Mitä ajantajulle tapahtuisi, jos kielessä ei olisi sanaa aika?

Helsingin Sanomien nettisivuilla kerrotaan eteläamerikkalaisesta heimosta, jonka kielestä puuttuu sana 'aika'. Jutun mukaan Amondawa-heimoon kuuluvat ihmiset eivät puhu myöskään vuoden tai kuukauden kaltaisista ajanjaksoista. Kielipsykologian professori Chris Sinha sanoo, että amondawat saattavat "muiden ihmisten tavoin puhua tapahtumista ja tapahtumien jaksoista" mutta että tutkijat eivät havainneet heimon kielessä käsitystä ajasta "tapahtumiin nähden itsenäisenä käsitteenä: heillä ei ole käsitystä ajasta jonkain sellaisena, jossa tapahtumat sattuvat." 

Tutkijat ovat uutisen mukaan päätyneet siihen, että heimo ei puhu "ajasta jonakin sellaisena, joka liikkuisi tilassa", ja siksi "kielellinen rakenne, jossa jokin tapahtuma on 'ohitse' tai 'edessäpäin' on heimolle mahdoton". Tutkijat arvelevat, että ajan käsitteiden puuttuminen johtuu kalenterijärjestelmän ja kellojen puutteesta.

Juttu herättää monenlaisia ajatuksia. Mitä tutkimustiedolle tapahtuu, kun siitä tehdään uutinen ja kun tuo uutinen sitten kiertää maailmaa erimittaisina referaatteina? Tunnistaisiko tutkija siitä enää oman tutkimuksensa ja sen tulokset? Kuinka paljon tutkimuksellisten reunaehtojen ohittaminen yksinkertaistaa tuloksia?

On vaikea kuvitella, mitä tutkimuskohteena olevan kielen puhujat itse ajattelisivat tiedeuutisesta. Jos heidän kielessään ei todellakaan ole sellaisia abstraktioita kuin aika, uutista ei voisi edes kääntää heidän kielelleen. Miten puhua sellaisesta, jolle ei ole nimeä?

Jos ei anna tiedon tuotantoon liittyvien epäilysten kiusata itseään, voi pohtia sitäkin, että ihminen ei synny kello kaulassa eli että ajantaju on opittua. Ajatus saattaa syyllistää pienten lasten vanhemmat, sillä jos ajantajua voi opettaa, jälkikasvulleen voi välittää myös tunteen ajan jatkuvasta hupenemisesta. 

Väitteet siitä, että Amondawa-heimon kielessä ei abstrahoida aikaa, pistävät aprikoimaan kielen mahtia maailmankuvan luojana. Ihminen on sillä tavalla kielensä vanki, että hänen on hyvin vaikea kuvitella, millaiselta maailma näyttää muunkielisten silmissä. Miten vuoden käsitteen puuttuminen vaikuttaisi esimerkiksi ymmärrykseen ihmisen vanhenemisesta? Minulla menee aivot nurin kuvitellessani tilannetta, jossa ei voisi sanoin kertoa jonkin tapahtuman olevan ohi tai vasta tulollaan. Ja miten ihmeessä voisi kuvitella maailman, jossa aika ei liikkuisi tilassa!

Ajan ja tilan suhde onkin hyvä kohde aivovoimistelulle. Luennoidessaan Suomessa muutama vuosi sitten maantieteilijä Doreen Massey sanoi, että tilaa tarvitaan, jotta asiat eivät tapahtuisi samassa paikassa, ja vastaavasti aika on olemassa siksi, että kaikki ei tapahtuisi samalla hetkellä. 

Sitä en kuitenkaan usko, että tapahtumien peräkkäisyydestä kielivien kielellisten rakenteiden puuttumisesta huolimatta amondawat kuvittelisivat kaiken tapahtuvan samanaikaisesti. 

Eniten tuossa Hesarin uutisessa minua kiusaa kuitenkin se, että vastaavanlaisia uutisia eristyksissä eläineistä kansoista olen lukenut aiemminkin. Yhteistä niille on sellainen pällistelyn maku, jossa vieras kulttuuri saadaan näyttämään mahdollisimman primitiiviseltä. Silloin alkaa epäillä, josko tutkijoilla on kykyä edes ymmärtää tutkimiaan ihmisiä ja heidän kieltään.