Siirry sisältöön
Haku

Vesa Heikkinen


Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.


rss

10.10.2012 11.19
Vesa Heikkinen

1387 ynnä alle 79 Kiveä

Sekä pari sataa Junttia ja Juppia.

Aloinpa sattuneista syistä ja ilman varsinaista päämäärä tai sen kummempaa tarkoitusta makustella nimeä Kivi. Iskevä, jykevä, voimallinen – kerta kaikkiaan hieno nimi.

Vaikutelma syntynee paitsi tietystä kirjailijasta myös kivi-yleisnimeen liittyvistä mielleyhtymistä sekä sanonnoista ja sananparsista. Kivenkova, kiveen hakattu, viisasten kivi, kivenä kengässä, läpi harmaan kiven, vaikka kiven alta, iskeä kirveensä kiveen, vierivä kivi ei sammaloidu. ”Kylymä kun kivi” (Hailuoto). ”Kyllä se kivi kastuu, johonka aina syljethään” (Alatornio). ”Ei kivi o lintu” (Hausjärvi ). ”Siinä se mennee kun kivi suutarin repusa” (Loimaa). Ja niin edelleen.

Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Kivi on 1387 suomalaisen sukunimi. 1900- ja 2000-luvun aikana se on annettu etunimeksi ”alle 79” suomalaiselle, aivan tarkka määrä ei ole tiedossa. Joukossa on sekä miehiä että naisia, joskin selvästi enemmän miehiä (”alle 69” vs. ”alle 10”).

Mikä siinä onkin, että tietyt nimet tuntuvat toisia mahtavammilta? Kyseessä lienee makuasia. Nimi ei tunnetusti henkilöä pahenna, mutta voiko henkilö  ”pilata” nimen? Tai voiko nimi ”parantaa” henkilöä tai henkilön. Hm...

***

Juolahtaa mieleeni tapaus muutaman vuosikymmenen takaa. Erään yliopiston suuressa tenttitilaisuudessa kutsuttiin oppilaita sisään aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan. Juntin jälkeen vuorossa oli Juppi.

Aikamoinen sattuma, sillä Juntteja on mainitun nimipalvelun mukaan Suomessa vain pari sataa, samoin Juppeja. Sykähdyttäviä nimiä molemmat!

Toisin kuin tämä niin tavallisen tylsä Heikkinen. Kaiken lisäksi meitä on kuulemma puolet helvetissäkin, joten tylsyys jatkuu näköpiirissä olevassa tulevaisuudessakin, jopa sen yli.

LINKKEJÄ

Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu

Kotuksen sivuilla nimistöstä

Kivi-sanan sisältäviä sananparsia, ks. Kotuksen sananparsikokoelma (Tee haku "kivi".)

Maistraatit, nimiasiat

Finlex, nimilaki

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa

Ei puheenvuoroja