Kuvittele itsesi ministeriksi. Olet valtioneuvoston istunnossa. Maa- ja metsätalousministeriöstä tulee päätettäväksi asetus, jonka sisältö kuvataan näin:
"Valtioneuvoston asetusta kansallisen varannon käytöstä (187/2009) muutettaisiin siten, että tilatukioikeuksia voitaisiin myöntää kansallisesta varannosta aikaisempaa laajemmin LUEL-, LUTU- ja LUKL-viljelemättömyyssitoumusaloille. Asetuksella säädettäisiin tilatukioikeuksien myöntäperusteiden etusijajärjestyksestä siinä tapauksessa, että kansallisesta varannosta haettujen tilatukioikeuksien määrä ylittää kansallisen varannon määrän tai tilatuen myöntämisen kansallinen enimmäismäärä rajoittaa tilatukioikeuksien myöntämistä. Lisäksi säädettäisiin siitä, milloin varantohakemus on jätettävä, kun tilatukioikeuksia haetaan kansallisesta varannosta ylivoimaisen esteen perusteella. Asetusta tarkennettaisiin siten, että myös kansallisesta varannosta myönnetyt tilatukioikeudet voitaisiin siirtää takaisin kansalliseen varantoon, jos ne todetaan perusteettomasti myönnetyiksi valvonnassa."
Selvää pässinlihaa vai mitä?
Kieli-ihmiset ovat viime aikoina löylyttäneet meitä virkamiehiä suomenkielen murjomisesta olan takaa, usein minunkin mielestäni hyvin perustein. Syntimme ovat suuret, ja parannusta on tehtävä.
Edellä oleva esimerkki on aito, peräisin valtioneuvoston istunnosta 30.3.2010. Se ei ole mikään erityisesti valittu kummajainen. Yhtä vaikeaselkoista tekstiä on hallitukselle tarjolla viikko viikon jälkeen.
Esimerkkiteksti on mielestäni kirjoitettu hyvin. Se kertoo, mitä päätetään, ja on mielestäni aivan kunnon suomea. Pankoon paremmaksi se, joka osaa. Ja kääntäköön saman tien myös ruotsiksi.
Pitäisi huomata ja ymmärtää, että laajeneva yhteiskunnallinen pikkutarkka sääntely johtaa väistämättä monimutkaiseen ja vaikeaselkoiseen lainsäädäntöön, jota hyväkään kielenkäyttäjä ei aina sen selvemmäksi saa.
Esimerkkejä löytyy runsain mitoin vaikkapa vero- ja eläkelaeista. Kuntien valtionosuuslainsäädäntö on konstikkuudessaan melkeinpä painajainen.
Alusssa lainattu asetus pohjautuu vielä pahempaan painajaiseen eli EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Eipä ihme, että The Economist-lehti tarjoaa sitä silloin tällöin lukijoilleen maailman järjettömimpänä asiana.