Aiheita kirjallisuudentutkimukseen

Silläkin uhalla, että leimaudun oman pesän likaajaksi, väitän kirjallisuudentutkimusta tylsäksi.

Mutta jatkan heti sovittelevaan sävyyn: Tutkimusaiheet ovat toki kiinnostavia, mutta lähinnä tradition näkökulmasta, osana oppialan sisäistä keskustelua. Ulkopuolisille niiden kiinnostavuus ei aukea. Kirjallisuuden harrastaja kysyy aivan toisenlaisia kysymyksiä kuin tutkija.

Itse haluaisin lukea tutkimusta tällaisista aiheista: 

Miksi kirjallinen eliitti (tutkijat, kriitikot, kulttuuritoimittajat) suhtautuu penseästi Riikka Pulkkiseen? Havainnollinen esimerkki löytyy Parnassosta, mutta samaa keskustelua on käyty täällä Kotus-blogissakin.

Parnassossa ilmestynyt Maaria Pääjärven arvio Totta-romaanista on mielestäni hieno tekstilajinsa edustaja. En kuitenkaan aivan ymmärrä, miksi ”mukaansatempaava” ja ”helppolukuinen” romaani, jonka ”rakenne on harkittu” ja jonka ”kerronnan käänteet ja henkilösuhteiden vivahteet lomittuvat miellyttävästi” ei sitten olekaan laadukas vaan ”viihderomaani, jossa kirjallis-tekniset ratkaisut ovat keskeinen mielenkiinnon kohde”. Tai kyllähän Pääjärvi mielipiteitään perustelee, mutta ei sitten malta olla lopettamatta arvosteluaan viittaamalla vähättelevästi lukijan nautintoon:

”Romaanin lopuksi lukija voi liikuttua ja huokaista elämän katkeraa suloa.”

Edellä sanotun valossa on selvää, että tuo viimeinen virke on ironinen. Viisas lukija (kriitikko), joka näkee romaanin viat ja puutteet, ei tietystikään liikutu moisen viihderomaanin äärellä. Meille, jotka liikutumme, jää vain yksi vaihtoehto, eli tyhmän lukijan rooli.

Toinen kirjallisuudentutkijoille tarjoamani aihe liittyy kirjallisuuden ja todellisuuden välisiin suhteisiin. Johdannoksi tarjoaisin Hanna Kuuselan kirjoituksen Anja Snellmanin Parvekejumalista. Kuusela kysyy, miksi Snellmanin romaania luettiin kirjallisuuskritiikeissä autenttisena kuvauksena somalien elämästä Suomessa. Miksi realistinen tulkintamalli tarjoutui niin helposti valittavaksi, ja miksei kukaan väittänyt vastaan?

Tapaus Pulkkinen johdattaa taiteen sosiologian piiriin. Millä perusteilla jotkin taideteokset nostetaan arvoon arvaamattomaan, kun taas toiset leimataan kulutushyödykkeiksi? Kysymys ei tietystikään rajaudu estetiikkaan, sillä arvoarvostelmilla on monenlaisia (myös taloudellisia) seurauksia.

Tapaus Snellman vie sekin peruskysymysten äärelle. Miten kaunokirjallisuutta luetaan? Millaisia tehtäviä kirjallisuudella on yhteiskunnassa? Mikä on kirjallisen esittämisen ja todellisuuden välinen suhde?

Yhteistä näissä kahdessa ehdottamassani aiheessa on kiinnostus lukijoiden tapoihin merkityksellistää lukemaansa. Se on asia, josta kirjallisuudentutkijat eivät valitettavasti tunnu olevan erityisen kiinnostuneita.