Kun Jumalaa ei ole, niin mitä silloin ei ole?

Puheessa epävarmuus on joskus paljon vakuuttavampaa kuin itsevarmuus. Mitä suuremmista asioista on kyse, sitä hanakammin käännyn sen puoleen, joka uskaltaa jättää näkyviin ymmärryksensä rajat. Esimerkkeinä ajattelen politiikkaa ja uskontoa.

Keskustelussa Jumalan olemassaolossa on kuultu paljon varmoja mielipiteitä, puolesta ja vastaan. Itse epäilen molempia totuuksia.

Harvinaisen sympaattisessa haastattelussa (linkki jutun alla) uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen onnistuu välttämään viimeaikaista uskontokeskustelua leimanneen ylimielisyyden ja fundamentalismin. Häntä kiusaa ateisteiksi julistautuneiden tapa käyttää sanaa uskonto ”ikään kuin se nimeäisi jonkun selkeän asialuokan”. Sanotaan, että ”uskonto pyrkii” tai ”uskonto haluaa” vaikka käytännössä ihmiset pyrkivät ja haluavat.

Haastattelu on tehty Pyysiäisen viime syksynä ilmestyneen kirjan takia. Kun Pyysiäinen on lausunut, että ateistitkaan eivät voi täydellä varmuudella kieltää Jumalan olemassaoloa, toimittaja muistuttaa häntä kirjan varmuutta huokuvasta nimestä: Jumalaa ei ole. Kirjailijan vastaus kertoo kustantajan näkökulmasta:

”Niin. En pitänyt tuosta nimestä kauheasti, mutta sillä kirja profiloituu. Piti olla iskevä nimi.”

Kun toimittaja sitten kysyy, eikö kirjailija seiso teoksensa nimen takana, Pyysiäinen kiinnittää huomiota käsitteiden merkityksiin:

”Jos väitän, että sitä ei ole, siinä on sama ongelma kuin uskossa; mitä silloin ei ole?”

Ehkä kiihkeimpien ateistien ja uskovaisten olisikin syytä omistaa ajatus sille, mitä he Jumalalla/jumalalla tarkoittavat.

Linkki yllä mainittuun Pyysiäisen haastatteluun: http://www.vihrealanka.fi/uutiset/jumalaton-0