Matkailu avartaa sanavarastoa

Matkakohteeksi Reposaari valikoitui yksinkertaisesti siitä syystä, että huhun mukaan siellä vastustetaan nykypäivän kiireitä elämänrytmiä viettämällä siestaa. Sinne oli päästävä tempomaan lukittua kaupan ovea keskellä päivää. Huhuu, missä kaikki ovat? Haluamme tehdä ostoksia, miksei kukaan tule rahastamaan? Paikalliset ihmiset kurkkisivat verhojensa takaa ikuisen kiireen raskauttamia järvisuomalaisia ja palaisivat sitten tyytyväisinä nokosilleen. Kauppa aukeaisi vasta tupluurien jälkeen.

Matka ei ollut turha, sillä Kansankulma-niminen puoti pitää
kunniakkaasti yllä reposaarelaista perinnettä sulkemalla ovensa tunniksi puolelta päivin. Mikään yllätys ei sitä vastoin ole se, että keskusjohtoiset ruokakaupat eivät osaa olla niin sanotusti maassa maan tavalla vaan noudattavat aukioloajoissaankin yleisvaltakunnallista linjaa. Se on sääli, sillä siestasta saisi erinomaisen matkailuvaltin: ”Tervetuloa Reposaareen! Takaamme, että keskellä päivää täällä ei voi tehdä mitään muuta kuin ottaa kunnon nokkaunet.”

Reposaaressa opin uuden sanan: paino- eli paarlastikasvit.
Sellaisia Reposaaressa ovat muiden muassa jaakonvillakko (senecio jacobaea), jänönapila (trifolium arvense), valkomesikkä (melilotus albus), sirppimailanen (medicago
sativa ssp. falcata), isomesikkä (melilotus altissimus) ja nurmimailanen (medicago lupulina).
 
Painolastikasvit ovat peräisin purjelaivoista, joiden ruumista tulomatkalla painona käytetty maa-aines kipattiin satamaan ennen tavaran lastausta. Maan mukana tuli siemeniä, rönsyjä ja kokonaisia kasveja, joista osa kotoutui pysyvästi Reposaaren luontoon. Matkailuesitteessä korostetaan, että ”painolastikasveihin tulee suhtautua elävinä muistomerkkeinä
1920-luvulla päättyneestä purjelaivakaudesta”.

Siesta-sanakin on seilannut pitkin maailman meriä. Sanan
merkitys ymmärretään ympäri maailmaa. Se, että Reposaaressa on vietetty juuri siestaa eikä esimerkiksi keskipäivän lepotaukoa, kertoo epäilemättä jotain sataman kansainvälisestä historiasta. Saaren viehättävät puutalot ovat kuulleet monia kieliä.
 
Etelä-Euroopassa siesta on ainakin ollut tärkeä osa arkista
elämänmenoa, kulttuuria. Kyllä Suomessakin on tarpeen tullen osattu levätä kesken työpäivän, mutta se ei ole ollut samalla tavalla hyväksyttyä kuin jossakin muualla, ja ainakaan se ei ole täällä ollut maan tapa. Päivällä pötköttäminen on tulkittu laiskuudeksi, mutta ihan jo kansanterveydellisistä syistä olisi syytä harkita vakavasti siestan kulttuuriin sisältyvää viisautta.