Suomen kielen eurooppalaistamisohjelman alkutahteja

Aloittakaamme suomen kielen eurooppalaistamisprojekti. Ensiksi muutetaan etuvokaalin edellä olevat klusiilit affrikaatoiksi. Tällainen kehitys on tapahtunut monissa latinasta polveutuvissa kielissä, eikä se ole tuntematon suomalais-ugrilaisessakaan kieliperheessä; muun muassa vatjassa on käynyt näin.

Kun minun ei tässä ole mahdollista käyttää suomalais-ugrilaista tarkekirjoitusta, merkitsen affrikaattaa ts-yhtymällä. Kirja ääntyisi nyt tsirja. Tiedämme, että sananalkuinen affrikaatta yleensä kuluu sibilantiksi eli tässä tapauksessa ässäksi: kirjasta tulee tuota pikaa sirja.

Loppuheittoisuus on tavallinen ilmiö suomen murteissakin. Sopikaamme siis, että loppu-a heittyy pois. Kirja on nyt sirj. Mutta sananloppuinen j on foneettisesti hankala, joten j ei kauan j:nä säily vaan muuttuu i:ksi, jonka loppuheittoisuus tuota pikaa syö. Kirja ääntyy sir.

Kielen kehitys ei kuitenkaan koskaan pääty. R sanan lopussa on sekin kulumiselle altis. Kirja on päätynyt muotoon si. S-äänteitä suomen kielessä on vain yhtä laatua, joten sen voi merkitystä muuttamatta ääntää melkein miten vain – ja kyllä äännetäänkin, kuunnelkaapa vain ns. helsinkiläis-ässiä!

Kirjan sananalkuinen s joutaa siis jäädä ääntymättä. Kirja kirjoitetaan parhaita ranskalaisperinteitä noudattaen kirja, mutta äännetään ynähdyksellä i (saa vähän nasaalistuakin).

Mutta takavokaalin edellä olevat klusiilit pysytettäköön klusiileina. Muutenhan meistä virkamiehistä tulee virtsamiehiä.