Kirjallisuuden kansallinen kaanon

Kirjallisuudentutkijat eivät ole saaneet paljoakaan pahaa aikaiseksi maailmassa. Ehkä siksi meidän olemassaoloamme ei aina huomata.

On kuitenkin yksi alue, jossa kirjallisuutta ammatikseen tutkivien mielipiteille annetaan arvoa, nimittäin kirjallisen kaanonin muodostaminen. Millaista on hyvä, arvokas ja kestävä kirjallisuus? Millä kirjoilla on ollut merkitystä kansallisen kulttuurin rakentumisessa?

Kaanonin merkitys nousee esiin silloin, kun päätetään, mitkä kirjat pitää sisällyttää kotimaisen kirjallisuuden yliopisto-opintoihin. Olisi tietysti outoa, jos kirjallisuutta pääaineenaan opiskellut ei olisi lukenut Kiven Seitsemää veljestä, mutta kaikkia klassikoina pidettyjä kirjoja ei kuitenkaan voi opiskelijoilla luetuttaa.

Kanonisoitujen teosten laittaminen tärkeysjärjestykseen ei ole helppoa. Uusiessamme opintovaatimuksia Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden oppiaineessa olemme päätyneet seuraavanlaiseen listaan niistä kirjoista, joiden me ajattelemme kuuluvan kirjallisuudenopiskelijoiden yleissivistykseen.

Kalevala

Fredrika Runeberg: Fru Catharina Boije och hennes döttrar

J.L. Runeberg: Fänrik Ståls sägner

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Minna Canth: Työmiehen vaimo

Juhani Aho, Papin rouva

L. Onerva: Mirdja

Eino Leino: Helkavirsiä I

Maria Jotuni: Rakkautta

F.E. Sillanpää: Hurskas kurjuus

Joel Lehtonen: Putkinotko

Aari Hellaakoski: Jääpeili

Aino Kallas: Sudenmorsian

Hella Wuolijoki: Niskavuoren naiset

Aila Meriluoto: Lasimaalaus

Edith Södergran: Samlade dikter

Väinö Linna: Tuntematon sotilas

Eeva-Liisa Manner: Tämä matka

Veijo Meri: Manillaköysi

Pentti Saarikoski: Mitä tapahtuu todella?

Hannu Salama: Juhannustanssit

Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut

Saa kommentoida!