Terhi Ainiala
Kävin hiljan Lahdessa. Paikallinen ystäväni hieman pahoitteli, ettei ennättäisi minua vastaan asemalle. Vaan eihän minua ainakaan sen vuoksi tarvitse tulla vastaan, etten tuntisi Lahtea. Minä, joka lapsena luulin, että Lahti ja kaupunki ovat samaviitteiset!
Lapsuudessani kaikki kaupunkimatkamme suuntautuivat Lahteen. Joskus puhuttiin Lahdesta, joskus kaupungista. En tiennyt niiden välillä olevan eroa. Vaan kerran naapurin tyttö olikin perheineen käynyt Porvoossa. Siinä me alle kouluikäiset sitten juttelimme ja sotkeuduimme kaupungeissamme. Tästä tuli käänteentekevä kokemus minulle, sekä maantieteellisesti että nimistöllisesti. Ymmärsin, että maailmaa oli ympärillä paljon luultua enemmän, kaupunkejakin. Ja ymmärsin, että joillakin sanoilla oli useampia tarkoitteita, toisilla vain yksi ainoa.
Kenties tämä oli avainkokemuksiani matkalla nimistöntutkijaksi. Tai ehkä se, luultavammin, oli vain tavallista maailman ja kielen oppimista. Yhtä kaikki, samaa kysymystä pohdin nykyisinkin. Mikä erottaa nimet muista kielen sanoista? Missä menevät nimen rajat, ja onko tiukkaa rajaa edes olemassa?
Lapsena sotkin Lahden ja kaupungin, mutta en sotkenut Lahtea ja lahtea. Siihen olisi ollut ihan oikea peruste. Lahden nimihän tulee lahdesta, Hollolan Lahdesta. Vesijärven lahden rannalla oli kylän keskus.