Mikä on epäkohta?

Sulla ja kielellä on nyt kohtaanto-ongelmia.

Miksi muuten kielteisyys on kielteistä?
Onko siinä suomalaisuuden keskustelutavan ydin, kieltä käytetään lähinnä silloin kun pitää inttää vastaan?

Niin. Kieli ei aina ole sensitiivinen asiakasrajapinnalla.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan
epäkohta on "epätyydyttävä seikka t. olotila, puutteellisuus, puute, heikkous, vääryys, varjopuoli". Puute lienee jonkinlaista kohdattomuutta...

Miten niin "maa"? Mikä "maa" hertta nyt muka on? Tai ruutu? Tai risti ja pata? Nehän ovat "kuvioita".

Se on kyllä ilman muuta epäkohta, että jotkut ne vain tappavat aikaa korttia lyöden ja lonkkaa vetäen, kun taas toiset joutuvat tarttumaan toimeen ansaitakseen toimeentulonsa. Hyvä tavaton!

No juu. Oikeassa olet, oikeastaan. Eihän se hertta, ruutu, risti tai pata maata ole. Ovatpahan vain herttaa, ruutua, ristiä ja pataa.

Että siis nyk. väri on oik. hertta, ruutu, risti tai pata samassa kädessä. Vaikka eihän se mikään käsi ole vaan mikä? Vaikka sitten veto? Mutta kun se ei ole veto. Vetohan on tapahtunut jo, silloin kun otettiin pokerissa uusia.

Eli siis: "Avauksen jälkeen tapahtuneen kortteja koskeneen lisäsaantipyynnön jälkeen hallussa oleva korttikokonaisuus, jonka kaikki viisi korttia ovat herttaa, ruutua, ristiä tai pataa, muodostaa kokonaisuuden, joka on voittaa suoran mutta ei sitä arvokkaampia kokonaisuukksia." Häviää siis mm täyskädelle, nelosille ja reetille, (oletuksena pelaaminen ilman jokkaa).

Kuinka muka ei ole maita, hertta, ruutu, risti ja pata? Niillähän on kaikilla kuningas ja kuningatar ja knihti ja muuta. Se knihti on kai oikeasti joku valtakunnanmarski.

"Knihti perustuu palvelijaa ja sotilasta tarkoittavaan ruotsin kielen knekt-sanaan (aiemmin knecht, knicht tai knikt)."

Tämä yllä oleva viisas lausuma on ns. kopipeistattu Liisa Nuutisen aritkkelista, joka ilmestyi Helsingissä ilmestyvässä paikallislehdessä nimeltään Helsingin Sanomat (14.12.1999).

Alunperin korttipakan "maiden" symbolit viittasivat tiettävästi keskiaikaisiin yhteiskuntaluokkiin: sotilaisiin (pata), papistoon (hertta), kauppiaisiin (ruutu) ja maanviljelijöihin(risti).

Maametafora on tietty sikäli kiva, että pakasta löytyy kruunupäiden lisäksi myös jokeri ja pataässä. Mutta "maat" ovat maita suomen kielellä; muissa kielissä puhutaan esim. väreistä tai sarjoista (suits).

Olen antanut kertoa itselleni, että on olemassa korttipakkoja, joissa ruutu onkin selvyyden vuoksi sininen ja ja risti on vihreä! Tällaisia pakkoja käytetään juuri eräiden korttipelien "värien" vuoksi.

Onpas nyt sekoilua... Kun minä olen aina kuvitellut, että "maat" ovat ne pata, risti, ruutu ja hertta, ja taas "värit" musta (pata + risti) ja punainen (hertta ja ruutu). Ainakin seiskaa (ulkomaankiälellä esiintyy nimellä klondike) pelatessa, ja monessa muussakin pasianssissa jossa ladotaan ("rakennetaan") korttipinoja vuorovärein.

Sinänsä minkä tahansa harrastuksen terminologiasta saisi irti yhtä ja toista - seuraavaksi voisi siirtyä vaikka shakki- tai keilailutermeihin... (ne joissa käytetyt termit ovat pelkkää fingelskaa eivät ole mielestäni erityisen kiintoisia)

Pataa, ristiä, herttaa ja ruutua kutsutaan suomessa korttipakan "maiksi". Monissa muissa kielissä niitä kutsutaan "väreiksi", ja eräisä peleissä niitä kutsutaan suomessakin "väreiksi". Mikä tässä nyt on sekoilua, minä, Minävaan, kysyn.

Aika kiintoisia olisisikin vertailla shakkinappuloiden ja keilojan eroja ja sitä, miksi molemmissa on esimerkiksi "kaato". Alkakaahan tutkia!

"Oli kuin suomukset olisivat tippuneet silmiltäni, kun vihdoin oivalsin" - en suinkaan, miksi Jumala oli luonut Antille pään - vaan miten hieno verbi "epäillä" onkaan!

Tosiaan! Epäillä.
Evätä, epään: epäily on siis toistuvaa epäämistä? Tai lievää epäämistä?

Rohkenen "evätä toistuvasti"? Nyt kyllä lausun eriävän mielipiteen. Eimuthei, oivallus: siis eritän mielipiteen! Mielipiteen? Taas tuli älynväläys, pakkohan sekin on tänne kirjoittaa: "Mielipiteen" eli mielessä pidetyn asian eli muiston, siis tajusitteko?

Eritin juuri muiston!

Tajusin kyllä. Aika hyvä. Minua on huvittanut pohjoishämäläisen kielenparren sana "paittitaitoinen" - siis semmoinen joka on jäänyt joitakuita taitoja paitsi.

Niin, minustakin tuo epäillä-verbi on mainio siksi, että siinä häivähtää johtimen takia jonkinlainen huoleton ja harrastusmainen (myös siis toistuva) suhtautuminen "epän" viskelyyn.

Epästä tuli mieleeni myös toinen sana, joka on häirinnyt minua jo jonkin aikaa, nimittäin "esikoinen". Tarkalleen siinä häiritsee alku "esi-". En nimittäin osaa päättää, onko ko. ilmaus toiveikas vai väheksyvä. Kun aloitteleva kirjailija saa julkaistua "esikoisensa", sana antaa vaivihkaisen lupauksen siitä, että lisääkin voisi olla tulossa. Jos taas on sattunut syntymään esikoiseksi - kuten minä - mieleen hiipii jossain vaiheessa epäilys (!) siitä, että jotain varsinaista on tulossa vasta esikoisen jälkeen (vrt. esikoulu, esiaste, esiliina). Jos sisaruksia ei kuitenkaan tule, esikoinen vapautuu tästä odotuksia herättävästä nimityksestä ja hänelle suodaan ainokaisen titteli.

Sitten vielä kaiken päätteeksi jouduin törmäämään ilmaukseen "esivalmistelut". Siis mitkä? Eivätkö valmistelut nimenomaisesti ole "esitoimintaa", vai ovatko kyseessä valmistelujen valmistelut?

Eikös esikoinen sisälläkään pelkästään positiivisia mielleyhtymiä. Sehän tarkoittaa ensimmäistä, suurinta. Vrt. esimies.

Kuopus sen sijaan kuulostaa keväällä perunalaarin pohjalta mujun seasta löytyneeltä mukulalta...

Vänkään: minusta esimiehen edellytys ovat alaiset (vaikka jotain epäloogista tässäkin asetelmassa on). Eli on oltava joitakuita, joiden edessä esimies voi ikään kuin seistä. Johtajalla ei moista ongelmaa ole: yritystä voi johtaa ihan yksinäänkin.

Oikeastaan ilmaus esikoinen on kaikkein omituisin, jos on aikonut alkuaankin hankkia vain yhden lapsen ja kaikki silti puhuvat esikoisesta. Kun ajan myötä esikoinen muuttuu ihmisten suussa osaa ottavasti ainokaiseksi, alkaa tosiaan kaivata jotakin muuta nimitystä lapselleen.

Kuopus-sanasta olen aivan samaa mieltä, mutta onneksi siitä tittelistä voi hyvällä lykyllä vapautuakin.