Kari Tapion Alice

Kari Tapion kuolema kosketti. Aika lailla. Kari Tapio kulki tulkinnassaan Tapio Rautavaaran jäljissä. Keitä meille nyt jäi?

Minulle Kari Tapio tuli tutuksi laulullaan Viisitoista kesää, vuonna 1977. Olin silloin kymmenvuotias. Laulu rakensi vahvoja kuvia kauniista vaaleatukkaisesta naisesta, joka nousi salaperäiseen autoon ja lähti. Ja laulaja jäi surullisena katsomaan jälkeen, ujona viisitoista vuotta odotettuaan.

"Viisitoista kesää mä häntä himosin
ja sitten nähtiin kääntymässä musta limousine
joka hänet vei pois eikä ajajaa nähnyt kukaan."

Naisen nimi oli Alice. Nimi lisäsi salaperäisyyttä, kiehtovuutta. Upea ihastuksen kohde, jolla oli nimi ihan englanniksi. Siinä oli jotain sävähdyttävää. 

Olin juuri aloittanut englannin opiskelun koulussa. Meilläkin oli tunneilla omat englanninkieliset nimemme. Minä olin Eileen. (Toisin kuin kaikilla muilla, nimeni ei alkanut samalla kirjaimella kuin oikea etunimeni. Kenties opettajan varastossa ei ollut t-nimiä englanniksi.)

Englannin opiskelu oli hienoa. Ja paljon myös siksi, että sain leikkiä olevani ihan joku toinen, joku ihana Eileen. Laulun Alice oli sieltä samasta, jopa hieman kielletystä maailmasta.

Entä olisiko Blue Lake Communications -yrityksen (entinen Savonlinnan Puhelin) nimeäjälle ja monelle muulle jäänyt kuplimaan joku samanlainen jännittävä tunne? Että kun nimi vaihtuu ja ulkomaan kieleksi vielä, on putiikkikin ihan uusi ja kivasti salaperäinen.