Tarpeetonta kieltä

Elokuun puolivälissä kerrottiin monessa sanomalehdessä tiedeuutisena, että lähes puolet (40,55 %) mikroblogipalvelu Twitterissä lähetetyistä viesteistä on turhaa hölötystä. Uutisen taustalla oli amerikkalaisen markkinatutkimuslaitos Pear Analyticsin selvitys. Uutinen riemastutti monia internetin yhteisöpalveluihin kielteisesti suhtautuvia ja käynnisti taas tutun keskustelun tietoverkon vaaroista.

On minusta mukavaa, että mainittu yritys on kiinnostunut analysoimaan yhteisöpalveluissa käytettävää kieltä. Sen tekemässä selvityksessä on myös kiinnostavia laskelmia palvelun tyypillisimmistä käyttöajoista sekä käyttäjien viestitiheydestä ja sosio-ekonomisesta taustasta. Osan viesteistä leimaaminen turhaksi hölötykseksi (useless babble) on kuitenkin ongelmallista.

Selvityksessä ei suoranaisesti määritellä, mitä analyysin tekijät ovat pitäneet turhana. Viestien havainnollistetaan esimerkin avulla edustavan tyyppiä ”Syön nyt voileipää”. Tarkastelemalla muita luokkia – uutiset, roskaposti, itsensä mainostaminen (lähinnä kaupalliset tiedotteet), keskustelu ja edelleen lähetetyt viestit – näiden voi päätellä olevan sellaisia viestejä, jotka eivät näytä äkkiseltään täyttävän mitään selkeää tavoitetta kuten välittävän uutta ja tärkeän oloista informaatiota.

Puheenvuorojen julistaminen ”turhaksi” tai ”tärkeäksi” osoittaa kuitenkin aikamoista uskoa omiin arvostelijan lahjoihin. Ulkopuolinen selvittelijä ei nimittäin pysty mitenkään huomioimaan kaikkien ilmausten asiayhteyttä. Turhuutta edustanut lause Syön nyt voileipää voi vaikkapa tunnustaa ikänsä välipaloja vältelleen retkahduksen tai julistaa kolme tuntia sitten nälkäänsä voivotelleen tyydytyksen tunnetta.

Lisäksi kieli ei ole pelkkää informaation välittämistä varten. Omalla tavallaan merkittävää on esimerkiksi On taas ilmoja pidellyt -tyyppinen kommunikaatiokanavan ylläpitäminen, huomion herättäminen sekä kaikessa vuorovaikutuksessa läsnä oleva oman sosiaalisen identiteetin ilmaiseminen ja luominen (”Olen ihminen, joka toimii näin tällaisessa tilanteessa”).

Kiinnostavaa olisi tietää, mitä mieltä edellä mainitun selvityksen tekijät ovat tavallisesta arkikeskustelusta. Jos suunsa saisi avata vain silloin, kun on jotakin erityisen tärkeää sanottavaa, useimmat ihmissuhteet muuttuisivat radikaalisti – enkä usko, että välttämättä aina mukavaan suuntaan.

Ja ovatko kaikki yhtä mieltä siitä, mikä on turhaa ja mikä tärkeää?