Etusivulle
- + Tulosta sivu
Kotimaisten kielten keskus
 
Helena Kallio



















Helena Kallio (s. 1969) asuu Fiskarsissa kaksikielisine perheineen ja työskentelee vaihtelevissa tehtävissä teatterin ja kirjallisuuden alalla. Kallion tuorein teos on tammikuussa 2009 kustantamo Teokselta ilmestynyt Kalarakastaja, eurooppalaista mytologiaa, humanismin perintöä ja jumalkysymystä luotaava proosarunoelma. Hänen naisnäyttelijän hämmennystä kuvaava esikoisromaaninsa Ennen kuin sielu puutuu julkaistiin niin ikään Teokselta vuonna 2006. Kallio on myös Radio Yle 1:n kulttuuriohjelman Kultakuume kolumnistina.

Helena Kallio

2.8.2009 10.04

Työkalupakkiin

poimittavaksi turhan kleiniä sanaa ei vissiin olekaan.

─ Uusien taitojen oppiminen edistää uusien taitojen oppimista, tokaisi eräs mukava tango-opettaja, enkä minä osaa sanoa, kumpi on ihanampaa, tanssiaskelten vai uusien sanojen omaksuminen.

Merkillisen lumoavaa touhua ne ovat molemmat ─ sylistä syliin, suusta suuhun, tara-raa, tartu hetkeen, heruta elämän eliksiiriä tästä hidastetusta askeleesta, tuosta kaikkeuteen sorahtavasta sanasta!  

Kun ei ole varaa tanssitunteihin ja partnerikin raataa yötä myöten omissa hommissaan eikä saavu olohuoneeseen pyörimään, vaikka kuinka heruttaisi Astor Piazzollaa tai Tuomari Nurmion karhean kohtalokasta Mustat kyyneleet -tangoa, aina voi tanssittaa tavuja, kieputtaa kieltä, hakea, harjoitella, lukea, kirjoitella, koetella lennosta napattuja sanoja. Saa sen linnun, saa sen, saa sen linnun, saa sen linnun ilmasta kiinni kun sitä kauan pyytää…

Hullullako on halvat huvit?

Pudota korvaani uusi sana ja minä loistan kuin lapsi uusi leikkikalu kädessään, kuin Aili-tädin työkaluksi kasvatettu peukalonkynsi taikinajuuressa, kuin Remontti-Reiska rautakaupassa!

Mitä sanalla tekee?

Muuttaa materiaa.

 

Anna mainitsi työpalaverissa russutuskaverinsa.

─ Ai mikä kaveri sä sanoit?, kysyin korva kuumana.

Se on kuulemma sellainen asioita ymmärtävä henkilö, jonka kanssa mennään oluelle russuttamaan, kun mitta alkaa olla täynnä ja täytyy päästä purkamaan.

Hii, taas uusi teonsana! Millonka lähetään russuttelemaan?

 

Mistä lie russuttaminen peräisin? Se muistuttaa Turun puolessa kuulemaani rutisemista.

Satuin kerran Impivaaran uimahallin kahvioon, kun saunanraikkaat muijat olivat tilaamassa nunnan aamiaista, kaffet ja munkki. Kohta salakuuntelin viereisestä pöydästä heidän keskusteluaan hartaasti valkattujen herkkujen äärellä.

Eräs hilloa haukanneista muijista näytti pettyneeltä valintaansa.

Toinen neuvoi:

─ Älä ny enä ruppe rutisema.

 

Kui seeki sana sai munt kirkastuma ku Naantali aurinko?

 

Rutiska, muija, mää sano! Ja russuttaka pääl, jos silt tuntu!

Sanoka, ilmuneerakka se kaikel taval! Laajentaka kapina kuivist munkeist hallitukse heikko esitykse ja köyhän kärsimykse. Russuttaka russuttamast päästyänneki niin pal hullun taval, kaikil mahrollisil ja mahrottomil kiälil, niin pal ku keuhkoist lähte kunnes jokane simmone assioit tyyrävä kuule kene o vihron syytä hätkähtä ja panna kuvio uusiks.

 

Ja tanssika, tanssika tango ain ku jalka vipatta ja lyyti kirjotta!


Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele



Blogia päivitetty 5.5.2010

 
Poutapilvi web design Oy