
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erikoistutkija Kotimaisten kielten keskuksessa. Hän tutkii virka- ja säädöskieltä, lehtikieltä ja politiikan kieltä, kieleen liittyviä valta- ja ideologiakysymyksiä sekä ymmärtämistä ja kielitietoisuutta.

Vesa Heikkinen
Olin vastikään äidinkielenopettajien talvipäivillä Joensuussa. Opettajienkin elämä on kuulemma muuttunut, kun oppiminen on kaikkiallistunut.
Jäin mähkäilemään tuota kohosteista sanaa. Kaikkiallistua? Kun sanalle kerran herkistyy, sitä alkaa nähdä ja kuulla muuallakin.
Hesarissa puhuttiin äsken juuri ”oppimisen kaikkiallistumisesta”. Historianopettaja Jarno Paalasmaan mukaan ”oppilaiden kannalta mielekkäintä oppimista tapahtuu paljon koulun ulkopuolella, kuten netissä, kaverien ja sosiaalisen median kautta sekä harrastuksissa” (HS 15.1.2012, Mielipide).
Suomen Akatemian sivuilla törmäsin raporttiin, jossa puhutaan ”viestinnän monimuotoistumisesta ja kaikkiallistumisesta”. Tutkijoiden jargonissa kaikkiallistuminen seurustelee medioitumisen, modaliteettien ja konvergenssin kanssa.
Kaikkiallistumisen yleistyminen kertoo ainakin siitä, että suomen johtamisjärjestelmä on rikas ja luova. Kaikkialla on paikan adverbi, eikä niistä kai yleensä muodosteta verbejä? (Ks. Iso suomen kielioppi.)
Blogia päivitetty 18.6.2013

