Lasse Koskela
Entä talousuutiset? Niissä sanotaan, että käsillä on finanssikriisi. Kreikka on velkaa niin ja niin monta miljardia euroa, ne ja ne ovat taanneet niin ja niin monta miljardia tai miljoonaa, ja ne ja ne ovat kärsimässä niin ja niin monen miljardin tai miljoonan luottotappiot, että ovat menossa maksukyvyttömiksi, mutta Suomi saa niin ja niin isot vakuudet jos maksaa niin ja niin paljon. Siis miljoonia tai miljardeja – ihan sama, yhtä käsittämättömiä summia ne ovat.
Ja hei, lopuksi: susta tulee työtön.
Jaaha, kriisi tulee, vaikka en huomaa ympärilläni mitään muutosta. Mutta kun uskon tämän kriisin tulevan, tulen hysteeriseksi ja ennen pitkää hysteria aiheuttaa kriisin. Niinko?
Ilmeisesti mikä tahansa kriisi voidaan aiheuttaa fiktion avulla. Kun sanotaan, että on kriisi, niin kohta se on.
Rahakin taitaa fiktiivistyä. Kuulemme uutisista, jotka nykyään alkavat olla kaikki talousuutisia lukuun ottamatta loppukevennyksen Loimaalla syntynyttä kaksipäistä vasikkaa, että Suomi tai Kreikka tai kansantalous tai mikä lie on maksanut tai menettänyt esimerkiksi 880 0000 euroa. Minulla on taskussa 60 euroa.
Raha reaalistuu vasta silloin, kun sitä ei ole. Ilman kahta euroa – miljardien eurojen liikkeistä huolimatta tai niiden vuoksi – ei saa kaupasta leipää. Siinä tilanteessa ns. kriisi ns. realisoituu sen henkilön osalta, joka ei saa kaupasta leipää, kun hänellä ei ole kahta euroa.
Kaunokirjallisen teoksen lukija palaa lukukokemuksensa jälkeen ns. reaalimaailmaan ja tekee voileivän. Talouspuheeseen uskonut huomaa, ettei ole sitä leipää josta tehdä voileipä – eikä sitä voitakaan.
Maailmassa toimii ns. realiteettiperiaate, josta suuri idolini S. Freud aikoinaan muistutti. Nyt me seuraamme fiktiivistä talouspuhetta ja päädymme leivättömään realiteettiin.
Ikävä tapaus, sanoisi entinen esimieheni.
Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa | Keskustele
Blogia päivitetty 11.7.2013
Kun Kreikka ja muutamat muut valtiot elivät yli varojensa ja käyttivät enemmän rahaa kuin tienasivat, eikä kellekään tullut mieleen maksaa tai kerätä veroja vaan aina otettiin lisää lainaa, niin fiktiivistä valtion rahaa siinäkin käytettiin. (Siitä on näin tavallisen suomalaisen näkökulmasta tosin turha syyttää globaalia finanssikriisiä.)
Tavalliselle ihmiselle rahan merkitys reaalistuu toden teolla vasta silloin kun sitä ei ole kukkarossa, ja suurimmalle osalle meistä myös itse raha on totta vain silloin kun sitä on oikeasti olemassa. Rahoitusfiktiomaailmassa rahaan taas tosiaankin suhtaudutaan ikään kuin se olisi totta vaikka ei (luultavasti) ihan tiedetä, onko se.
Kaiken lisäksi koko raha tosiaan on fiktiota. Eihän niillä paperinpaloilla sinänsä mitään arvoa ole. Eikä niillä kultakannasta luopumisen jälkeen ole myöskään vakuuksia. Niiden ainoa arvo on siinä luotossa jota ihmiset niille osoittavat. Jos kaikki Suomen kansalaiset haluaisivat kerralla nostaa rahansa pankeista, siitä selvittäisiin vain painamalla lisää rahaa. Sitä taas Euroopan keskuspankki ei sallisi, sillä eihän euro suinkaan ole "oma" rahamme vaan unionin. Niin olisimme siltä istumalta Kreikan tilanteessa enempiä mukisematta.
Nyrkkisääntö nro 2: "Jos paska olisi arvokasta, niin köyhillä ei olisi persettä." (Portugalilainen sananparsi.)
Merkillisiä harrastuksia markkinalla, jos kohta ehkä minullakin, humanistilla.
Mutta voi sitä ajatella niinkin, että kirjastovirkailija elää nyt suurten mahdollisuuksien aikaa. Raha on halpaa (korot alhaalla) ja osakkeet ja rahasto-osuudet nekin halventuneet.
Nyt siis voi köyhäkin ostaa vaikka Nordeaa (en kyllä osta), Nokiaa (ostan), Sanoma (ostan), UPM (ostan), Elisa (myyn). Loput pääomaturvattuun korkosijoitukseen (tuotto alhainen mutta vakaa).
Revi siitä kreikkalainen, joka sortuu elon tiellä, kirjastovirkailija sen kuin porskuttaa...
"Finanssikriisissä" on kyse siitä, että jotkin maat ovat eläneet yli varojensa, eivätkä pankit enää usko niiden kykyyn (tai haluun) maksaa velkojaan. Sen isommasta fiktiivisyydestä ei ole kyse.
On vielä tietymätöntä, mitä tämä kaikki tulee meihin vaikuttamaan. Se riippuu ehkä hiukan Suomen poliittisista päätöksistä, enemmän siitä, kuinka moni EU-maa ajautuu talouskriisiin. Mutta epätietoisuutta ei kannata mystifioida "fiktiivisyydeksi".
Jos ihminen vain jatkuvasti vaikeroi, että nythän on kriisi, "markkina" saattaa kuulemma sairastua esimerkiksi "multiple equilibria" -nimiseen tautitilaan, jossa kielteiset odotukset alkavat toteuttaa itseään (vrt. Evan 7.10. julkaisema Sixten Korkmanin analyysi 'EMU on eksyksissä'). Voilà!
Myös tarinan toista päähenkilöä, "valtion velkarahaa", joka onkin jo määritelmän mukaan tautinen otus ja siis pahis, voidaan sitäkin auttaa: sille voidaan tehdä "tukanleikkuu" (ks. Evan julkaisu) esimerkiksi niin, että laina vaihdetaan arvoltaan vähäisempään arvopaperiin. "Valtion velka" käy siis parturissa ja paranee ainakin vähän. (Tosin meidän humanistien panos tähän operaatioon voi olla vain välillinen ja joissain tapauksissa jopa kirpaiseva.)
Kreikkalaista tietysti käy sääliksi.
Vaan ei pidä valittaa. Nykymaailmassa näet "voi köyhäkin ostaa vaikka Nordeaa".