Keskiaikaista kirja(in)tuotantoa

Vanhalla kirjasuomella tarkoitetaan aikaa, joka alkoi ensimmäisestä suomenkielisestä kirjasta eli Mikael Agricolan 1540-luvulla ilmestyneestä ABC-kirjasta. Mutta kirjoittamista harjoitettiin Suomessa toki jo ennen Agricolaa.

Kansalliskirjaston sivuilla juuri julkaistu Kirjava keskiaika -teos kertoo, miten kirjaimet, kirjat ja kirjallinen kulttuuri saapuivat Suomeen keskiajalla: ”Niiden avulla Suomi nivottiin osaksi antiikin perintöä, Ruotsin valtakuntaa, läntistä Eurooppaa ja latinalaista kulttuuripiiriä. Tässä teoksessa voit seurata, kuinka kehitys kulki ja kuinka Suomi syntyi.”

Ajatus, jonka mukaan kirjoitus kytkeytyy ”Suomen” syntyyn on inspiroiva. Kieli(ä)hän meillä tietysti oli jo ennen sitä, puheena, mutta nyt kieli näyttäytyi tyystin toisenlaisena: merkkeinä, niiden yhdistelminä, eroina; tekstinä, johon saattoi palata, jonka avulla saattoi sopia, johon saattoi monin tavon vedota; jopa jumalan sanana; myös esineinä.

Ajatus siitä, miten Suomea synnytettiin latinankielisten kirjoitusten avulla ja varaan, on suorastaan kiihottava. ”Kulttuurimme on ollut kansainvälistä ja yhteyksissä muuhun läntiseen kulttuuripiiriin jo hyvinkin yli 700 vuoden ajan”, huomauttaa dosentti Tuomas Heikkilä Kansalliskirjaston teosta esittelevässä Kirkko ja kaupunki -lehden jutussa (numero 12/2012, kirjoittajana Pauliina Koponen).

Näen sieluni silmin, miten kirjaimet saapuvat Suomeen lähetyssaarnaajien kapsäkeissä ja aiheuttavat ihmismielenmullistuksen. Sen jälkeen mikään ei ole enää entisellään.

Samantapaista mullistusta saa todistaa se onnellinen, joka näkee pikkulapsen silmien välkkeen sillä hetkellä, kun lapsi ensimmäisen kerran hoksaa, että tahrat paperilla eivät olekaan tahroja paperilla.