Minä, kieli ja kielenkäyttö

Kieli muuttuu aina ja koko ajan. Ns. kielenmuutokset ovat kyllä niin hitaita, että ymmärtäisimme Agricolaa melko hyvin jos sattuisimme samaan kapakkaan.

Kielenkäyttö muuttuu paljon nopeammin. Muotisanoja tulee ja menee. Jotkut niistä ärsyttävät, kuten "pitkässä juoksussa". Tekee mieli sarkastiseen tapaan kehittää sille jatkoa: "pikajuoksussa", "estejuoksussa" ja "maastojuoksussa".

Ja sitten kielenkäytössä on käyttöpaikkansa. Puhekielessä voi olla suurtakin variaatiota, eikä se hätkäytä. Kirjoitettu yleiskieli eli kirjakieli sallii vähemmän variaatiota; kestää yleensä aika kauan ennen kuin puhekielinen sana alkaa tuntua luontevalta kirjoitetussa kielessä. Vieläkin vaikkapa "kuski" ja "naama" näyttävät minusta puhekielisiltä, jos niitä käytetään kirjoitetussa yleiskielessä.

Vanhemmiten minulle näkyy tulevan ns. skitsoja: jokin sana tai ilmaisu ärsyttää. Semmoisia ovat "hieman", "juurikaan", "missään nimessä", toistuva "edes", "lähiaikoina" merkityksessä "viime aikoina". Entä ilmaisu "he menivät läheiseen puistoon". Ihan syvältä. Po. "he menivät puistoon". "Läheinen" voi olla ihminen, koira taikka muu eläin tms.

Vaikka ei kai näitä kannata selitellä. Että jokin ärsyttää.

Niin me muutumme - kieli, kielenkäyttö ja minä. Keskimmäinen meistä kai nopeimmin. Näiden kolmen muuttujan keskinäisisä suhteissa riitttää pohdittavaa. Että siis haasteellista, kuten nykyään typerästi toistellaan.