Etusivulle
- + Tulosta sivu
Kotimaisten kielten keskus
 
Lasse Koskela















Lasse Koskela on kirjallisuudentutkija ja kriitikko, joka työskentelee
Helsingin yliopiston kirjastossa tietoasiantuntijana. Hän on
kirjoittanut useita kirjoja kielen ja kirjallisuuden alalta. Uusin
niistä on yhdessä Pasi Lankisen kanssa tehty Johtajakirja (SKS 2010),
jossa tarkastellaan johtajuutta suomalaisessa kaunokirjallisuudessa.


Lasse Koskela

19.1.2010 18.30

Jo muinaiset roomalaiset, osa 2.

Eräällä keskustelupalstalla muuan ope esitti YTL:n äikänkokeeseen tehtävää "Tarkastele Embo-vessapaperirullan kuvioiden suhdetta nykykirjallisuuteen metafiktiivisestä näkökulmasta. Embohan on yksi Suomen johtavista vessapaperimerkeistä." Mää kirjotin.

Embolla pyyhkii hyvin - mutta antiikkisen yksipuolisesti

 

Antiikin aikana kirjallisuuden käsite oli laajempi kuin nykyään. Kirjallisuus eriytyi genreiksi vasta uudella ajalla. Kyse oli modernisaatiolle tyypillisestä eriytymiskehityksestä, joka muun ohella tuotti myös sen genren, jota me sanomme kaunokirjallisuudeksi.

Paperin kehitys on kulkenut samoja teitä kuin kirjallisuudessa nähty eriytyminen. Aluksi puhuttiin siis vain paperista, vaikka sitä lieneekin ollut monenlaista. Vasta hitaasti alkoi syntyjä erilaisia paperilaatuja, joilla oli oma funktionsa. Näin syntyi myös vessapaperi, jonka kehitykseen tosin esimerkiksi Neuvostoliitossa tuli pitkä keskeytys. Syyksi on arveltu neuvostokirjallisuuden virallista ideologista suuntausta, jota kutsutaan sosialistiseksi realismiksi.

Metafiktiivisyyttä pidetään usein nimenomaan postmodernin ajan kirjallisuuden ilmiönä. Historiallisesti katsoen asia näyttää toiselta. Metafiktiivisyys on ikivanha sanataiteen piirre. Sen häivyttäminen on itse asiassa vasta realismin ajan kirjallisuudessa dominantiksi noussut ilmiö.

Nykykirjallisuudessa tavattava metafiktiivisyys on tarkkaan ottaen siis realismin aikana vakiintuneen koodin purkamista ja samalla paluuta jo antiikista juontuvaan traditioon. On palattu jälleen käytäntöön, jossa kaunokirjallinen teos ilmaisee tietoisuutensa fiktiivisyydestään.

Emboa määrittää sen genre: kääremuovissaan olevan tekstin avulla se tunnustautuu genreltään vessapaperiksi. Tässä mielessä Embo siis on metafiktiivinen paperi. Kuvioiden laita on toisin. Embon molemmilla puolilla on samanlainen kuviointi, jossa toistuvat klotoidikaaria muistuttavat, ympyrää lähenevät kuviot. Mutta pulmaksi nousee kuvioinnin molemminpuolisuus. Mikäli Embo olisi täydesti metafiktiivinen paperi, myös sen kuvioiden luulisi määräytyvän sen mukaan, mikä funktio paperin puolella on. Paperin toinen puolihan joutuu kosketuksiin käden kanssa, toinen ns. intiimialueiden. Itsestään tietoisessa vessapaperissa olettaisi siis eri puolien kuvioiden olevan erilaisia, funktionsa mukaan. Näin ei kuitenkaan Embossa ole.

Juuri kuviointi on se Embon piirre, joka erottaa sen metafiktiivisestä nykykirjallisuudesta. Muistettakoon kuitenkin, ettei suinkaan kaikki nykykirjallisuus ole metafiktiivistä. Myös Embon kaltaista, fiktiivisyytensä peittävää kaunokirjallisuutta kirjoitetaan edelleenkin. 

Lasse Koskela

Virtain lukio

 


Palaa otsikoihin | 14 puheenvuoroa | Keskustele



Blogia päivitetty 11.7.2013

Kotus-blogi

– kaikkea kielestä

Näillä sivuilla puhutaan kielestä. Kirjoittajina on sekä kotuslaisia että muualta kutsuttuja bloggaajia.

Tule mukaan keskustelemaan, kommentoimaan, antamaan palautetta, ehdottamaan puheenaiheita!

Viestisi julkaistaan, kunhan ne eivät riko lakeja eivätkä ole eettisesti tai muuten epäilyttäviä.

Lue lisää: Kaikkea Kotus-blogista.


Palaute

Ehdota aihetta

 
Poutapilvi web design Oy