kielenkäyttöään.

Ensi reaktioni oli, että hmongien kulttuuri on kovin kaukana meikäläisestä. Eihän meillä naimakauppa oululaismiehen kanssa onneksi edellytä savolaisnaiselta sitä, että hän opettelisi pohjalaisen murteen.

Hetken mietittyäni hmong-naisten kokemukset alkoivat tuntua yllättävän tutuilta. Monissa tuntemissani perheissä, joissa puolisot ovat eri alueilta kotoisin, on keskusteltu murre-eroista. Eikä aina suvaitsevassa hengessä. Kun kummastelin, miksi yksi Helsinkiin muuttaneen pohjoiskarjalaisen sisarusparven jäsenistä erosi radikaalisti muista, hänen miehensä tunnusti huomautelleensa vaimolleen tämän savolaisuuksista. Niinpä vaimo luopui murteestaan. Toisessa perheessä lappilaismies yrittää varjella vaimoaan omaksumasta stadilaisuuksia.

Toisin kuin hmongien parissa, meillä kielelliset odotukset eivät liity vain naisiin, vaan yhtä lailla paineet voivat kohdistua mieheen. Haastattelemani tamperelaismies oli kokenut oman puhetapansa junttimaiseksi, kun hänen helsinkiläinen tyttökaverinsa huomautteli siitä ja piti sitä huvittavana. Niinpä mies tietoisesti karsi puheestaan hämäläisiksi kokemansa sanat ja alkoi puhua linkun sijasta dösästä ja reenien sijasta treeneistä.

Syytön en ole itsekään. Myönnän joskus ärsyyntyväni, jos mieheni mielestäni yrittää puhua stadilaisemmin – tai nykyään eteläkarjalaisemmin – kuin hän ”oikeasti” puhuu. Mutta mistä minä tiedän, mikä on oikeasti? Ja kai sitä saa esittää itsensä niin lappilaisena, stadilaisena tai hämäläisenä kuin itse haluaa.

Onko kokemuksia?