10 000 Ankkaa

"Tätä kirjoittajien olisi itse asiassa syytä kadehtia: perusteknisten harjoitusten mantramainen toistaminen vuosikymmenestä toiseen, tieto ja nöyryys sen edessä, että jotta pianistina voi sanoa jotain, pitää muistaa harjoitella joka jeesuksen päivä.Ja siltikään ei ole takeita, että olet suuri, nerokas, omaperäinen." Pentti Nieminen

Puhuvat Luutiissa (http://www.luutii.ma-pe.net/?p=197) proosasta ja mm. kirjoittajakoulutuksesta ja sen sisällöstä.

Kertoisiko joku millaisia sormiharjoituksia kirjoittajakoulutuksessa tehdään?

Millaisia skaaloja tilutellaan päivästä toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen?

Minä en koskaan ole ohjatusti opiskellut kirjoittamista. En edes tiedä miten kirjoittamista opetellaan.

Mutta minä olen toistanut samoja perusteknisiä harjoituksia vuosikymmenestä toiseen, harjoitellut joka jeesuksen päivä 80-luvun alusta lähtien.

Ensi rakkauteni olivat sarjakuvat, halusin oppia piirtämään niitä.

Lapsuudessani paras ystäväni oli muusikko ja minä olin tuntitolkulla katsonut vierestä kuinka hän soitti samoja kappaleita, samoja skaaloja, samoja tilutuksia yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Niinpä olin häntä katsoessani oppinut että jonkin oppiminen vaatii loputonta toistoa. Joten oppiakseni piirtämään sarjakuvia aloin kopioida kuvia. Piirsin kirjoista leivinpaperia avuksi käyttäen tuhansia Ankkoja, Hiiriä, Asterixeja, Tinttejä, Haddockeja[¹], Lucky Lukeja, Jolly Jumpereita, Hopeanuolia, Tex Willereitä, Tarzaneita jne.

Jossain vaiheessa rupesin piirtämään läpi kokonaisia sivuja sarjakuvista selvittääkseni miksi Nelikulmaisten munien sivu(t) toimi(vat), mutta omat tekeleeni eivät toimineet. Ja tulin siinä sivussa opetelleeksi mestarilta miten ruudut ja sisällöt niihin sijoitetaan. (Nykyisin sarjakuvissani tarkoituksella rikon tuon sijoittelun sotkeakseni lukijoiden ajatukset)

Kun teininä innostuin runoudesta tein samaa.

Aluksi mekaanisesti kopioin käsin satoja ellen tuhansia runoja ja samalla  siirsin niissä pilkun paikkaa, poistin sanoja, joskus kokonaisia säkeitä yms. selvittääkseni miksi Saarikosken, Aronpuron, Kirstinän tai Viidan runot toimivat ja omani eivät. (En vielä ole sitä selvittänyt, mutta kyl mä vielä joskus sen tajuun...)

Toki tässä tavassa opetella on se vaara että sortuu omissa teoksissaan toisten (tyylin, vai mikä "ääni" se sitten onkaan) kopioimiseen. Johon olenkin sortunut mm. edellisessä kirjassani.

Kopiointi ja kopioiden muokkaaminen ja loputon toisto on ainoa tapa oppia  jonka tiedän.

Jos vaikka sanojen käsittely siirtyisi samalla tavalla lihasmuistiin kuin Ankkojen piirtäminen...

[¹] Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut Kapteenille!