Jo muinaiset roomalaiset, osa 2.

Embolla pyyhkii hyvin - mutta antiikkisen yksipuolisesti

Antiikin aikana kirjallisuuden käsite oli laajempi kuin nykyään. Kirjallisuus eriytyi genreiksi vasta uudella ajalla. Kyse oli modernisaatiolle tyypillisestä eriytymiskehityksestä, joka muun ohella tuotti myös sen genren, jota me sanomme kaunokirjallisuudeksi.

Paperin kehitys on kulkenut samoja teitä kuin kirjallisuudessa nähty eriytyminen. Aluksi puhuttiin siis vain paperista, vaikka sitä lieneekin ollut monenlaista. Vasta hitaasti alkoi syntyjä erilaisia paperilaatuja, joilla oli oma funktionsa. Näin syntyi myös vessapaperi, jonka kehitykseen tosin esimerkiksi Neuvostoliitossa tuli pitkä keskeytys. Syyksi on arveltu neuvostokirjallisuuden virallista ideologista suuntausta, jota kutsutaan sosialistiseksi realismiksi.

Metafiktiivisyyttä pidetään usein nimenomaan postmodernin ajan kirjallisuuden ilmiönä. Historiallisesti katsoen asia näyttää toiselta. Metafiktiivisyys on ikivanha sanataiteen piirre. Sen häivyttäminen on itse asiassa vasta realismin ajan kirjallisuudessa dominantiksi noussut ilmiö.

Nykykirjallisuudessa tavattava metafiktiivisyys on tarkkaan ottaen siis realismin aikana vakiintuneen koodin purkamista ja samalla paluuta jo antiikista juontuvaan traditioon. On palattu jälleen käytäntöön, jossa kaunokirjallinen teos ilmaisee tietoisuutensa fiktiivisyydestään.

Emboa määrittää sen genre: kääremuovissaan olevan tekstin avulla se tunnustautuu genreltään vessapaperiksi. Tässä mielessä Embo siis on metafiktiivinen paperi. Kuvioiden laita on toisin. Embon molemmilla puolilla on samanlainen kuviointi, jossa toistuvat klotoidikaaria muistuttavat, ympyrää lähenevät kuviot. Mutta pulmaksi nousee kuvioinnin molemminpuolisuus. Mikäli Embo olisi täydesti metafiktiivinen paperi, myös sen kuvioiden luulisi määräytyvän sen mukaan, mikä funktio paperin puolella on. Paperin toinen puolihan joutuu kosketuksiin käden kanssa, toinen ns. intiimialueiden. Itsestään tietoisessa vessapaperissa olettaisi siis eri puolien kuvioiden olevan erilaisia, funktionsa mukaan. Näin ei kuitenkaan Embossa ole.

Juuri kuviointi on se Embon piirre, joka erottaa sen metafiktiivisestä nykykirjallisuudesta. Muistettakoon kuitenkin, ettei suinkaan kaikki nykykirjallisuus ole metafiktiivistä. Myös Embon kaltaista, fiktiivisyytensä peittävää kaunokirjallisuutta kirjoitetaan edelleenkin. 

Lasse Koskela

Virtain lukio