Epämiellyttävä genreoletus: kiusaaminen kuuluu verkkoon

Koulujen ja vanhempien ei tulisi yliarvioida lasten ja nuorten internetin ja sosiaalisen median käyttötaitoja eikä taitoja kohdata ja käsitellä verkossa liikkuvia ikäviä asioita ja ihmisiä. Tämä on yksi niistä johtopäätöksistä, joita Anna Aarnio ja Jari Multisilta esittävät tutkimuksessaan Facebook ja Youtube – ne on meidän juttu! Kansallinen tutkimus lasten ja nuorten sosiaalisen median ja verkkopalveluiden käytöstä 2011.

Lapsemme ja nuoremme eivät siis välttämättä olekaan niin tietäviä ja taitavia, kuin joskus haluamme uskotella. Ja vaanivia vaaroja verkossa riittänee. Tämä on sanottava, vaikka muuten nettiin onkin mielestäni paikallaan suhtautua optimistisesti ja rakentavasti.

Lähes viidennes tutkimukseen osallistuneista lapsista ja nuorista on joutunut kiusaamisen kohteeksi internetissä tai havainnut jotakuta muuta kiusattavan. Yleisin kiusaamisen muoto on ilkeä kommentointi (haukkuminen, ärsyttäminen, nimittely, vähättely, pilkkaaminen, homottelu, huorittelu).

Tämän lisäksi osa – sitä ei kerrota, kuinka moni – vastaajista kokee, että tietynlainen kiusaaminen kuuluu verkkoon ja että siitä ei tule välittää. Tutkimuksessa kerrotaan myös aiemmasta selvityksestä, jonka mukaan suurin osa lapsista ja nuorista ei loukkaannu nettikiusaamisesta ja jättää sen omaan arvoonsa. ”Joo, mut se kuuluu verkkoon. Kaikkee mahollista uhkauksista haukkumiseen. So what?”

Olen ymmälläni, suorastaan äimistynyt. En siitä tiedosta, että netissä kiusataan, vaan siitä, että kiusaaminen on ilmeisesti monien mielestä ok tai ainakin ”ihan sama”.

Pitäisikö meidän siis vain alistua kiusaajien tahtoon ja hyväksyä se, että he saavat sanella netin etiketit ja genresäännöt – esimerkiksi sen, että sellaiset tekstilajit kuin Facebookin tilapäivitykset ja niihin kirjoitetut kommentit ”sallivat” kiusaamisen? Että kiusaaminen suorastaan ”kuuluu” kommentointiin?

Kotus-blogia yli kolme vuotta (!)  toimittaneena tunnistan kyllä ilmiön. Yksi jos toinenkin sortuu välillä ikävään kielenkäyttöön ja keskustelukumppaneiden tai jonkun muun mollaamiseen. Enpä aivan viaton liene itsekään, kukapa olisi? Mutta en missään nimessä hyväksy tietoista kiusaamista ja yritän kitkeä kiusaamiseksi tulkittavissa olevia lausahduksia sekä omista kirjoituksistani että muiden!

Pitkään genreoletuksia sekä niihin sisältyviä valtakysymyksiä ja ideologioita pohtineena olen vakuuttunut siitä, että kiusaajien tahtoon ei pidä alistua. Genret ja niihin liittyvät olettamukset ja ”normit” ovat ihmisten tuotoksia; ihmiset niitä voivat myös muuttaa.

Mutta onko meillä tarpeeksi tietoa näistä lasten ja nuorten elämässä olennaisista uudehkoista tekstilajeista ja miten tietoa tulisi hankkia? Yksi avaus tiedon ja ymmärryksen lisäämiseen on toivoakseni vastikään julkaisemamme monitieteinen Genreanalyysi-kirja.