Juurikin

Erään taidenäyttelyn seinäesitteessä mahdollista asiakasta informoitiin tällä tavalla: ”Jan-Erik Andersson on taidekentän moniottelija. Taidelajit, jotka Anderssoniin usein liitetään ovat juurikin kuvanveisto, media- ja performanssitaide sekä ympäristötaide.”

Kaksivirkkeiseen taidepuheeseen on osattu tehdä pysäyttävä ja veret seisauttava muotoilu.

Ensin kiinnittää huomiota ”moniottelija”. Taiteen tekeminen – kenttä on kyllä aivan tuttu Pierre Bourdieun teorioista – on siis ottelua, ja taiteilija on ottelija. Ottelija viittaa yksilölajeihin, semmoisiin kuin nyrkkeily, judo, karate ja viisiottelu. Joukkuepelaajaa ei usein sanota ottelijaksi.

Anderssoniin ”liitetään” usein taidelajeja. Andersson tekee jotakin, ja joku liittää häneen taidelajeja. No, vaikka niinkin. Tony Halme oli moniottelija, ja häneenkin sopii liittää monia taidelajeja – vaikka hän ei taitelija ollutkaan.

Monimerkityksisyyden huikaisevansinisille huipuille esittelyteksti pääsee ”juurikin”-sanan käytössä: Taidelajit, jotka Anderssoniin usein liitetään ovat juurikin kuvanveisto, media- ja performanssitaide sekä ympäristötaide.”

Juurikin? ”Juuri” on tietysti ensinnäkin muinaisen agraariyhteisön tuntema konkreettinen juuri. Kasveilla on juuret. ”Juuri”-sanaa käytetään myös merkityksessä ’äsken’, ”vastikään”, ”vain vähän aikaa sitten’.

Entä ”juurikin”? Sillä on merkitys ’myös äsken’ (mutta jo aikaisemminkin) Päättelemme tästä, että Anderssoniin on myös äskettäin (hiljattain) liitetty luetellut taiteenlajit (sic! miel. genetiivialkuisena) ja niin on tehty aikaisemminkin.

Mahtoiko kirjoittajan tarkoituksena olla sanoa, että Andersson on työskennellyt juuri (nimenomaan) näillä taiteen aloilla? Hän lienee siis tehnyt veistoksia, mediataidetta, performansseja ja ympäristötaidetta. Andersson on siis monipuolinen taiteilija.

Kirjoittajan käyttämä ilmaisutapa viittaa myös tietynlaiseen varauksellisuuteen. Tuntuu siltä, että hän on hiukan epävarma Anderssonin taiteilijuudesta. Hän ei sano suoraan, että Andersson on kuvanveistäjä, mediataiteilija, performanssitaiteilija ja ympäristötaiteilija. Hän välttää suoraa nimeämistä ja kertoo vain, että nämä taiteenlajit ”usein liitetään” (huomaa passiivi – emme tiedä kuka on liittänyt) Anderssoniin – perustellusti tai ei.

Väkevää on taide, kun jo taiteilijan esittely aiheuttaa elämyksen.