Mätkäpätkäilyä

Pääsiäisen kynnyksellä seuraa kevyttä kevätbloggailua. Aiheena eivät kuitenkaan ole Kyöpelinvuoret tai muut pääsiäisnimet, vaan kevääseen heränneet kotikissat. Ja ennen kaikkea niiden nimet.

(Tosin kuuluuhan se kissakin tavallaan pääsiäiseen, ainakin musta katti. Sellainen istuu Kyöpelinvuorelle lentävän noidan vieressä, siinä kepin nokassa.)

Talvisin tiiviisti sisätiloissa ja vallankin uuninpankolla loikoilevat kissamme halajavat keväällä ulos. Melkeinpä alituiseen. Hermotkin välistä menevät siihen mouruamiseen, motkottamiseen ja ramppaamiseen.

Onkin tullut tavaksi kutsua sitä motkottavampaa kissaa, Sissi-nimistä, tapojensa mukaan. Sissi on Mätkäpätkä ja Mourumaura. Joskus myös Ronttirutjake.

Nämä nimet tai nimitykset tai kuvailut, mitä sitten ovatkaan, eivät sovi jatkuvaan käyttöön. Ovat hyvin tilannesidonnaisia nimiä ja ilmentävät paraikaa käynnissä olevaa toimintaa.

Nimistöntutkijan tulee aina välistä pohtia, missä nimien rajat menevät. Mitkä ilmaukset ovat niitä varsinaisia nimiä, mitkä taas eivät? Nimisyys on jatkumo, jossa toisessa päässä ovat prototyyppiset nimet (Helsinki ja Heikki), toisessa päässä ei-prototyyppiset (Lahdenperä ja Mimmi). Mätkäpätkäkin voisi olla tässä jatkumon toisessa päässä, jossa nimisyys ei aina niin varmaa olekaan.  

Tupsu-kissa puolestaan muuten on usein Piippa tai Piipanpiippa. Tupsu kun keskittyy piippailuun mouruamisen sijasta.