Tekstejä teksteistä, jotka kertovat teksteistä, jotka…

Helsingin Sanomien tiedesivuilla oli kiinnostava uutinen (25.9.2012) vuosittain jaettavista ”huuhaa-Nobeleista”.  Fysiikan palkinto myönnettiin tutkijaryhmälle, joka perehtyi poninhännän käyttäytymiseen. Psykologian palkinto meni tutkijoille, jotka selvittivät kokeellisesti, että vasemmalle kallistuminen saa Eiffel-tornin näyttämään pienemmältä.

Hassua. Mutta kiinnostavin – ja merkittävin – palkinnoista oli mielestäni kirjallisuuden ”Nobel”.  Se myönnettiin tällä kertaa Yhdysvaltain kongressin alaiselle tilintarkastusvirastolle. Kuten Hesari asian ilmaisee, virasto julkaisi ”raportteja käsittelevistä raporteista raportin, joka suosittelee valmistelemaan raporttia raportista, joka käsittelee raporttien raportteja”.

Intertekstuaalisuus on kaikkien tekstien ominaisuus: teksteillä on monenlaisia suhteita toisiin teksteihin. Laskin eräässä tutkimuksessani, että yhdessä opetuslautakunnan esityslistassa mainitaan 60 muuta tekstiä. Näistä suurin osa on muita virkatekstejä. (Ks. teosta Teksti työnä, virka kielenä.) Vastaavanlainen tekstien maailma avautuu myös lakiteksteistä (kuten osoitan Hanna Hämäläisen kanssa Kielikellon artikkelissa 4/2011).

Puhun esityslistatutkimuksessani tekstuaalisesta pirunnyrkistä. Virkatyön maailma näyttää tekstien hallitsemisen maailmalta, jossa vallitsee järjestys. Mutta, ja siteeraan tässä itseäni, kun ”järjestyksen pintaa raaputtaa, alta paljastuu tekstien ja diskurssien vyyhti, jonka hallitsemiseen ja selvittämiseen on välineitä vain byrokratiaan vihkiytyneillä – heidän ovat tekstit, heidän ovat diskurssien avaimet, heillä on valta”. (Diskurssin käsitteestä ks. esim. täältä.)

Millaisia kokemuksia teillä mahdollisesti on näistä tekstuaalisista pirunnyrkeistä? Olisi kiinnostava kuulla.