Maalaismaisemaa ja ekolingvistiikkaa

Luin tuoreesta Kielikuvia-lehdestä Ilona Herlinin kirjoittaman mielenkiintoisen artikkelin Katse kieleen ja ympäristöön.  Artikkelissa etsitään tietä ekolingvistiikkaan, ”ekokriittiseen lingvistiikkaan”.

Ekokriittisissä tutkimuksissa on kyse siitä, miten kielenkäytössä rakennetaan ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Entä mitkä kulttuuriset mallit (ns. troopit) mahdollisesti ohjaavat ja jäsentävät tätä suhdetta? Kirjallisuudentutkimuksessa on puhuttu esimerkiksi erämaa- ja pastoraalimalleista. Erämaamallissa luonto on villi ja vaarallinen paikka, jossa saalistava mies taistelee eläinten ja luonnonvoimien kanssa; pastoraalimallissa luonto on taltutettu maaseutuidylli.

Yhtenä esimerkkinä pastoraalimallinnuksesta artikkelissa annetaan iskelmä Maalaismaisema. Artikkelin mukaan kaupunkilainen havainnoi siinä maisemaa ja maaseudun verkkaista elämänrytmiä (maitoauto vartin myöhästyy) ja luonnon leppeyttä (joissain viheltelee yksinäinen pyy). Samalla hän tiedostaa oman onnettoman asemansa kaupunkilaisena, joka ei voi asua maalla (kuinka onnellinen voikaan olla hän, joka täällä vain saa aina asustaa).

Mutta onko tekstissä oikeastaan kyse maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelusta? Tai edes idyllistä?

Siinähän ei millään tavalla avoimesti viitata kaupunkilaiselämään.  Tekstin minä tuntee maisemansa ja siinä asuvat ihmiset, joista Lindin Kaisa mainitaan nimeltä. Hän selvästikin asuu paikkakunnalla (vein tänään kilon hauen pappilaan; Ensi viikkoon soutuveneen korjuu jää). Kolmatta persoonaa hän käyttää kuvatessaan ajatustaan maiseman merkityksestä: Kuinka onnellinen voikaan olla hän / Joka täällä vain saa aina asustaa. Mutta onko tässä kyseessä kuitenkin yleistävä kolmannen persoonan käyttö: ’kuka tahansa, joka saa asustaa täällä aina, on onnellinen’. Tekstin minä voisi siis sittenkin lukeutua onnellisten joukkoon?

No, hän toteaa kyllä myös, että Maalaismaisemaa en saata unohtaa. Tämä voisi viitata siihen, että hän oleskelee pitkiä aikoja tai jopa enimmäkseen muualla. Olisiko tekstin minä siis kesäasukas tai esimerkiksi lapsuuden kotiseudulleen hetkeksi palannut vanhus? Vai viittaako hän siihen, että hänen on jätettävä tämä maisema jostain syystä, lähdettävä jonnekin, lopullisesti? (Selvää tietysti on sekin, että jos asuu maalaismaisemassa, sitä on vaikea unohtaa.)

Niin: Ekokriittinen? Pastoraalimalli? Idylli?

Tekstissä on varmasti kyse ihmisen ja luonnon suorastaan elimellisestä suhteesta. Ihmiset asuvat maisemassa ja maisema asuu ihmisessä. Pyyn alakuloinen viheltely rinnastuu maisemaa katsovan minän sisäiseen puheeseen.

Kaikkiaan tekstissä on minulle olennaisinta herkkä haikeus ja luopumisen teema. Jos jotain idyllistä on, idylli on aika realistista: pojat tappelevat, Lindin Kaisa raukka on taas pieniin päin, pidetään pärekattotalkoot, palautetaan lainakirves…

Vastakkain eivät mielestäni asetu niinkään kaupunki ja maaseutu vaan lapsuus ja vanhuus, mennyt ja tuleva, elämä ja kuolema, alku ja loppu, oleminen ja lähteminen, aistiminen ja ymmärtäminen. Eikä niitäkään oikeastaan panna vastakkain vaan pikemminkin näytetään yhtenä ja samana. Pihapuun lehdet tippuvat, ja kylän yllä alkaa hämärtää ilta. Pojat poimivat maasta kastematoja; vanhus kulkee ohi kirkkomaan.

Katson ja ymmärrän: maanmatosia kummempia emme ole me ihmisetkään. Poimimme sitä ja tätä, mutta poimituiksi tulemme lopulta kaikki. Vaikka emme olisikaan osa suurta suunnitelmaa, olemme väkisinkin osa luonnon kiertokulkua. Kyllähän tämä erittäin ekokriittistä tekstiä on!

***

JK Kielikuvien jutussa väitetään, että kappaleen nimi on Katson maalaismaisemaa ja tekijä Mikko Alatalo. Yhdentoista virran maan Alatalo (”lauluja siirtomaa-Suomesta”) on monesti käsitellyt tämäntyyppisiä asioita, koskettavastikin, mutta tämä on kyllä muiden tekosia. Wikipedian ym. nettilähteiden ja omien muistikuvienikin mukaan suomenkielinen teksti Maalaismaisema on Jukka Virtasen ja esitys Petri & Petterson Brassin (1971). Aluperäisteos on Elton Johnin Country Comfort.

LINKIT

Kielikuvia-lehden esittely Nykysuomen seuran verkkosivuilla.

Maalaismaisema-artikkeli Wikipediassa.