Kääntäjien kapina

Ensin pari perusseikkaa. Kääntäminen on vaativaa työtä, jota ei aina arvosteta riittävästi. Työolot ovat usein retuperällä, työtä pitää tehdä epäinhimilliseen tahtiin ja työstä maksetaan pilipalipalkkaa.

Monien kääntäjien tilannetta voi luonnehtia häpeällisen huonoksi, jos ajatellaan sitä, millainen merkitys käännöksillä on ollut ja on yhteiskunnassamme. Kirjallinen kulttuurimme on rakentunut paljolti käännöstekstien varaan ja olemme päivittäin tekemisissä monenlaisten käännösten kanssa (esim. televisio-ohjelmien tekstitykset, peli- ja ohjelmistokäännökset, tieto- ja kaunokirjallisuus, ohjetekstit, tuoteselosteet, EU-direktiivit). Käännökset kiistatta vaikuttavat myös lasten kielenkäyttöön sekä yleisemmin kieleemme ja käsityksiimme kielestä.

Kielipoliittisessa toimintaohjelmassa Suomen kielen tulevaisuus (s. 199) kääntämisen olemusta luonnehditaan osuvasti tähän tapaan: ”Olisi yleisesti ymmärrettävä, että kaikki kääntäminen vaatii huomattavaa ammattitaitoa ja luovaa lahjakkuutta. Käännösten laatuun pitää panostaa, myös taloudellisesti. Pelkkä intohimo kieleen ei elätä.”

Intohimoa näkyy ja kuuluu myös julkisissa keskusteluissa kääntämisen asemasta. Loppuvuodesta 2012 kohistiin erityisesti av-alan (audiovisuaalinen) kääntäjien sopimustilanteesta, lähinnä televisiotekstityksistä. MTV Media ulkoisti käännöstyönsä Broadcast Text Internationalin (BTI) tytäryhtiölle. Asiaan ottivat kantaa muun muassa Yleisradion av-kääntäjät: he arvioivat, että ulkoistaminen laskee käännöksistä maksettavaa palkkiota samalla, kun se ”nostaa kääntäjien työmäärää ja asettaa kestämättömiä työehtoja”.

Ymmärrän kääntäjien kapinoinnin syyt ja tuen heidän perusteltuja tavoitteitaan. Kaikkia keinoja ja taiston tuoksinassa heitettyjä viestejä en kuitenkaan jaksa ymmärtää. Minua on vistottanut muun muassa Facebookissa levitetty kehotus ryhtyä kyttäämään ja ilmiantamaan televisio-ohjelmien käännösvirheitä: ”kanaville kannattaa alkaa valittaa sylki ja räkä roiskuen KAIKISTA käännös- ja kielivirheistä, joita katsojana huomaa”, kirjoitti Kaisa Vala marraskuun alussa. Räväkkä viesti on kohdistettu televisionkatsojille.

Vaikka Vala toteaakin, että kyseessä ei ole ”kääntäjien ajojahti”, sellaiseksi se helposti kääntyy. Ja katteettomaksi vastakkainasetteluksi ”hyvät kääntäjät” vs. ”huonot kääntäjät”.

Esimerkiksi Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen on Ylen uutisen mukaan niputtanut mustavalkoisesti ammattilaiset ja muut: ”Saattaa olla, että työ siirtyy harrastelijoiden käsiin ja esimerkiksi kotirouvat voivat kääntää ulkomailla tv-sarjoja vapaa-aikanaan.”

Voi kamalaa. Kaikkea ne kotirouvat ja muut puuhastelijat…

Virheiden ilmiantamisen tarkoitus voi olla hyvä, mutta eikö operaatio lopulta kuitenkin käänny kääntäjiä vastaan? Mitä hyötyä kääntäjille voi olla siitä, että heidän tekemiään virheitä repostellaan pahansuopaisesti julkisuudessa?

Virheistäkin on toki paikallaan toisinaan keskustella, jos sellaisia julkisissa teksteissä on, mutta olennaista lienee, millä sävyllä ja missä tarkoituksessa keskustelua käydään. Sieltä missä räkä roiskuu ja suu vaahtoaa, saattaa järki paeta. Luulisin.

Av-kääntäjät määrittelevät verkkosivuillaan itsensä korkeasti koulutetuiksi suomen kielen mestareiksi ja monitaitureiksi. Määritelmä on varmasti osuva. Toisaalta pitänee kuitenkin tunnustaa, että korkeasti koulutettu suomen kielen mestari voi tehdä käännösvirheen siinä missä matalastikin koulutettu mestari. Olen vakuuttunut myös siitä, että huonopalkkainenkin kääntäjä on joskus tehnyt hyvää jälkeä (mitä se sitten onkaan) ja hyväpalkkainen (onko sellaisia?) sekundaa. Kaikki korkeasti koulutetut kääntäjät eivät tähänkään asti ole saaneet kääntämistyöstään asianmukaista korvausta, mutta jostain heidänkin on pitänyt leipänsä repiä. Pieninä palasina…

Lopuksi toiveita, hurskaita tai ei. Toivotaan, että kääntäjät saavat ansaitsemansa arvostuksen ja inhimilliset työolot. Toivotaan, että tähän päästään muuten kuin virheidenmetsästysmentaliteetilla ja toisia kääntäjiä mollaamalla.

On oikeastaan aika armollista ajatella, että kaikki me teemme virheitä, myös monenlaisia kielivirheitä, eikä niihin yleensä kuole. Ovatpa päämäärät kuinka jalot ja oikeutetut tahansa, virheiden kyttäämisessä ja erityisesti erheisiin erehtyneiden ruoskimisessa, jos sellaista ilmenee, on mielestäni jotain perustavan vastenmielistä.

Toisaalta kukaan meistä ei liene tässä kyttäysmielessäkään viaton. En minä ainakaan.

LINKKEJÄ

* Kääntäjien ammattitaito ei näy palkkioissa. Ylen uutinen.

* Kääntämisen nykyiset ja tulevat haasteet. Tuula Humphreysin ja Leena Salmen kirjoitus.

* Televisiokäännöksellä on väliä. Av-kääntäjien verkkosivut.

* Televisionkatsojat, hoi! Kaisa Vala Facebookissa.

* Suomen kielen tulevaisuus. Kotuksen verkkojulkaisu.

* Virheen pelko. Kirjoitus Kotus-blogissa.

* Yleisradion av-kääntäjät esittivät vetoomuksen. Av-kääntäjien verkkosivut.