10.9.2010 14.24
Epäsosiaalinen tiede
Miksi tutkimus ei näy eikä kuulu julkisessa keskustelussa? Voisiko sen vuorovaikutustaitoja kohentaa?
Humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus näyttää Suomessa viihtyvän omissa oloissaan. Tutkijoilla ei selvästikään ole tarvetta kailottaa suureen ääneen
tekemisistään. Syitä vaitonaisuuteen voidaan etsiä niin rakenteista kuin toimijoistakin. Tässä muutama näkökohta keskustelun pohjaksi:
1. Sosiaalisuudesta ei palkita. Puhe yliopiston ”kolmannesta tehtävästä” eli yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta on lähinnä juhlapuheiden kuorrutusta. Ansiopisteitä saa aivan muunlaisesta toiminnasta.
2. Esikuvien puute. Suomessa intellektuelli on kirosana ja
päivystävä dosentti on pelle.
3. Yliopistoissa ei opeteta kirjoittamaan tutkimuksia. Kun tutkimuskirjoittamiseen ei kiinnitetä huomiota viestinnällisenä ja esteettisenä toimintana, se kääntyy sisäänpäin tutkimusyhteisön sisäiseksi keskusteluksi.
4. Tehokasvatus vie tuotteesta maun. Sen sijaan, että tutkijat oppisivat kirjoittamaan yleistajuista tekstiä, he oppivat laatimaan tutkimussuunnitelmia ja -hakemuksia.
5. Kaiken takana on pelko. Saanko lisää tutkimusrahaa/pätkätöitä? Paljastuuko tietämättömyyteni? Kuulostaako tämä naurettavalta?
Palaa otsikoihin
| 3 puheenvuoroa
| Keskustele
