Innostavaa asiantuntijapuhetta

Suomalaista puhekulttuuria leimaa innottomuus. Politiikkaa puhutaan naama peruslukemilla, ääntä madaltaen.  Sukupuoli vaikuttaa vain hiukan: sekä pääministeri että valtiovarainministeri tavoittelevat vakuuttavuutta samanlaisin keinoin. Pankkimiesten ja ekonomistien puhe se vasta raskasta onkin. Spekulaatiot esitetään monotonisesti ja usein jopa hiljaisella äänellä; etteivät vain markkinat hermostuisiko?

Toista on urheilussa! Kaikki me, jotka hullaannumme jalkapallosta, saamme samalla nauttia suurenmoisesta asiantuntijapuheesta, jollainen  maustaa ottelun kuin ottelun. Virtuoosiselostajan tietämyksen määrä ja kyky sujuttaa pelaajafaktoja nopeatempoisten pelitapahtumien joukkoon on häikäisevä yhdistelmä kielellistä osaamista, nopeaa reagointikykyä ja asioiden hallintaa. Entäpä studiomiehitys? Asiantuntijakeskustelukin sujuu aivan toisella tavalla kuin puisevissa A-studioissa tai niljakkaan intiimeissä Kasvokkain–ohjelmissa (mitä ikinä ne nimeltään ovatkaan). Mielipiteiden vaihto urheilustudiossa on kiihkeää ja kitkerääkin, mutta samalla kiinnostavaa ja hauskaa. Puhujat osaavat asiansa ja uskaltavat näyttää osaamisensa ja intohimoisen suhtautumisensa aiheeseen.

Toki meillä on vuosien varrella nähty ja kuultu kiinnostavaa asiantuntijapuhetta muillakin aloilla, esimerkiksi arkkiatri Pelkosen puhe säväyttää aina.  Varmaan edelleen luentosaleissa ja seminaareissa on innostusta ja sykettä. Ongelmana onkin kirottu julkisuus. Media tuntuu hyydyttävän asiantuntijuuden muottiin, josta on hävinnyt sekä haju että maku. Olisiko kyse myös uskalluksesta: asiantuntijakielellä puhumista aivan selvästi myös peitellään, koska mediassa ei saa puhua liian ”vaikeita” tai muuten kansa hermostuu.

Urheilun asiantuntijoita ei ammattijargon pelota. Pienen pelikentän äärellä selvitetään ääni väristen pelikuvioita niin, että maallikkokin ymmärtää.

Kai näin voisi selittää vaikka mitä: geeniteknologiaa, kielihistoriaa, talousteoriaa…

Kiihkoa kehiin.