Lukutaito ei ole selviö

Tälläkin foorumilla on muistaakseni mietitty, mitä lukutaito ja lukemaan oppiminen oikein ovat. Usein puhutaan erikseen mekaanisesta ja funktionaalisesta lukutaidosta. Tuttuja ovat myös sellaiset ilmaukset kuin medialukutaito, kuvanlukutaito, mainonnan lukutaito, kriittinen lukutaito ja niin edelleen.

Tuntuu, että asiat ovat meillä hyvin. Huolta kannetaan erilaisista lukutaidon muodoista ja ulottuvuuksista, ei lukutaidosta sellaisenaan. Lukutaidosta on tullut meille itsestäänselvyys.

Jos asiaa tarkastelee laajemmasta vinkkelistä, huomaa, että lukutaito (myös se ns. mekaaninen) on kaikkea muuta kuin selviö. Maailmassa on ilmeisesti noin 800 miljoonaa lukutaidotonta aikuista.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan lukutaidottomuus on selvästi yleisempää naisten kuin miesten keskuudessa. Maanosista lukutaidottomuus on yleisintä Afrikassa ja Aasiassa. Lukutaidottomuus kytkeytyy köyhyyteen: mitä köyhempi valtio, sitä enemmän lukutaidottomia.

Suomi loistaa tilastoissa sataprosenttisen lukutaidon maana. Eri yhteyksissä on kuitenkin kiinnitetty huomiota siihen, että Suomessakin on lukutaidottomia, erityisesti maahanmuuttajanaisten joukossa. Verkon keskustelupalstoilla onkin jo kiivailtu, että Suomeen ei pitäisi ”rahdata ulkomailta” lukutaidottomia ja että tällaisista lukutaidottomista ”elintasopakolaisista” ei ole Suomen kansalaisille ”kuin haittaa”.

Kylmää, kylmää. Hävettää, näin suomalaisena.

Onneksi humaanimmat äänet ovat voimakkaampia. Esimerkiksi Suomen Pakolaisapu kampanjoi nyt lukutaidon puolesta. Viesti on selvä: Lukutaito auttaa selviytymään ja tuo mukanaan muitakin taitoja. Lukutaidon avulla ”löytää sairaalaan, osaa kellon ja käydä kauppaa. Se luo pohjan itseluottamukselle.” Lukutaito antaa ihmisille keinoja ”taistella köyhyyttä vastaan ja pitää huolta itsestään ja läheisistään”.