
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erikoistutkija Kotimaisten kielten keskuksessa. Hän tutkii virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

Vesa Heikkinen
Kirjoittamisen ongelmat ovat kaikille tuttuja. Joskus tekstiä ei millään synny, vaikka tarve on pakottava. Tämä on arkea myös monille opiskelijoille: essee, harjoitustyö, gradu, väitöskirjasta puhumattakaan – miten saan ne valmiiksi?
Onneksi ongelmaan on nyt helppo ratkaisu. Tekstiostoksille vaan!
Nyt on mahdollista ostaa valmiita vastauksia kurssitehtäviin ja opinnäytteitä niin sanotuista paperitehtaista. Näistä kirjoittaa Erja Moore blogimerkinnässään ”Vilpillistä opiskelua Britanniassa” (6.3.2011).
Mooren mukaan tekstiostoksilla käynti on vain yksi monista tavoista tehdä vilppiä yliopisto-opiskelussa. Hän listaa muitakin: tehtävien, esseiden ja opinnäytetöiden plagiointi; Wikipediasta kopiointi; esiintyminen toisena henkilönä; yritys vaikuttaa opettajaan epäsovinnaisella tavalla; tenttivastausten kirjoittaminen kotona ja niiden salakuljettaminen valvottuun tenttitilaisuuteen ja niin edelleen.
Kun opiskelin suomea 1980-luvulla, meille painotettiin moneen kertaan, kuinka olennaista tieteessä on tekstuaalinen rehellisyys. Lähteet pitää mainita yksiselitteisesti, niitä pitää siteerata ja referoida luotettavasti eikä toisen tai kolmannen käden lähteisiin pidä tyytyä. Muistan painiskelleeni paljon esimerkiksi sen kysymyksen kanssa, mikä on tutkijan ”omaa” tekstiä, mikä taas esimerkiksi ”yhteistä tietoa”. Voiko mitään omaa ollakaan?
Toisin tuntuu olevan nyt. Kaikki kuuluu kaikille eikä mikään kenellekään? Miten tällaiset tekstimyllyt voivat toimia, jos kerran kyse on esimerkiksi tieteellisen vilpin mahdollistamisesta? Ihmettelen syvästi.
Tulee mieleen, että tässä on yksi edistyneen tieto- ja tekstiyhteiskuntamme sekä infotulvamme kääntöpuolista. Suhtautumisemme kieleen ja teksteihin muuttuu: Kieli ei kuulu kenellekään eikä kielen ilmentymiä eli tekstejäkään tule enää pitää varsinaisesti kenenkään omina. Tärkeintä on, että teksti tekee tehtävänsä; ainakaan sillä ei väliä, kuka tekstin on tehnyt, saati kenen teksteistä siihen on omittu olennaisia aineksia.
Toisaalta kieli kyllä nyt näyttäytyy entistä enemmän jonkun omana. Pitäähän siitä maksaa. Ostamalla saan sen omakseni. Merkitykset: materiaa mitä materiaa.
Pakottava tarve osata käyttää kieltä oikealla tavalla ja tehdä halutunlaisia tekstejä – olla jonakin – tuntuu johtavan epätoivoisiin ja -toivottaviin tekoihin. Moraalisyöpä on tarttuva tekstitauti. Pelkään pahoin, että sitä sairastetaan yhteiskunnassa paljon laajemminkin kuin vain opiskelijapiireissä.
***
Erja Mooren blogi, ks. täältä.
Wikipedian artikkeli esseemyllystä, ks. täältä.
Yksi selostus yrityksestä käyttää tekstimyllyn palveluja, ks. The Ubyssey -lehden juttua täältä.
Blogia päivitetty 18.6.2013

