”Harvinaisten sanojen taivutusmuodoista”

Erkki Salo kertoo huomanneensa Ylen Tampereen radiossa tällaisen uutisen: ”Oikeus: Iharin kankaan saa avata veneilylle”. Salon mukaan  Iharin kangasta ei ole olemassakaan,  ”on vain kannas”. Tässä hänen ajatuksiaan:

Iharin kangas ihmetytti, kun olen usein pyöräillyt siellä, enkä ole mitään kangasta nähnyt. Ilmeni, että toimittaja puhuikin kannaksesta ja taivutti sen genetiivimuotoon kankaan.

Onko tässä (1) hämärtynyt kielitaju, (2) tilapäistä sanasokeutta vai (3) oikolukuohjelmaan jotenkin palautuva lipsahdus? Tässä kohden voisi hyvän tavan mukaan moittia taas nuorisoa, joka ei enää tunne suomen kielen perussanoja. Jätetään nyt moittimatta. Itse kukin voi kai joskus täysin sokeutua virheelle. (Tampereen radio korjasi virheen aika pian.)

Esimerkki kuuluu laajempaan yhteyteen, taivutusmuotojen jatkuvaan muutokseen, samankaltaistumiseen. Ovathan nuoret toimittajat kirjoittaneet suuren kivipaasin päällä, ja ehkä tuo taivutus on 50 vuoden päästä normaali.

Vielä kangaksesta: nuoren kaupunkilaisen toimittajan kokemuspiiriin ei ehkä kuulu kangas eikä kannas; molemmat ovat hänelle joitain epämääräisiä maalaisia ja vanhanaikaisia sanoja. Siltä, joka ei koskaan liiku maastossa, puuttuu kosketus näiden sanojen tarkoitteisiin.

Tämä tilanne antaa huonot eväät (evät?) puhujalle harvinaisten sanojen oikeiden taivutusmuotojen hallinnalle. Tunnettuahan on kaikissa kielissä, että harvinaiset ja poikkeavat taivutukset pysyvät hengissä parhaiten silloin, kun sanan frekvenssi eri muodoissaan on korkea.