Kenen näkökulmassa seisot?

Toimittaja Marko Junkkari kiinnitti eilisessä Helsingin Sanomissa huomiota tuoreen vaalivoittajan, Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin kielelliseen strategiaan.

Soini on Junkkarin mukaan oppinut Veikko Vennamolta, ettei kolmea kannattajamäärältään suurinta puoluetta – kokoomusta, keskustaa ja SDP:tä – kannata kutsua tavalliseen tapaan ”suuriksi puolueiksi”, koska se vakiinnuttaisi niiden asemaa. Soini nimittääkin niitä järjestelmällisesti ”vanhoiksi puolueiksi”, mikä saa ne kuulostamaan vanhentuneilta ja aikansa eläneiltä. Niiden vastavoimana esitetty Perussuomalaiset näyttäytyy samalla uutena ja ajanmukaisena.

Soinin sanavalinta on hyvä esimerkki kielellisestä vaikuttamisesta. Sanat ”suuri” ja ”vanha” edustavat erilaisia näkökulmia samaan asiaan. Niiden avulla on helppo havainnollistaa, miten kielenkäyttäjä voi pyrkiä valinnoillaan ohjailemaan vastaanottajan tulkintaa ja käyttäytymistä.

Täysin neutraalin ilmaisutavan löytäminen on mahdotonta. Avatessaan yhden näkökulman jokainen valinta sulkee muita pois. Jos esimerkiksi puhuu totutusti ”suurista puolueista”, vakiinnuttaa samalla perinteistä ilmausta - ja joidenkin mielestä myös vallitsevaa asiaintilaa. Lisäksi suuruus liittyy usein mielessämme myönteisiin asioihin kuten voimaan, turvallisuuteen tai suosioon.

Ohjailevuus ei kuulu vain politiikan tai mainonnan kieleen, vaan se on läsnä aivan arkisessa vuorovaikutuksessa. Se ei myöskään ole aina tietoista. Muistan yhä elävästi, kun sain lapsena kuulla riiteleviltä ystäviltäni kaksi täysin vastakkaiselta tuntuvaa kertomusta samasta tapahtumasta eikä kumpikaan ajatellut muuntelevansa totuutta.

Siitä lähtien aina joskus, kun olen saanut kuulla jonkun kertovan kokemuksistaan, olen alkanut miettiä, milläköhän tavalla joku toinen esittäisi samat asiat.