Ensyklopedia ja pieni punainen sanakirja rakastavaisille

Tietosanakirjoilla on ollut Suomessa suuri kansanvalistuksellinen merkitys. Niitä on Suomessa myyty asukasmäärään nähden poikkeuksellisen paljon, ja ne ovat levinneet kaikille kansanryhmille. Wikipedian aikakaudella kirjahyllyn tilasyöppöjen asema on vakavasti uhattuna. Mitä pitäisi tehdä hyllyssä möllöttävälle 70-luvun FOKUS-sarjalle? Kelpaako se edes paperinkeräykseen?

Moderni tietosanakirja on valistuksen ajan ensyklopedian perillinen. Ensyklopedialla tarkoitettiin tieteiden piiriä, tieteelliseen dokumentointiin perustuvaa esitystä tiedon kokonaisuudesta tai ideologisesti painottunutta, valikoivaa ja välttämättä epätäydellistä tekstiä, joka kuitenkin vetoaa unelmaan kielen ja maailman vastaavuudesta.

Luen selitystä Teemu Ikosen tänä vuonna ilmestyneestä teoksesta 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten perilliset (Gaudeamus). Se on häkellyttävä, hakusanojen aakkosjärjestyksessä etenevä mutta moniaalle haarautuva esitys siitä, miten kirjallista maailmaa jäsennettiin 1700-luvulla. Ikonen kirjoittaa esipuheessaan:

1700-luvun kirjallisen kulttuurin tekee kiehtovaksi sen kokeileva ja hapuilevakin luonne. Kirjallisuus oli eri tiedonalojen välienselvittelyn tapahtumapaikka: erilaiset yhteiskunnallisen, filosofisen, tieteellisen ja taidetta koskevan ajattelun suuntaukset kiistelivät ja yhdistyivät vailla selviä tavoitteita. Nykylukijalle 1700-luku ei tarjoa ainoastaan näkymää siihen, millaiseksi moderni eurooppalainen kirjallisuus oli syntymässä, vaan myös siihen, mitä muuta se olisi voinut olla.

Kirjaa selatessa muistuu väkisinkin mieleen historioitsijoiden toistelema ajatus siitä, että menneisyys on vieras kulttuuri. Toisaalta on kiehtovaa nähdä, mistä eräät nykyisin selviöinä pitämämme määritelmät ovat saaneet alkunsa.

Ikosen kirja sisältää valtavasti tietoa. Vaikka sen kokoonpano ja muoto kutsuvat selailevaan lukutapaan, se toimii erinomaisen hyvin juuri painettuna kirjana. Itse olen sen verran vanhanaikainen, että yritän lukea sitä alusta loppuun, mutta jätän suosiolla sellaiset hakusanat väliin, jotka eivät syystä tai toisesta kiinnosta minua.

Luettuani Ikosen ensyklopedian sijoitan sen kirjahyllyyni muiden hakuteosten joukkoon. Sinne on kertynyt noin Fokus-sarjan leveydeltä erilaisia sana- ja muita käsikirjoja, joiden käyttökelpoisuutta internet ei ole vielä onnistunut tuhoamaan. Uusin niistä on alennusmyynnistä ostamani Xiaolu Guon Pieni punainen sanakirja rakastavaisille (Atena 2008), mutta sen paikka ”tieteiden piirissä” lienee kuitenkin sillä kaikkein ulommaisella kehällä. Nykyisten lajikäsitysten mukaan se on yksiselitteisesti fiktiota.

Guon romaanin minäkertoja muuttaa Kiinasta Englantiin. Teos on laadittu päiväkirjan muotoon. Koska päähenkilö kirjoittaa päiväkirjaansa englanniksi, kielellä jota hän on vasta oppimassa, etenkin kirjan alkupuoli on ns. huonoa kieltä, mutta kieli muuttuu paremmaksi sitä mukaa kun hän oppii sitä. Jokaisen luvun alussa on sanakirjamainen selitys jostakin luvun sisällön kannalta olennaisesta sanasta. Näin alkaa luku nimeltään ”sumu”:

sumu subst. suuri määrä vesihöyryä alemmassa ilmakerroksessa, rajoittaa usein suuresti näkyvyyttä

”Lontoo on sumujen pääkaupunki”. Se sanonta alakoulun kirjassa. Me opiskelee luku Charles Dickensin romaanista Suomuisen kaupungin orpo. Jokainen tietää Oliver Twist asuu kaupungissa, jossa paha sumu. Hyvin suosittu romaani Kiinassa.

   Heti kun saapun Lontooseen, katsoo ympäri taivaat mutta ei sumuja.  ”Anteeksi, missä näke sumut?” kysyn poliisilta kadulla.

  ”Kuinka?” hän kysyy.

  ”Odottanut jo kaksi päivää, mutta ei sumut.”

   Hän vain katsoo minuun, hänellä ei kai ymmärrystä minun englannista.

   Kun palaan Nuttington Houseen turismikäynnistä, vastaanottorouva sanoo: ”Kylläpäs siellä on tänään koleaa.” Mutta miksi kertoo minulle? Minä tietää jo, ja se tieto nyt liian myöhä, koska turismikäynti loppu, ja nyt märkä ja jäässä.

*

Ikosen ”tietosanakirjaa” lukiessani oivallan, että 1700-luvulla keskusteltiin paljon nimenomaan tiedon luonteesta ja siitä, miten tietoa voitaisiin välittää. Vaikka Pieni punainen sanakirja rakastavaisille on romaani, sekin välittää tietoa muun muassa vieraan kielen oppimisesta ja vieraaseen kulttuuriin sopeutumisesta. Luomalla vaikutelman, että lukija pääsee seuraamaan maahanmuuttajan oppimisprosessia, kirja onnistuu välittämään sellaistakin tietoa, johon tutkimuksilla ja tietokirjoilla ei välttämättä ole pääsyä. Sen avulla voi kuvitella, miltä toisesta tuntuu.