Kansalaisaktivismi kannattaa kieliasioissa

Suomen kielen lautakunnan puheenjohtajan Minna-Riitta Luukan mukaan kansalaisaktivismi kannattaa kieliasioissa. Hän korostaa, että suomen kielen tulevaisuudesta huolehtiminen on ”meidän kaikkien yhteinen asia”. Luukka käy Kielikellon kirjoituksessaan läpi lautakunnan toimikautta 2009–2012.

Luukan mukaan lautakuntaa on kolmen vuoden aikana keskusteluttanut muun muassa suomen kielen asema tieteen ja korkeakouluopetuksen kielenä. Yliopistot ovat määritelleet omia strategioitaan, joissa kielellämme on vahva asema, mutta mitä tapahtuu, kun paperit on mapitettu? ”Kielipolitiikka ei ole kunnossa, kun muste on kuivunut strategiatekstistä. Se on kunnossa vasta sitten, kun arkiset teot ja ratkaisut tukevat sitä.”

Arkiset teot ja ratkaisut, siinäpä haastetta, kuten kuuluu sanoa. Ei vain yliopistoväelle vaan meille kaikille.

Yliopistoissa päätöksiä tekevät ihmiset voivat ottaa päätöksissään huomioon myös suomenkielisen tutkimuksen ja suomenkieliset julkaisut: rekrytoinneissa, tutkimuksen arvioinnissa, palkkaneuvotteluissa, rahoituspäätöksissä ja yliopistojen toiminnan laadun arvioinnissa. Esimerkiksi englanninkielinen tutkimus ei saa olla arvokkaampaa sen takia, että se on kirjoitettu englanniksi eikä suomeksi.

Mutta mitä me muut suomenkieliset voimme tehdä suomemme hyväksi? Millaista kansalaisaktivismia voimme harjoittaa?

Ainakin voisimme miettiä, mitä tarkoittaa käytännössä se, mihin viitataan sanalla kansalaisretoriikka. Sana määritellään näin Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaalissa: ”Kansalaisretoriikka on uudissana, jolla viitataan kansalaiselle välttämättömään taitoon ilmaista mielipiteensä ja vaikutuspyrkimyksensä siten, että hän kykenee vakuuttamaan muita ihmisiä oman ajattelunsa ja argumentaationsa pätevyydestä. Toisaalta termi viittaa niin ikään kansalaisen kykyyn lukea esiin muiden tahojen vaikuttamispyrkimyksiä erilaisista viesteistä ja medioista.”

Näen kansalaisretoriikassa vahvan kielitietoisuuspainotuksen. On puhuttu myös ”tee se itse” -kielitieteestä: meidän on hyvä oppia erittelemään kielenkäyttöä kriittisesti, niin omaamme kuin muidenkin. Ei vain oikeakielisyyden tai laajemmin kielenhuollon vaan yleisemmin valitsemisen ja vastuunkin näkökulmasta: millaisista aineksista kielenkäyttömme koostuu, mihin sillä pyritään ja miksi?

Kielitietoisen ihmisen kansalaisaktivismi voi viedä pitkälle. Minna-Riitta Luukka nostaa kirjoituksessaan esiin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Stroke Unit -tapauksen, josta on kirjoitettu Kotus-blogissa pariinkin otteeseen. Siinähän yksittäisen kansalaisen aktiivisuus johti laajaan kielikeskusteluun ja muun muassa oikeusasiamiehen kannanottoon sekä maailman muuttumiseen, jos näin mahtipontinen arvio tässä sallitaan. Tosin varma ei voi olla siitä, mentiinkö asiassa ojasta allikkoon.

Kantelut ja valitukset on tietysti yksi mahdollinen tie silloin, kun kyse on viranomaisten kielenkäytön valvomisesta. Mutta kansalaisaktivismia voi harjoittaa muutenkin. Minusta yksi hyvä tapa on osallistua rakentavasti erilaisiin kielestä käytäviin keskusteluihin, vaikkapa verkossa, myös muilla kuin kieleen keskittyvillä foorumeilla.

Myös Kotus-blogissa halutaan antaa keskustelulle sijaa. Moni blogimerkintä on pohjimmiltaan kutsu keskusteluun, tiedon, tietoisuuden ja yhteisen ymmärryksen lisäämiseen. Aloitteellisia voivat olla bloggaajien lisäksi lukijat: tarjoamme teille kommentointimahdollisuuden lisäksi mahdollisuutta ehdottaa aihetta.

Monet aihe-ehdotusten perusteella kirjoittamistani blogimerkinnöistä ovat herättäneet vilkasta ajatustenvaihtoa. Parhaimmillaan blogikeskustelu on monin tavoin opettavaista ja antoisaa. Kiitos! Aktiivista syksyä!

LINKIT

Minna-Riitta Luukan kirjoitus Kielikellossa.

Eero Voutilaisen blogimerkintä Stroke Unitista Kotus-blogissa.

Vesa Heikkisen blogimerkintä Stroke Unitista Kotus-blogissa.

Kansalaisretoriikka-kirjoitus Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaalissa.