Lehmän nimi

Kesällä on kiva puhua lehmistä. Tai ainakin niistä laitumilla kirmaavista, ei pihatoissa ja navetoissa nyhjäävistä. Laitumien lehmillä on varmasti kaikilla omat nimet.

Viime viikon Helsingin Sanomissa oli pieni lehmäuutinen, jossa kerrottiin brittiläisestä tutkimuksesta. Sen mukaan nimetyt lehmät tuottavat enemmän maitoa kuin nimettä jääneet. Nimetyt lehmät kun saisivat hoitajiltaan enemmän huomiota kuin nimettä jääneet raukkaparkaset.

Aivan oikein ja tietysti näin! Se, mikä nimetään, on meille tärkeä ja merkityksellinen. Nimen saanut kotieläin ei ole mikä tahansa lauma- tai tuotantoeläin, vaan yksilö. Läheinenkin.

Eikä ihminen lehmiäkään nimetessään vain ole tiukasti "nimennyt". Ehei. Nimenantaja on kuvaillut, leikitellyt, oivaltanut ja yhdistänyt. Ilo, Lysti, Soma ja Tomera; olisipa hauska tavata nämäkin tyypit. Eräällä tilalla on Hymyn seuraksi saatu Nauru ja joukon jatkoksi vielä Riemu. Entäs sitten tämä sarja: Novelli, Pakina ja Runo. Pakina on tainnut tästä joukosta olla se velmuin kaveri.

Nimenantoa ohjaa karjantarkkailun ohjesääntö, jonka mukaan tiettynä vuonna syntyneet vasikat saavat samalla alkukirjaimella alkavat nimet. Tänä vuonna on vuorossa e-kirjain. Ja jo vain on tilallisilla alkanut nimisuoni sykkiä: Enkeli, Erityinen, Elegia, Emina, Elukka, Elvyke, Eepsu, Etevä, Epeli, Esikko, Eloveena, Elliputti, Ennikutti...  

Ja arvatkaas mitä? Mansikki ei ole Suomen suosituin lehmännimi. Se ei ole mukana edes 20 yleisimmän joukossa. Heluna on sentään tälle listalle mahtunut.