Sanan ruokaa.
Elämänluukku kuuluu menneen ajan sanastoon. Vanhoissa tukkikämpissä sellaisia oli. Elämänluukku oli se aukko, josta kämppäemännät tarjoilivat jätkille ruokaa.
Työolot olivat enimmäkseen surkeat, niin miehillä metsässä kuin naisilla kämpässä. Käytännössä naiset asuivat keittiön nurkkaan kyhätyissä tiloissa, joita kutsuttiin
kopeiksi,
kopperoiksi ja
pömpeleiksi.
Isälleni tämä jätkäkulttuuri on omakohtaisesti koettua, muun muassa Suoltijoella. Muistan lapsena ihmetelleeni hänen kertomuksiaan ankeista ja ankarista oloista. Kun illalla meni nukkumaan kylmälle laverille, saattoi aamulla herätä siihen, että tukka oli jäätynyt kiinni seinään.
Helppoa ei toki ollut kotirintamallakaan. Äidilleni jäi kaikki vastuu lapsista, karjasta, talosta. Tarinoita riittää tästäkin todellisuudesta, eivätkä kaikki ole kovin ruusuisia.
Elämänluukku ja siihen liittyvät muistot tulevat mieleeni, kun vähitellen laskeudun joulunviettoon perheeni kanssa, tosin vielä hiki hatussa kaiken hyörinän keskellä. Joulu on syntymän ja elämän juhlaa. Joulussa on pohjimmiltaan kyse lasten ja vanhempien suhteesta. – Ja tarinoista, pienistä ja suurista, tosista ja todeksi tulevista.
Rauhallista joulua kaikille Kotus-blogin lukijoille ja ystäville!
*
LähdeTuula Peltola:
Naiset elämänluukun takaa.