Peluhousut bussissa?

Kakkaura meillä on alussa ja lopussa. Vauvoina kakkaamme vaippoihimme, ja niin tehnemme myös vanhoina. Jos vaippoja ei ole, koska ne on semanttisistä syistä (par. vaipparahojen loppumisen vuoksi) korvattu tippasuojilla, kakkaamme tippasuojiinn, joita helsinkiläiset vanhukset jo nyt kuivattelevat patterien päällä.

Ylioppilaslehden tutkivat journalistit jatkoivat kakkauraansa ns. keskeltä. Silläkin tavalla kai voi innovatiivisesti edistää maamme kansainvälistä kilpailukykyä.

Kuka voisi sanoa Ylioppilalehden tutkiville journalisteille milloin pelut pieniä on?

Pelut olivat agraariyhteiskunnassa kaikille tuttuja. Lehmien kuivikkeina käytettiin pieniksi hakattuja kuusenhavuja eli peluja. Peluja hakkaamaan laitettiin yleensä kansainvälistä kilpailukykyämme vajaarajoitteisesti (juku, uusi sana - tai par: tehokkuusvajeisesti) edustavia henkilöitä, esimerkiksi tenavia ja vanhuksia. Se, joka heidän työnohjaajanaan toimi, saattoi sanoa, milloin pelut ovat riittävän pieniksi hakattuja.

Peluhousu tarkoittaa siis henkilöä, jolla on housuissaan kuivikkeita. Ylioppilaslehden toimittajat eivät olleet peluhousuja, sillä raporttinsa mukaan heillä ei ollut kuivikkeita eli nyk. vaippoja (tai vielä nyk. tippasuojia).

"Mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna", sanotaan. Taitaa tulla kusiset ajat meille julkisia kulkuneuvoja käyttävillle.

Päälle päätteeksi menevät vanhat sitaatttisanonnat uusiksi.

Ennen: "Vartoos saatana kun päästään Uotilan suoralle, niin minä lasken niin että on paskanen vana taivaalla."

Nyt: "Vartoos saatana kun mää pääsen Ylioppilaslehden toimittajaksi, niin minä lasken niin että on paskanen vana Turun moottoritiellä." 

Että aina sitä vaan tapahtuu kehitystä ton paskantamisenkin suhteen.